Suomen epäonnistuneinta valtiovarainministeriä ei massatyöttömyys ja ihmisten hätä kiinnosta
Suomen epäonnistuneinta valtiovarainministeriä ei massatyöttömyys ja ihmisten hätä kiinnosta
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen.
Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra esitti Helsingin Sanomissa, että julkisten menojen automaattisista indeksikorotuksista olisi luovuttava ja ne olisi alistettava joka kerta erilliselle poliittiselle päätökselle. Tämä leikkaisi etenkin sosiaaliturvaa ja kiristäisi sen jakoperusteita entisestään.
Riikka Purra soitti kansalaisille tänään jälleen kerran tuttua levyä Suomen taloushaasteisiin. Ihmisten jakaminen meihin ja muihin on perussuomalaisten mantra.
Totuus kuitenkin on, että tällä kaudella puolue on kunnostautunut ennen kaikkea kurjistamalla pienituloisten ja tavallisen suomalaisen palkansaajan asemaa monin tavoin.
Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa EU:n ja OECD-maiden korkein työttömien määrämme on jälleen kasvanut vuoden takaiseen verrattuna.
Purra oikeiston veropopulistina haluaa kuitenkin jatkaa ennätyksellisesti velkaantuvan maan veropohjan rapauttamista jatkamalla elinkeinoelämän ja pääomapiirien veronalennusten jakamista.