Onko täällä joku muu tilanteessa, jossa ei pysty mitenkään parantamaan elämäänsä?

Avaa tilannettasi vähän. Nyt on vaikea uskoa ettet oikeasti pystyisi muuttamaan tilannetta mitenkään. Voisko olla kyse, että rajoitukset asian suhteen ovat omassa mielessäsi? 

On. Vauva palsta kuhisee sellaisia. Nakkaat kolikon maahan niin kaikki pölähtää sen kolikon perään. Niinkuin kasa itikoita kesällä pusikossa.

Tienaan säälittävät 37k eur/vuosi. Keski-iässä tästä kuopasta ei hirveästi nousta.

Vierailija kirjoitti:

Avaa tilannettasi vähän. Nyt on vaikea uskoa ettet oikeasti pystyisi muuttamaan tilannetta mitenkään. Voisko olla kyse, että rajoitukset asian suhteen ovat omassa mielessäsi? 

Olen parantumattomasti sairas enkä pysty tekemään niin paljon töitä, että pääsisin irti tukiloukusta (en tosin ole onnistunut edes saamaan mitään työpaikkaa vielä). Ja ei, kyse ei ole mielenterveysongelmasta.

Ap

Eilen viimeksi mietin samaa. Se, että saisin vakituisen työn auttaisi paljon mutta ei sekään ihmeitä tekisi kokonaisuuden kannalta. Tietenkin taloudellinen vakaus ja turva mahdollistaisi monenlaista eikä sitäkään sovi väheksyä kuinka paljon se vähentäisi stressiä ja nostaisi elämäniloa. Silti on liian paljon sellaisia asioita joille ei voi tehdä mitään (rahallakaan) ja nämä on niitä eniten elämänlaatua laskevia juttuja. Elämä ei ole omannäköistä miltään osin.

Lisäksi alan olla todella väsynyt. Liian pitkään tuli yritettyä ja jaksettua.

K elarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta!

K elarotta oli pienessä suomalaisessa kaupungissa (Akaa) asuva rotta, joka oli vuosikausia elänyt mukavasti yhteiskunnan tukien varassa. Hän oli saanut työttömyyskorvausta ja asumistukea, eikä ollut nähnyt tarpeelliseksi mennä töihin, sillä elämä soljui mukavasti pelkkien tukien varassa lihoen. Hän vietti päivät puistoissa ryypäten ja rellestäen toisten K elarottien kanssa, ja iltaisin hän katseli televisiota, joi olutta, poltti tupakkia ja pelasi pelejä.

Eräänä päivänä hänen maailmaansa kuitenkin järkytti iso uutinen: hallitus oli päättänyt leikata sosiaalitukia. Rotat kaupungissa alkoivat kuiskia, että tukien varassa eläminen ei enää kohta riittäisi edes vuokran maksuun, saati kaljoihin. K elarotta ei ollut uskoa kuulemaansa. "Ei kai tätä oikeasti tehdä? Minähän en töihin lähde!" hän tuhahti raivoissaan rotta tovereilleen.

Mutta viikot kuluivat kaljaa juoden, ja tukien määrä väheni pikkuhiljaa. Pian Kelarotalla ei ollut enää varaa ostaa lempijuustoaan ja kaljaa kaupasta. Hän huomasi, että vuokranmaksu alkoi jäädä jälkeen. Hätääntyneenä hän päätti tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kuvitellut tekevänsä: hän alkoi etsiä töitä.

K elarotta selasi työpaikkailmoituksia netissä ja huomasi, ettei hänellä ollut paljoa taitoja tai kokemusta. Hän kuitenkin pisti itsensä rohkeasti likoon ja haki monia paikkoja. Viikkojen odottelun jälkeen eräänä aamuna hänen sähköpostiinsa saapui viesti: roskakuskin paikka olisi tarjolla.

Roskakuskina työskentely ei ollut mitään glamouria, mutta K elarotta tiesi, ettei hänellä ollut varaa olla nirso. Hän tarttui työhön ja oppi nopeasti roskien keruun salat. Hän ajoi ympäri kaupunkia roskakuskin lavetti kiiltäen ja nosti roskapönttöjä voimiensa takaa. Työ oli raskasta, mutta siinä oli oma palkitsevuutensa ja mikä parasta, hän sai taas säännöllistä tuloa.

Kaupungilla toiset K elarotat katsoivat häntä kummissaan. "Miten sinä jaksat nousta joka aamu viideltä ja mennä töihin?" he kysyivät. K elarotta naurahti ja vastasi: "Se tuntuu aluksi raskaalta, mutta tiedättekö mitä? Töissä käynti antaa enemmän vapautta kuin jatkuva tukien varassa eläminen. Minä saan nyt päättää omasta elämästäni."

Vaikka K elarotta ei ollut aluksi innoissaan työelämään siirtymisestä, hän huomasi, että elämässä oli paljon enemmän sisältöä ja mielekkyyttä, kun hän oli osa jotain suurempaa. Hän tunsi ylpeyttä tekemästään työstä ja siitä, että hän auttoi pitämään kaupungin siistinä. Ja mikä parasta, hän ei enää elänyt pelkästään tukien varassa hänellä oli oma tulo ja oma tapa kantaa vastuunsa.

Lopulta K elarotta tuli siihen tulokseen, että vaikka tukien leikkaukset olivat aluksi tuntuneet epäoikeudenmukaisilta, ne olivat saaneet hänet muuttamaan elämänsä parempaan suuntaan. Töissä käynti antoi hänelle paitsi rahaa, myös itsevarmuutta ja tarkoituksen tunnetta.

Tarina perustuu täysin tositapahtumiin.

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Mun ongelma ei ole mikään aloitekyvyn puute tai tavarakaaos, vaan se etten ole työkykyinen kuin muutamana satunnaisena päivänä kuukaudessa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaa tilannettasi vähän. Nyt on vaikea uskoa ettet oikeasti pystyisi muuttamaan tilannetta mitenkään. Voisko olla kyse, että rajoitukset asian suhteen ovat omassa mielessäsi? 

Olen parantumattomasti sairas enkä pysty tekemään niin paljon töitä, että pääsisin irti tukiloukusta (en tosin ole onnistunut edes saamaan mitään työpaikkaa vielä). Ja ei, kyse ei ole mielenterveysongelmasta.

Ap

Ei sillä ole väliä, vaikka olisi mielenterveys mennyt. Mielen sairaudet ovat sairauksia siinä, missä esim. vesirokko tai diabetes.

Ihmisen mielellä on uskomaton vaikutus kaikkeen muuhun. Nyt vasta aletaan ymmärtää mielen vaikutus ihmisen fysiiseen puoleen. Mm. varhaislapsuuden hoivan puute vaikuttaa todella paljon kipumekanismeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Mun ongelma ei ole mikään aloitekyvyn puute tai tavarakaaos, vaan se etten ole työkykyinen kuin muutamana satunnaisena päivänä kuukaudessa.

Ap

Ei minullakaan ole työkykyä jäljellä. Työnhakuvelvoite 0/kk. Työkkäristä lohduttivat, etteivät lähetä töihin. Älytön systeemi, että pitää hakea töitä vaikka osa-aikaisestakin tulee sairsauslomaa.

Sama

Sairastan parantumatonta syöpää ja olen palliatiivisessa hoidossa, mutta elämäni on silti toistaiseksi riittävän hyvää.

Mulla on sama tilanne. On niin hyvin oltavat, että ei tästä voi mitenkään enää paremmaksi mennä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Mun ongelma ei ole mikään aloitekyvyn puute tai tavarakaaos, vaan se etten ole työkykyinen kuin muutamana satunnaisena päivänä kuukaudessa.

Ap

Ei minullakaan ole työkykyä jäljellä. Työnhakuvelvoite 0/kk. Työkkäristä lohduttivat, etteivät lähetä töihin. Älytön systeemi, että pitää hakea töitä vaikka osa-aikaisestakin tulee sairsauslomaa.

Sama

Aloitekyvyn puutteeseen on pitkälti se syy, että väsyttää. Yritän hoitaa kuntoa urheilemalla, ettei reumasairsus pahene. Sitten tulee järjetön väsymys, eikä ensimmäisenä huvita järjestää sukkalaatikkoa. Jostain päin hommat kasaantuu aina. Eilen en jaksanut lähteä illanviettoon.

Vierailija kirjoitti:

Avaa tilannettasi vähän. Nyt on vaikea uskoa ettet oikeasti pystyisi muuttamaan tilannetta mitenkään. Voisko olla kyse, että rajoitukset asian suhteen ovat omassa mielessäsi? 

Vain vakavasti mt-ongelmainen olemattomalla itsereflektiokyvyllä tekee tuollaisen oletuksen, että muidenkin ongelmat ovat psyykkistä laatua.

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Siis kumpi se ongelma nyt oli, aloitekyvyttömyys vai sairaudet? Estävätkö aivosumu ja huono hapensaanti toiminnan vai onko kyse siitä että mieluummin roikut vauvalla?

Pienellä tk-eläkkeellä olevana tilanne ei ole hyvä, mutta voisi se huonompikin olla. Jos pysyn hengissä (vanhemmat jo iäkkäitä) niin tulen saamaan perintöä, joten taloudellinen tilanne tulee paranemaan, mutta ei se kyllä oikeasti paljoa lohduta. Ei ole elämä helppoa, tunnen sympatiaa kaikkia kohtaan, joilla on vaikeaa. 

Just parannan olotilaani juomalla olutta.

Tuet + pimeät ja elämä hymyilee.

Aina omaa tilannettaan jotenkin pystyy parantamaan. Talousasioissa voi kohentaa tilannettaan mm. säästämällä, hakemalla vähäisiäkin töitä, pyytämällä vippiä, keräämällä pulloja, tekemällä vapaaehtoistyötä (joita tehdään usein ruokapalkalla), tyytymällä vähempään ja siihen mitä jo omistaa ja mitä saa ostettua, ostamalla käytettyä uuden sijaan, lainaamalla ostamisen sijaan, hakemalla avustuspaikoista leipäkassin tai käymällä ilmaisruokailuissa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen vähän aloitekyvytön. On ihan sairauksia syynä. Pitäisi karsia turhia tavaroita, mutta aivosumu ja huono hapensaanti vähän estää. Sairaudet ovat kyllä hoidossa, ettei tarvi viisastella.

Mun ongelma ei ole mikään aloitekyvyn puute tai tavarakaaos, vaan se etten ole työkykyinen kuin muutamana satunnaisena päivänä kuukaudessa.

Ap

Olisko sitten itsemurhan paikka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaa tilannettasi vähän. Nyt on vaikea uskoa ettet oikeasti pystyisi muuttamaan tilannetta mitenkään. Voisko olla kyse, että rajoitukset asian suhteen ovat omassa mielessäsi? 

Olen parantumattomasti sairas enkä pysty tekemään niin paljon töitä, että pääsisin irti tukiloukusta (en tosin ole onnistunut edes saamaan mitään työpaikkaa vielä). Ja ei, kyse ei ole mielenterveysongelmasta.

Ap

Ei sillä ole väliä, vaikka olisi mielenterveys mennyt. Mielen sairaudet ovat sairauksia siinä, missä esim. vesirokko tai diabetes.

Ihmisen mielellä on uskomaton vaikutus kaikkeen muuhun. Nyt vasta aletaan ymmärtää mielen vaikutus ihmisen fysiiseen puoleen. Mm. varhaislapsuuden hoivan puute vaikuttaa todella paljon kipumekanismeihin.

Koitahan nyt jollain faktalla perustella tuo viimeinen lauseesi