Oletko nykyään yhtä innostunut asioista kuin nuorena?
Kommentit (11)
Minusta tuntuu, että tunteet ovat laimentuneet vuosikymmenten saatossa. En enää tunne yhtä pakahduttavaa iloa, surua, vihaa tai rakkautta kuin teininä ja parempi näin.
no en, ei kiinnosta enää muu kuin vessassa käyminen silloin kun on vessahätä
En. Näin kuusikymppisenä harvoin enää innostun kunnolla mistään.
No en. Vanhempana tajuaa kuinka naurettavaa suurin osa asioista on. Kaikki on harhaa ja feikkiä. Innostun kuitenkin hyvästä ruoasta, levosta ja omasta ajasta.
Vinyyli ja cd-levyt, lehdet ja kirjat sekä suklaa ja jäätelö ovat aina olleet suurimmat innostavat asiat minulle jo murrosiästä lähtien. Yhtä innostunut olen niistä edelleen. M66
Kasvanut,edes tikapuut ei jää rauhaan.
Kun tätä aikaa nyt on, olen näin 40 v jälkijunassa innostunut parikymppisenä vihaamastani vektorialgebrasta ja integraalilaskennasta.
Riippuu asioista. Osasta innostun enemmänkin.
No en todellakaan, tappaisin jos saisin sen nuoruuden innostuksen kokea vielä, mutta ei ole näkynyt.👍
Kyllä. Mutta eri asioita osaksi. Joskus samaa.