Bugaboo Bee
Kommentit (3)
Loistorattaat meille. Menee pieneen eli kätevä matkustaa. Kevyet, joten jaksan tarvitaessa kantaa yksin vaikka rappuset. Ketterät ostoksilla kapeilla käytävillä ja mahtuu helposti bussiin jne. Saa makuuasentoon ja kasvot työntäjään päin tai menosuuntaan halutessaan.
Lumihangessa en ole päässyt kokeilemaan, mutta voi kyllä jäädä vaikka kaupassa lattialle pudonneeseen irtokarkkiin jumiin, siinä missä isommat hyökkäysvaunut vain jyräisivät karkin. :) Sitten vain nostetaan kärryn etupäätä ylös tai kierretään karkki.
Kätevä jalkajarru ja teleskooppiaisa, johon ei kuitenkaan saa ripustettua hoitolaukkua. Aisa ei ole sen mallinen ja toisaalta kevyet rattaat voisivat vaikka mennä nurin.
Sopivat mielestäni erinomaisesti kaupunkiolosuhteisiin, shoppailuun, julkisiin kulkuneuvoihin, auton taakse ja matkailuun.
Mulla on aisasta roikkunut isohko laukku. Mutta yleensä ei painava tai olen itse ollut aisassa kiinni.
Kalliithan nämä on. Itse ostin Vaunuaitasta.
Tosi kevyet rattaat. Mahtuu pieneen tilaan. Vaunuosa on aika pienikokoinen, mutta itselläni siihen mahtuu vielä 4v:kin. Menevät pieneen tilaan, etenkin kaupungissa tosi kätevät. Ihan kinttupoluille/ möykkyteille ei parhaat rattaat, mutta olenpa muutaman metsäreissunkin onnistunut niiden kanssa tekemään.
On niin kevyet, että yleensä nostelen yksin esim portaat ylös. Kuomuosa tulee pitkälle eteen, harson kanssa saa hyvin suojattua. Menee lähestulkoon makuuasentoon ja tämä olikin yksi painava syy, mksi ostimme ko rattaat, tulivat muutaman kuukauden ikäiselle.
Kaikin puolin huippurattaat ainakin näin Helsinkiläisestä näkökulmasta. Asumme lähiössä, joten liikumme rattailla luonnossa sekä kaupoissa.
Rattaat ovat tosi pienet, eli sohjolla tai muhkuraisesa lumessa rattaat liikuvat huonosti tai ei ollenkaan. Meillä on isopyöräiset toiset rattaat pahoja talvikelejä varten.