Perheen kirjanpito exelillä?
Kirjaatteko jokaisen menon, vai millaisella haarukalla? Entä saako exelistä rahankäytöstä esim. ympyrän, jossa sektoreittan menot? Mitä hyötyä exelin pitämisestä teillä on? Pitääkö olla erityisen harrastunut, vai suositteleko ihan kaikille? Kuinka usein käytte kirjaamassa sinne menojanne? Kertokaahan kiinnostuneelle!
Kommentit (2)
MInä kirjaan kaikki laskut, mutta en viitsi kirjata ruokamenoja ja muuta sellaista, mikä maksetaan suoraan pussista tai pankkikortilta. Tiedän, mihin se raha on mennyt ja tiedän, että sitä on tuloihin nähden kaikki se, mitä laskujen ja velanmaksujen ja säännöllisen sijoittamisen (jonka myös kirjaan) jälkeen meidän taloudessa jää.
Excelistä saa tietysti piirrettyä minkälaisen kuvaajan hyvänsä juuri siitä, mitä sinne kirjaakin. Meillä esim ei tulisi kovin hyvä piirakkakuvaaja juuri siksi, että en ole kirjannut sinne noita päivittäismenoja, mutta toisaalta heppohan ne olisi kirjata esim könttäsummana kerran kuukaudessa.
Mulla suurin hyöty on siinä, että tämän perusteella pystyy ennakoimaan menoja. Olen pitänyt kirjausysteemiä jo useamman vuoden ja olen kirjannut sinne etukäteen arvioina (jotka muutetaan oikeiksi summiksi kun oikea lasku tulee ja maksetaan) suuren osan säännöllisiä maksuja - esim puolivuosittaiset vakuutusmaksut, sähkölaskut, velkojen korot, tai kerran vuodessa oletettavasti noin marraskuulla tarvittavan pellettitilauksen. Näin voin myös ennakolta katsoa että kas, joinain kuukausina tarvitaan niin paljon rahaa, että sitä on hyvä säästää etukäteen ja jos se sitten ei olekaan kaikki kadonnut tuossa vaiheessa, ei uusia isoja laskuja ole odotettavissa, vaan sen voi käyttää johonkin ekstraan tai ylimääräiseen tai jonkun pitkään odottaneen jutun päivittämiseen.
Minä käyn päivittämässä näitä 2 kertaa kuussa, samalla kun maksan laskutkin.
Mielestäni tässä ei tarvitse olla mitenkään erityisen kiinnostunut, kaikkien kannattaa pitää tämän verran kirjaa, että tietää, mihin omat rahat menee ja paljonko mihinkin menee.
ei sinne jokaista menoa kirjaa? Mitä haluat tuosta kirjanpidosta, seurata vain jotain kuluerää vai?
Jos kirjaa kaikki menot, hyöty tulee varmaan siinä, että ajan kuluessa huomaa, kuinka paljon sitä rahaa menee ihan tyhjänpäiväiseen ja voi sitä kautta hakea säästöä.