onko kukaan kokenut luomusynnytystä?

Mutta jotenkin silti tosi hienoa. Haluaisin kovasti saada vielä synnyttää.



Se kipu on tosi hurjaa, mutta se juuri tekee siitä niin hienon kokemuksen. Toki se maailman hienoin vauva myös. :)



Minusta sitä ehdottomasti kannattaa yrittää, mutta jos ei kestä niin ei sitten väkisin. Ekassa sain pudentaalipuudutteen, toka tuli ilman.

Olen synnyttänyt sairaalassa ilman kipulääkitystä, lasketko tämän luomuksi?

Lapseni oli vaarassa menehtyä, joten siksi lääkitystä ei voitu antaa.



Olin aikaisemmin lukenut kirjan, jonka nimen olen autuaasti unohtanut, käsitteli kuitenkin aihetta kivuton synnytys. Luulen, että tänä päivänä niitä kirjoja on aika tavalla jo kirjoitettu. Opastetaan oikeisiin hengitystekniikoihin ja kivun hallintaan.

Ei siihen kipuun kuole, kun tajuaa sen olevan luovaa, tuottavaa kipua.

Esikoiseni synnytys oli huomattavasti tuskallisempi (käynnistetty) ja se sujuikin epiduraalin avulla.



Ehdottomasti suosittelen aloittamaan ilman kipulääkitystä, mutta muistamaan, että jokainen synnytys on omanlaisensa ja jos lääkitystä tarvitaan, ei synnyttäjä ole millään lailla epäonnistunut!

kolme kertaa. En tosin omasta tahdostani vaan koska synnytykset ovat olleet nopeita.



Supistukset sieti vielä, minusta ne olivat homman helpoin osa. Ponnistusvaihe oli mitä suurinta tuskaa. Ykkösen ja kakkosen ponnistusvaihetta en edes muista, filmi katkesi ihan täysin. Kolmosesta muistan, että oksentelin.



Mutta siis, kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvät kokemukset jäivät enkä usko, että jos tulisin vielä raskaaksi, ottaisin neljännessäkään kipulääkitystä (jos vain olisi samanlainen kuin edellisetkin synnytykset).

Hei!



Periaatteessa en ole, mutta käytännössä itse lasken että voisin olla.



Eli Synnytys oli nopea, supistusten alkamisesta 5h.

Sain kohdunkaulanpuudutuksen, joka ei tehonnut. ilokaasua otin yhden vedon ja aiheutti niin huonon olon että en toiste ottanu.

Synnytys ei ollut niin kivulias kun olin ajatellut. Mies myös sanoi että en huutanut niinkun oli ajatellut :D

Synnytykset oli niin nopeita, etten edes älynnyt kaivata kivunlievitystä - sen kivun "yli" pääsi helposti kun mietti mitä sitä oikein ollaan tässä tekemässä.



Molemmista kerroista jäi hyvät fiiliset, en revennyt yhtään ja pystyin istumaankin kuopuksen jälkeen jo osastolle päästessäni.

Olin tuolloin 22v ja ensi synnyttäjä.

Ja pojalle laitettiin lopussa pienempi imukuppi varmuudeksi, kun sydänäänet alkoivat heikentyä, pienellä avustuksella siis tuli pihalle. Päähän ei edes jä'nyt semmoista 'imukuppijälkeä'..

olen synnyttänyt Helsingin Kätilöopistolla vuosina 1971, 1972, 1975 ja 1979



Koskaan en saanut mitään kipuihini. Siihen aikaan ei kai ollut tapana antaakaan mitään normaalissa alatiesynnytyksessä.



Synnytysteni jälkeen alkoi Naistenklinikalta saada lievitystä, koska kälyni v.1984 kertoi että synnytykseen mennessä heti käytävällä alkoivat kyselemään mitä toiveita olisi kivunlievitykseen.



Kuuntelin kateellisena, koska olisin halunut varmaankin jotain vaikka en epiduraalia kuitenkaan. Edes jotain...



Sisareltani oli myös kysytty vuonna 1987 haluaako jotain. Hän ei halunut mitään vaan luotti kertomukseeni synnytyksen kulusta (siihen mennessä jo 5 synnytystäkokeneena) eikä hyväksy lääkkeitä muutenkaan.



Elossa olen ap, paras tapa selvitä ilman lääkettä on ap oma suhtautumisesi, eli että vauva tulee syliisi mutta kohtu ei toimi ellei se supistele ja toisilla sattuu ehkä kovinkin.



Mieheni vaimo taas sanoi että synnyttäisi monta lasta mutta ei hoitaisi, koki synnytyksen ilman lääkettä ihan mukiinmenevänä hommana, ja vauvanhan sieltä sai palkaksi.



Minäkin aloin ymmärtämään mistä oli kysymys. Ajattelinkin kipujen tullessa että "satu nyt oikein niin kohtu pääsee aukeamaan" ja olin valmis kipuihin jos niitä kerran tulee.



Viides v.1985 ja kuudes v.1988 synnytykset olivat mukavavia sikäli että sain 5cm:n avautumisen jälkeen kohdunkaulan puudutuksen, se auttoi. Siihen 5 cm:iin asti ajattelinkin että saa sattua että saisin sitten puudutuksen...



Olisin tietty synnyttänyt ilman mitään kuten aiemminkin -70-luvulla, mutta koska oli mahdollisuus saada apua niin halusin kokea sellaisenkin synnytyksen.



Ap, voithan tehdä niin että synnytät ilman mitään lievitystä, ja jos tilanne alkaa olla vaikea niin pyydät sitä. Puhu tästä etukäteeen kun menet saliin, että varautuvat myös kivun lievitykseen, mutta kuten sisareni, ensisynnyttäjä 39-vuotiaana synnytti 5 tunnissa ilman mitään voit Sinäkin saada vauvasi luonnollisesti...



Olisi kiva ap kuulla synnytyksesi tuntemuksia, kunhan jaksat siitä kertoa. Ihania vauvantuoksuisia hetkiä. Synnyttäisin edelleen jos mahdollista, vaikka ilman puudutusta, niin ihania lapset kuitenkin ovat. Ajattelinkin usein että kun haluan lapsia on kestettävä synnytykset, muuten en niitä saa. En ole katunut koskaan isoa lapsilaumaani, ihanat pari iltistä piristämässä tulevia vuosiamme...



Lue Lebour Lempeä syntymä, on tosi luomua himmeine valoineen ja hiljaisine äänineen...

nykyään huudetaan puudutuksia jo kun salin ovesta sisään astutaan.



-t. toinen lempeän synnytyksen aikainen synnyttäjä.

maailmaan kaikenlaisia masokisteja riittää.

kokeile nyt ensin vaikka juurihoitoa ilman kivunlievitystä.

Mutta jotenkin silti tosi hienoa. Haluaisin kovasti saada vielä synnyttää. Se kipu on tosi hurjaa, mutta se juuri tekee siitä niin hienon kokemuksen. Toki se maailman hienoin vauva myös. :) Minusta sitä ehdottomasti kannattaa yrittää, mutta jos ei kestä niin ei sitten väkisin. Ekassa sain pudentaalipuudutteen, toka tuli ilman.

nykyään huudetaan puudutuksia jo kun salin ovesta sisään astutaan.

ja joillakin pitkä lista, miten synnytys pitäis mennä

on kieltää joltain lempeä synnytys(ilman kivunlievitystä).

Olen synnyttänyt 2 lasta luomuna. Kyllä sitä jaksettiin kauhistella kun sanoin että en halua minkäänlaista kivunlievitystä. Mutta minä en ole koskaan ollut kipuherkkä enkä kipua pelkäävä ihmninen ja tiesin että pärjään ihan hyvin ilman. Ensimmäisen synnytys kesti kokonaisuudessaan lähes vuorokauden joten kipua riitti, mutta se oli ihan kestettävissä. Eniten oikeastaan sattui paha repeäminen lapsen ulostulovaiheessa, supistukset nyt ei niinkään tai avautuminen. Mutta se repeämiskipu tuli nopeasti ja kesti vahvana vain hetken, ei sitä varten puudutuksia tarvita (toinen juttu sitten olikin kyvyttömyys istua aikoihin).



Toinen tuli 2 tuntia synnärille tulosta nopeasti ja oikeastaan aikalailla kivuitta - samanlaista supistelua kuin menkoissa ja tietysti pään ulostulovaiheessa viiltävää venytyskipua emättimen ulkoaukolla muttei sen kummempaa.

Siinä välttää ainakin ne epiduraalin riskit, ja itselle ainakin oli valtavan suuri apu kun teki supistusten väliajat niin raukeiksi. Lämpöpussit alaselässä auttoivat myös hurjasti :) Synnytys oli käynnistetty ja supistukset kovia, joten olisi ollut aivan kamalaa ilman mitään kivunlievitystä.

olen synnyttänyt Helsingin Kätilöopistolla vuosina 1971, 1972, 1975 ja 1979 Koskaan en saanut mitään kipuihini. Siihen aikaan ei kai ollut tapana antaakaan mitään normaalissa alatiesynnytyksessä. ...

Isoveljeni on syntynyt keisarinleikkauksella, minä äidin eka alatiesynnytys Kättärillä 70-luvulla ja pikkusiskoni muualla vasta 80-luvulla.

ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta ennen synnytystä perehdyin erilaisiin tapoihin "hallita" syynnytyskipua (esim. mielikuvat, hengitystekniikat, synnytyslaulu).



Tunsin tietenkin kipua, mutta se ei ollut sietämätöntä, kun tiesin sen tarkoituksen ja minulla oli keinoja "hallita" sitä. Korkeasta kipukynnyksestä ei välttämättä ole ollenkaan kyse: varpaan lyöminen kaapinreunaan sattuu mielestäni niin "¤&¤#%:sti.

menetelmällä, lähes kivutta. Miksei tätä neuvota ja opeteta tosissaan missään? Ainakin valmennuksissa aikoinaan puhuttiin huvituneeseen ja vähättelevään sävyyn.

Eli kohdunkaulanpuudute annettiin liian myöhään, lääkäri sanoi heti sen laitettuaan tai jo oikeastaan laittamisvaiheessa, että ei täällä ole enää kohdunkaulaa minne laittaa, ei tämä tule tehoamaan.



Pari supistusta testattiin, eikä mitään vaikutusta ollut, oli yhtä kipeä tai kipeämpi. Kätilö oli sitä mieltä, että ilokaasu auttaisi ja yhteisvaikutus olisi jostain syystä hyvä. Olin oksentanut jo tuota ennen ja senhän tietysti arvaa, miten kaasun jälkeen kävi. Yksi hengitys ja oksennin uudestaan, joten annoin sen sitten olla.



Eli luomuna meni. Olihan se kipeää, minusta nimenomaan avautuminen oli se paska juttu, se sattui niin helvetillisesti. Ponnistaminen oli pelkästään ihanaa, kivut ei tuntuneet enää kun joka supistuksella sai työntää.



Synnytys oli tosi nopea, ekasta supistuksesta meni 3h20 minuuttia kun vauva oli maailmassa. Tuon ajan kipua kesti.



Toisella kerralla sain kohdunkaulan puudutteen ajoissa ja kyllä mä tästä toisesta synnytyksestä enemmän nautin :) Sekin oli niin nopea (1h45min) että olisi se tietty mennyt kivunkin kanssa...



Kolmatta odotan ja jos vain ehdin, niin haluan sen kohdunkaulan puudutteen. Epiduraalia tai mitään muuta en missään nimessä.

Tarkoitukseni oli kyllä pyytää kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä on saatavilla, mutta toisin kävi.



Jossakin vaiheessa sanoin, että nyt voisin haluta sen epiduraalin ja kätilä sanoi, että hän kutsuu lääkärin laittamaan sen, että tsekkaan vain äkkiä tilanteen.



Sitten kuulinkin, että ei mitään epiduraaleja enää ehditä laittamaan, että ponnistaa saa heti kun tuntuu siltä. Ajattelin, että kuolen siihen paikkaan.



Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja synnytyksestä ei jäänyt minkäänlaisia traumoja. Päinvastoin koen, että synnytys oli "helppo". Nyt odotan toista lastani ja en enää välttämättä pyydä epiduraalia mikäli ei aivan hirveitä kipuja tule.

En ehtinyt sairaalaan asti, joten mitään ei ollut saatavilla.. Hyvin pärjäsin tosin synnytys kesti 3,5h kokonaisuudessaan..



Ensimmäinen lapseni syntyessä sain ilokaasua, epiduraalin ja kohdunkaulan puudutteen. Ne eivät tainneet tehota sillä olin huomattavasti kipeämpi kuin toisen lapsen syntyessä. Jos vielä joskus lapsen saan menen ilman lääkkeitä.. Toki luulen, että synnytyksen kestokin vaikuttaa.



Kai paras tilanne on jos menee linjalla ettei ota mitään, sitten mikäli alkaa tuntua että on pakko saada vaikka epiduraali niin harkitsee sen tilanteen mukaan.

ja edellisestä synnytyksestä vasta joitakin viikkoja. MOlemmat olivat siedettäviä kivuiltaan - ensimmäinen hidas ja hallittu (22 tuntia vesien menosta) ja toinen taas todella nopea -- noin 5 tuntia ekasta supistuksesta. Kummassakin ajattelin, että otan kivunlievitystä jos tarvitsen, mutta luotin hengitykseeni, liikuntaan ja selvisin ihan hengitellen molemmilla kerroilla. hyvät muistot jäi molemmista, voisin synnyttää koska vaan vielä, mutta ikä taitaa estää.. ensisynnyttäjänäkin olin vanha (36) ja nyt kakkosen sain 42-vuotiaana...