Voiko ihmiseltä puuttua rakastumisen kyky?

No jos uhataan tappamisella,  varastetaan rahoja, tehdään rikoksia viranomaisten ja tavisyenkin taholta  niin eiköhön  sitä rakkautta ala löytyä eks niin? Tekijöt voi kertoa lisää. 

Vierailija kirjoitti:

No jos uhataan tappamisella,  varastetaan rahoja, tehdään rikoksia viranomaisten ja tavisyenkin taholta  niin eiköhön  sitä rakkautta ala löytyä eks niin? Tekijöt voi kertoa lisää. 

En nyt kyllä tajunnut, joten anna olla.

Ap

Hyvä kysymys, liittyiskö jotenkin hormoneihin? Mulla ne on jyllänneet aina. Olen siis nainen. Ihastuin jo ala-asteella niin intohimoisesti, että keksin kaikkia mahollisia juttuja saadakseni lisätietoa ihastukseni kohteista. Päiväkirjat on näin jälkikäteen katsottuna melko tylsää luettavaa; koko ajan on joku söpö ihana poika jossain ja minä lasken nimiemme kirjaimia ja prosentteja niistä, rakastaako. Tai teen rakkaudenennustuksia. 

Sitten kun on näitä tutkimuksia, että rakastuminen on lähellä psykoosin puhkeamista.. Olisitko vain poikkeuksellisen järkevä ihminen? :D

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys, liittyiskö jotenkin hormoneihin? Mulla ne on jyllänneet aina. Olen siis nainen. Ihastuin jo ala-asteella niin intohimoisesti, että keksin kaikkia mahollisia juttuja saadakseni lisätietoa ihastukseni kohteista. Päiväkirjat on näin jälkikäteen katsottuna melko tylsää luettavaa; koko ajan on joku söpö ihana poika jossain ja minä lasken nimiemme kirjaimia ja prosentteja niistä, rakastaako. Tai teen rakkaudenennustuksia. 

Sitten kun on näitä tutkimuksia, että rakastuminen on lähellä psykoosin puhkeamista.. Olisitko vain poikkeuksellisen järkevä ihminen? :D

Juu olen kuullut tuosta psykoosimaisuudesta. En mä kyllä tuosta järkevyydestä tai varsinkaan poikkeuksellisesta sellaisesta tiedä... jotenkin vaan iskee inhottava fomo-tunne kun seuraan muiden ihmisten rakkauselämiä ja tunnen itseni täydelliseksi outolinnuksi. Ja niin joo, ei vastavuoroisesti ole minuunkaan kukaan rakastunut, ainakaan kukaan ei ole sitä minulle tunnustanut. Tuntuu oudolta...

Ap

Kyllä, psykopaatti!

Rakastuminen on kiinni hormoneista. 

Mulla tuli teininä tuollainen psykoosimainen tunne jo ihastumisestakin. Nykyään tuntuu kuin olisi jotenkin kuollut 

Kyllä voi. Kaikilla ei ole syviä tunteita, tai ei vain koe suuria tunnemyrskyjä.

Astrid Lindgren sanoi, ettei oikeastaan koskaan rakastunut. Hän ei silti ollut kylmä, päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi. Kaikilla ei ole syviä tunteita, tai ei vain koe suuria tunnemyrskyjä.

Astrid Lindgren sanoi, ettei oikeastaan koskaan rakastunut. Hän ei silti ollut kylmä, päinvastoin. 

Lindgren, ihanko tosi? En tiennyt tätä.

Ap

Mulla sama ja olen jo 50v. Olen sillai lievästi ihastunut nuorempana pari kertaa mutta en sen enempää. Harmittaa kun tuntuu että on jäänyt paitsi jostain elämää suuremmasta kokemuksesta 😔

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ja olen jo 50v. Olen sillai lievästi ihastunut nuorempana pari kertaa mutta en sen enempää. Harmittaa kun tuntuu että on jäänyt paitsi jostain elämää suuremmasta kokemuksesta 😔

Sama juttu minulla. Juurikin tämä tunne siitä, että on jäänyt paitsi jostakin, mistä ei olisi pitänyt jäädä paitsi. Se sattuu yllättävän paljon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ja olen jo 50v. Olen sillai lievästi ihastunut nuorempana pari kertaa mutta en sen enempää. Harmittaa kun tuntuu että on jäänyt paitsi jostain elämää suuremmasta kokemuksesta 😔

Rakastuminen on ihanaa vain, jos myös vastapuoli rakastuu. Yksipuolisena aika kauheaa. Minulla on ollut tällä tavalla huono tuuri rakastua vääriin miehiin. Ja toisaalta en ole rakastunut niihin, jotka ovat rakastuneet minuun. Joten antaisin mielelläni pois kaikki toivottomat rakastumiset. Elämä olisi ollut paljon helpompaa. 

Rakastumista ei todellakaan voi pakottaa, eikä varmaan helpolla estääkään. On suurta sattumaa, osuuko kohdalle henkilö, johon rakastuu. 

Eivät monet aviopuolisotkaan ole koskaan rakastunert toisiinsa. Ehkä on kiintymyksen kautta kuljettu rakkauteen. 

Ihmiseltä voi puuttua kyky rakastaa, jolloin hän on narsisti tai psykopaatti. 

Rakastuminen taas on ohimenevää hullaantumista, pikkasen psykoosin kaltaista, eikä lainkaan suositeltava olotila kellekään. 

Varmaan narsisti nimenomaan rakastuu, muttei kykene rakastamaan. 

Mä taas en rakastu, koska en halua. Se on tahdonalaista puuhaa. En anna itselleni lupaa rakastua, vaan katson mitä se toinen tekee ja onko sen arvoinen. Miehet rakastuvat todella helposti ja nopeasti, mutta naisella ei ole varaa henkensä ja terveytensä vuoksi tehdä niin. 

Ja kun molemmat rakastavat, rakastelu on aivan taivaallista. Olen kokenut tämän muutaman kerran elämässäni, kumpikin huomaa sen  :D Sitä se rakkaus ja rakastelu on!

Naisille kannattaa usein esittää rakastunutta.

Nuorempana ihastuin ja kai rakastuinkin helposti, kaksi hullaantumista , ehkä puolin ja toisinkin , johti pitkään parisuhteeseen. Sittemmin tuli kaikenlaista pettymistä kun huuma haihtui, puolin ja toisin. Tuli pettämistä , puolin ja toisin. Viimeinen parisuhteeni tuli ihan puskista, kun olin jo päättänyt jo jatkaa loppuelämäni yksin. Se suhde kesti kuitenkin  yli 20 vuotta, siinä mies rakatui minuun , minä tykästyin, mutta koska olin jo päättänyt luopua näistä rakastumishommista jotka toivat mukaan niin paljon tuskaa ja kärsimystä, sekin puolin ja toisin , että ajattelin etten enää koskaan halua kokea sitää uudestaan. Mutta tämän viimeisen kanssa kiinnyimme syvästi, myös minä ja nyt olen jo leski ja aika vanha, mutta tätä viimeistä muistelen lämmöllä. Mutta itse miettinyt paljon sitä että kun jouduin luopumaan hänestä kuoleman kautta, niin olen selvinnyt siitä jotenkin helpommalla kuin noista eroista, joiden jälkeen olin ihan rikki. 

Eli kylläolen saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta nuo "suurten tunteiden " ajat olivat aika raskaita ja kamalia, paljon parempaa oli tämä tasainen , rauhallinen ja syvä kiintymyssuhde. Kiitos jonnekin että sain kokea senkin. En vaihtaisi sitä enää mihinkään huumaan, mutta ehkä nuo huumat kuuluukin nuoruuteen. Uudestaan en missään nimessä haluasisi niitä elää, en todellakaan.