Vihreiden suosima islam Norjan suurin uhka
Ääri-islam on edelleen Norjan suurin uhka
Norjan turvallisuuspalvelu PST:n johtaja Janne Kristiansen on esitellyt vuoden 2012 uhkaraportin, mikä antaa yleiskuvan erilaisista uhkakuvista, joille Norja ja norjalaiset ovat alttiita.
Edelleen suurimman uhkakuvan muodostaa islamistiset tahot, mikä syvästi huolettaa pääjohtajaa.
“Heitä ei ole paljon, mutta heitä tulee koko ajan lisää. He pyrkivät koko ajan rekrytoimaan riveihinsä nuorukaisia, jotka etsivät uutta uskonnollista tai ideologista sisältöä elämäänsä”, Kristiansen sanoo.
Lainaus uhkaraportista:
Ääriryhmissä vaikuttavat islamistitahot ovat aktiivisempia kuin aiemmin. Useat ovat matkustaneet ulkomailla oppia ja kokemusta saamassa ja kansainvälisiä kontakteja luomassa.
Yhteenvetona PST toteaa, että islamistit ovat edelleen suurin uhka, avain kuten vuosi sittenkin. Edes viime heinäkuinen terrori-isku ei ole muuttanut tilannetta miksikään.
“Meillä on laaja tausta-aineisto arviomme pohjana ja sen perusteella olemme katsoneen islamismin olevan suurin huolenaihe. Tiettya uhkapotentiaalia löytyy myös anti-islamistista piireistä”, toteaa Kristiansen.
Hänen mukaansa tiettyjä hankkeita on onnistuttu torjumaan yhteistyössä muiden maiden turvallisuuspalvelujen kanssa, mutta Kristiansen ei yksilöinyt tapauksia.