Pitikö teidän syödä lapsena lautanen tyhjäksi?

70/80-luku. Piti. Kunnes oksensin riittävän näyttävästi.

Ei! 60- ja 70- luku. Vanhempani olivat ehkä edistyksellisiä.

Ei koulussakaan painostettu.  Helsingissä asuttiin. 

Ei koskaan. Kaikkea kannustettiin maistamaan, mitään ei pakotettu. Ohjeistettiin ottamaan ruokaa mielummin ensin vähäsen ja sitten lisää, jos vielä jaksaa, eikä liian isoa annosta kerralla. Olen syntynyt 1984. 

Tervetuloa, syömishäiriö!

Miten se pakottaminen on tapahtunut?

Ei kai nyt lusikkaa väkisin ole suuhun tungettu? Uhkailemalla?

Piti. Siinä meni sitten kyky tunnistaa milloin on nälkäinen ja milloin kylläinen.

Ainoa kerta oli koulussa ollessani 1. luokalla ja ope pakotti syömään. Silloin oksensin siihen viereen lattialle.

Tämän jälkeen ope sentään pyysi anteeksi.

Piti. 1980-luvulla. Me lapset söimme myös samaa ruokaa kuin vanhempamme. Vain kerran kun joku sukulainen toi kylään tullessaan päivällisen raaka-aineeksi munuaisia, meille tehtiin eri ruoka. 

Tiytysti piti, lautanen sytötiin tyhjäksi tai itkettiin ja syötiin. Sekä kotona että koulussa. Nim. vuonna -67 syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa kerta oli koulussa ollessani 1. luokalla ja ope pakotti syömään. Silloin oksensin siihen viereen lattialle.

Tämän jälkeen ope sentään pyysi anteeksi.

Lisään, että tämä tapahtui 70-luvulla.

Toinen tapaus oli, kun lastani pakotettiin niin ikään ekaluokalla syömään lautanen tyhjäksi 90-luvulla. Lapsi ei tullut koululta kotiin. Kuulin toiselta lapselta, että sen piti jäädä ruokasaliin syömään sitä ruokaa niin kauan, kunnes lautanen on tyhjä.

Lähdin koululle ja hain lapseni pois. 

Vierailija kirjoitti:

Miten se pakottaminen on tapahtunut?

Ei kai nyt lusikkaa väkisin ole suuhun tungettu? Uhkailemalla?

Vanhemmillamme, erityisesti äidillämme, oli voimakas auktoriteetti. Se vain jotenkin riitti että "lautanen tyhjäksi!" oli sääntö.

Minulle (eikä tietääkseni sisaruksillenikaan) tämä ei aiheuttanut ongelmia. Minulla on terve suhtautuminen syömiseen ja olen kaikkiruokainen.

Koulussa ei syöty paitsi jos oli lempiruokaa. Perusteluna Afrikan ne⁢ekerit kun luultiin se ylijäämäastia lähetetään nälkäisille ne⁢ekereille sinne. Ei siinä omatunto kestänyt katsoa vajaata ylijäämäastiaa. Tunnollisena annettiin osamme useinkin.

Piti. Äiti seisoi vieressä ja katseli, kun minä nieleskelin itkien niitä kovia maksankappaleita välillä yökkien. Munuaiset olivat sama juttu. Pakko syödä. Muistelen, että äitini oli sadisti monessa asiassa. 

Todella piti. Sitä joko söi tai itki ja söi. Äiti oli kyllä hyvin herkästi "auttavaisesti" myös hiuksia repimässä, jos kaikki ei mennyt hänen mielensä mukaan. Oksennuskaan ei ollut syy  jättää lautaselle ruokaa. 90-luvulla olen syntynyt.

Koulussa kyllä. Opettaja seisoi vieressä ja vahti että lautanen tulee tyhjäksi. Jos oksensi, piti syödä se oksennus.

Ja on täysin totta. Tapahtui 1981-1984. Sitten onneksi vaihtui opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa kyllä. Opettaja seisoi vieressä ja vahti että lautanen tulee tyhjäksi. Jos oksensi, piti syödä se oksennus.

Ja on täysin totta. Tapahtui 1981-1984. Sitten onneksi vaihtui opettaja.

Tarkennus, jos siis oksensit lautaselle niin piti syödä se. Jos lattialle, niin sieltä ei oksennustaan tarvinnut syödä.

Vierailija kirjoitti:

Miten se pakottaminen on tapahtunut?

Ei kai nyt lusikkaa väkisin ole suuhun tungettu? Uhkailemalla?

Kyllä meillä oli remmi keittiössä ja remmiä saattoi saada jo ruoasta huomauttamisesta. Äidilläni oli sisarustensa kanssa kisa siitä, että kenen lapsista kasvavat suurimmat.

Vierailija kirjoitti:

Piti. Siinä meni sitten kyky tunnistaa milloin on nälkäinen ja milloin kylläinen.

Juu. Koska Biafrassa nähtiin nälkää. Äidillä on lisäksi aina ollut pakkomielle olla porukan hoikin ja sen varmistaminen käy parhaiten niin että tekee hirveät määrät ruokaa ja leipomuksia, pakkosyöttää niitä, ottaa henkilökohtaisena loukkauksena jos ei syö kaikkea, ja sitten vinoilee liikakiloista.

Ei pitänyt koulussa eikä kotona. 70-80-luvut.

Kyllä. 70-luvulla.

Olen kärsinyt syömishäiriöstä koko ikäni. Syön joko liikaa tai liian vähän kun en osaa arvioida milloin olen syönyt tarpeeksi.

Pari vuotta sitten sain laihdutuslääkkeet ja niiden kanssa osasin syödä oikein, oikean määrän kunnollista ruokaa.

Nyt yritän pärjäillä ilman lääkettä ja joudun miettimään tosi tarkkaan mitä voi syödä ja kuinka paljon. Onneksi en ole alkanut lihomaan. Tiedostan kuitenkin että niin käy helposti jos en muista laskea jokaista suupalaa tarkkaan.