Pitikö teidän syödä lapsena lautanen tyhjäksi?

Ei. Jos oli joku sellainen ruoka joka ei maistunut, niin äiti erotteli osion mikä pitää syödä ja minkä saa jättää syömättä. 90-luvun loppua.

Ei . Mutta koulussa opettaja syötti väkisin.  Hernekeitto haisi kuin oksennus käytäviin asti .  

Faith kirjoitti:

Piti. 1980-luvulla. Me lapset söimme myös samaa ruokaa kuin vanhempamme. Vain kerran kun joku sukulainen toi kylään tullessaan päivällisen raaka-aineeksi munuaisia, meille tehtiin eri ruoka. 

Munuaiset kermakastikkeessa oli mun herkkua lapsena.  Mutta pääasia, ettei mitään pakotettu tai edes tyrkytetty. 

Ehkä siksi olen kaikkiruokainen ka hoikka näin aikuisena.

LINSSIHERNEKEITTO OLI ARABIASSA TARINAKIRJASSA SE JAAKOB JOKU SEKUNDA TARINA RUOKA .   HELVETTIÄKÖ SITÄ PITÄÄ KRISTITYILLE SYÖTTÄÄ ME MITÄÄN JUUTALAISIA OLLA . 

Vierailija kirjoitti:

Miten se pakottaminen on tapahtunut?

Ei kai nyt lusikkaa väkisin ole suuhun tungettu? Uhkailemalla?

Mä sain selkääni jos lautanen ei ollut vartissa tyhjä. 

Piti syödä lautanen tyhjäksi kotona ja koulussa. Koulussa sentään pysty vaikuttamaan annoksen määrään, kotona ei.

Meillä, 70-luvulla tuli "muotiin" raejuusto ja paprikasiivu. Pakko syödä. -kaverin kanssa oli puhetta, kumpiko on pienempi paha? Mulla raejuusto, kaverilla se paprika.

Ope sanoi: Ottakaahan ne tarvikkeet kassista ,,,, kaveri näytti - oli jemmannut sinne paprikasiivun - unohtanut sen sinne - oli aika elähtänyt :)))

"Lihat pitää ainakin syödä" sen ymmärsin jo 5-vuotiaana, että se oli lautasen kallein asia ja sitä ei heitetty roskiin. 70-luku ja ihan tavallinen työläiskoti.

Vierailija kirjoitti:

Piti. Siinä meni sitten kyky tunnistaa milloin on nälkäinen ja milloin kylläinen.

Minun on pitänyt aikuisiässä opettelemalla opettelemaan nälkä- ja kylläisyyssignaaleja ajatuksen kanssa. Minä pysähdyn nykyään kuulostelemaan sitä, että onko nälkä vai olenko kylläinen. Tämä on hankalaa, koska yllättäen minulta löytyi sarkopeniaa ja osteoporoosi etuajassa. Lääkäri lähetti ravitsemusterapeutille, jonka ensimmäinen neuvo oli ettei saa syödä kenenkään mieliksi eikä etenkään väkisin. Saa olla luvan kanssa itsekäs, vaikka toiselle tulisi siitä paha mieli.

Piti syödä 90-luvulla, koulussa ja kotona. Kerran piti kotona syödä kaikki makaronilaatikon jämät vaikka ruokaa oli liikaa enkä sitä edes lautaselle ollut ottanut. Sain mahanväänteistä huolimatta annoksen alas ja sulateltua oksentamatta.

Piti, koska Biafran lapset kuolivat nälkään. En ymmärtänyt miten ne liittyivät toisiinsa, koska jos sanoin että tän voisi sitten lähettää sinne niin tuli marmatusta eikä auttanut asiaa, päin vastoin.

Koulussa yrittivät. Kerrottin afrikan nälkäänäkevistä. Sanoin että tämän voi lähettää sinne. Enkä suostunut syömään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei! 60- ja 70- luku. Vanhempani olivat ehkä edistyksellisiä.

Ei koulussakaan painostettu.  Helsingissä asuttiin. 

Kotona otettiin itse tai syötiin leipää jos ei ollut hyvää ruokaa, koulussa pakotettiin syömään kaikki eikä saanut itse ottaa vaan keittäjät. Osa oksensi osa ei. 

Perunoiden sisällä oli musta yllätys.

Hoitopaikka perheessä 60 luvulla. Hoitotäti oli kamala. Muut lapset olivat kovia syömään, minä en. Minun piti istua aina pöydässä ja täti vahti että söisin, ei pakottanut mutta uhkaili ja painosti. 

Kerran se kiljui, että aionko nuokkua siinä ruokapöydässä seuraavat sata vuotta, kuin joku prinsessa ruusunen. Innostuin, että kyllä, ja sitten tuee se prinssi ja syö tämä kaiken ruuan pois

Vierailija kirjoitti:

Koulussa kyllä. Opettaja seisoi vieressä ja vahti että lautanen tulee tyhjäksi. Jos oksensi, piti syödä se oksennus.

Ja on täysin totta. Tapahtui 1981-1984. Sitten onneksi vaihtui opettaja.

Muistan ala-asteella, kun oli lihasoppapäivä. Mä ja Janne jäätiin taas viimeiseksi ruokalaan, kun meidän oli vaikea syödä sitä harmaata kammotuslillua läskeineen. Mä sai lusikallisen nieltyä runsaan veden kanssa, mutta Jannelle oli tiukempi paikka.  Se yökki, se kako, Martti-opettaja välillä syötti, mutta mitä se autto.. Opella oli hyvin osaanottavat katseet, mutta kun oli koulun linjaus, että lautanen syödään tyhjäksi. Meillä oli kummallakin niin vähän keittoa, mitä keittäjät pystyivät laittamaan. Emäntä kävi välillä kovistelemassa, että kyllä kestää ja haukkumassa "nykyajan" lapset ja kasvatuksen.

Jannelta kerran tuli oksennus siihen lautaselle ja emäntä huusi, että nyt sitä soppaa on enemmän nieltäväksi. Opettaja vastas siihen, että ei. Tämä oli nyt tässä! Opettaja otti meidän lautaset ja kävi kippaamassa ne sika-astiaan ja patisti meidät välkälle.

Siitä lähtien jäätiin luokkaan lukemaan, kun lihasoppaa oli ruokana. Toiset toi näkkäriä ja voinappeja meille.

Kai sen söi muutenkin.

Muistan kerran, kun jouduin istumaan pöydässä yksin, kun en suostunut syömään jotakin, mitä lautasella oli. Kauan. Jos on jotakin itse ottanut, se pitää myös syödä kaikki. Jos annos on tullut valmiiksi tehtynä, sitä ei tarvitse edes maistaa. Tuo taisi olla joskus........tarkkaa aikaa en muista, mut se taisi olla joskus 40 v sitten. Nyt olen 50- v. 

Olen syntynyt -72. Kotona ei tuollaista sääntöä varsinaisesti ollut, mutta äitini teki hyvää ruokaa, joten lautaset syötiin tyhjäksi ja lisääkin otettiin. Ruoka-ajat olivat muutenkin tärkeitä, koska nälkä ehti tulla liikunnallisissa ulkoleikeissä.

Koulussa sitten pakotettiin syömään kaikki. Moni itki lautasen äärellä. :(

Piti 70-luvulla. Kun muutin kotoa, lopetin oikean ruuan syömisen eli olen elänyt 50 vuotta ilman päivittäistä ns. lämmintä ruokaa. Työkavereitten kanssa voin mennä lounaalle, mutta kotona en tee ruokaa. Aikoinaan ruokin kyllä lapset, mutta ei käynyt edes mielessä istua pöytään syömään, sen verran kamala oli lapsuuden ruokapöytä.