Suomella olisi ainutlaatuinen mahdollisuus kehittyä EU:n portiksi Venäjälle
Pitkä kokemus yhteistyöstä hankalan naapurimme kanssa... mutta koska sen kanssa on vaan elettävä, olisi asiasta syytä ottaa kaikki hyöty irti. Suomi voisi profiloitua EU:n asiantuntijaksi idänsuhteissa.
Mutta päättäjät tekevät kaikkensa estääkseen tämän. Talouselämä-lehden mukaan vain 6% venäläisistä osaa englantia, eli idän suhteissa venäjän taito olisi erityisen tärkeää. Lukuisat Itä-Suomen kunnat ovatkin toistuvasti anoneet lupaa opettaa kouluissa vapaaehtoista venäjää ruotsin tilalla. Mutta ei, jonnekin 1800-luvulle jämähtäneet päättäjät vannovat ruotsin kielen nimeen. Venäjää ei saa opiskella, koska ruotsi on niin tärkeää!
Mutta miksi se olisi tärkeää? Lähes kaikki ruotsalaiset osaavat englantia ja kaikkia suomenruotsalaiset osaavat suomea. Ei ruotsia oikeasti tarvita.
Herätkää nyt ihan oikeasti. Ruotsin vallan aika oli ja meni.
Suomi on olevinaan demokraattinen maa ja täällä palvotaan liikaa hurreja, syystä tai toisesta ja se tärkein syy on varmastikin se että Suomen ja Ruotsin raja on helppo ylittää eikä tarvi passia tai viisumia, toisena se että poliittisesti ne nilkit on aina hallituksessa istumassa oli pääpuolueena mikä tahansa, jeesaa aina hallituspuolueita vaikka edustajia ei ole kuin rippeet istumassa. Siivellä lentäjiä, pummeja, toisten taskuilla ronklaajia...