Lapsesi 16v soittaa ja sanoo yöpyvänsä kaverilla.
Kommentit (15)
Ensin tietysti kysyn, että sopiiko se kaverin vanhemmille.
Jotain on pahasti pielessä jos valitsee jonkun muun kuin ekan vaihtoehdon
Jos asiasta on puhuttu aiemmin ja tiedän olevan ok myös sen kaverin vanhemmille kyseisen yön osalta, niin siinä tapauksessa ok. Mutta mikään ilmoitusluontoinen "mä jään yöks Nönnönnöön luokse" ilman mitään ennakkovaroitusta ei käy. Sen verran etukäteissuunnittelua ja dialogia pitää pystyä 16-vuotiaana jo harjoittamaan. Poikkeustapauksissa voidaan tilanteen mukaan arvioida erikseen.
Soitto kaverin vanhemmille, ja jos yökyläily sopii heille, niin sitten ok. Aikuinen pitää olla valvomassa.
Kertoisin, että nyt tuli väärä numero.
EI YÖVY meidän tyttömme kaverillaan. Eikä hän edes sellaista pyytäisikään.
Joskus hän pääsee yhden ystävänsä perheen mukaan heidän kesämökilleen, silloin t i e d ä m m e tasan tarkkaan , että he koko perhe ovat siellä mökillä.
Alle 18vuotiaana ei yöpynyt esikois tyttömmekään kaverillaa.
Ja siis #4 täydentää sen verran, että on itse asunut jo tuon ikäisenä omillaan, eli kyse ei ole siitä, että alaikäistä lähtökohtaisesti pitäisi paapoa pumpulissa ja kieltää kaikenlainen eläminen ja hauskanpito.
Ongelmaksi kokisin sen, että tuollainen tulisi jotenkin yksipuolisena ilmoitusasiana. Jos asutaan kotona saman katon alla, niin silloin kaikille talossa on samat perussäännöt ja aikatauluista sun muista menemisistä sovitaan etukäteen. Etenkin tapauksissa, joissa ne vaikuttavat myös kolmansiin osapuoliin (tässä tapauksessa yökyläkaverin vanhemmat).
Vierailija kirjoitti:
Ensin tietysti kysyn, että sopiiko se kaverin vanhemmille.
Jos kaveri asuu omillaan?
Meillä on ne lapset, joiden luokse muiden lapset tulee yöksi ”kaverin” luokse. Täällä kun on ruoka pöydässä sekä turvalliset ja täyspäiset aikuiset, jotka antavat nuorille ja heidän kavereilleen tilaa olla, tai mahdollisuuden tulla purkamaan murheitaan tai turhautumistaan kouluun, setäfaijaan tai natzimutziin taikka mihin nyt milloinkin. Monia puutteita on meilläkin, mutta tässä kyllä olemme perheenä onnistuneet. Lapsiaan ei voi liikaa rakastamalla pilata.
Ajattelen menettäneeni järkeni.
Minulla kun ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ne lapset, joiden luokse muiden lapset tulee yöksi ”kaverin” luokse. Täällä kun on ruoka pöydässä sekä turvalliset ja täyspäiset aikuiset, jotka antavat nuorille ja heidän kavereilleen tilaa olla, tai mahdollisuuden tulla purkamaan murheitaan tai turhautumistaan kouluun, setäfaijaan tai natzimutziin taikka mihin nyt milloinkin. Monia puutteita on meilläkin, mutta tässä kyllä olemme perheenä onnistuneet. Lapsiaan ei voi liikaa rakastamalla pilata.
Teidän lapsillako ei ole kenelläkään yhtään ystävää, jonka luona voisi turvallisesti yökyläillä?
Tulipas nyt mietityttävää, kun noin monen mielestä asia on kyselemättä ihan ok. Lapsi siis ilmoitti yllättäen, että meneekin yökylään kaverin luo. Tunnen kyseisen kaverin ja vanhemmat mutta minulla ei ole vanhempien yhteystietoja eikä mitään keinoa varmistaa, että asia on ok vanhemmille. En ole natsimutsi noin yleisesti ja luotan lapseeni (yleensä), että puhuu totta. On avautunut aika arkaluonteisistakin asioista mutta ei arjessa juurikaan kerro, miten menee tai siis "hyvin menee" on se tavallinen vastaus ja avautuu enemmän kun on jotain murheita. On hyvä koulussa, ei ole hölmöillyt pahemmin, ja siksi sitten annoin luvan. Mutta nyt mietin, olinko tosi sinisilmäinen ja teinkö oikeasti tosi pahan virheen.
Riippuu onko tyttö vai poika
Tytölle lähetän voltilla siveysvyön, ja pojalle kondomeja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ne lapset, joiden luokse muiden lapset tulee yöksi ”kaverin” luokse. Täällä kun on ruoka pöydässä sekä turvalliset ja täyspäiset aikuiset, jotka antavat nuorille ja heidän kavereilleen tilaa olla, tai mahdollisuuden tulla purkamaan murheitaan tai turhautumistaan kouluun, setäfaijaan tai natzimutziin taikka mihin nyt milloinkin. Monia puutteita on meilläkin, mutta tässä kyllä olemme perheenä onnistuneet. Lapsiaan ei voi liikaa rakastamalla pilata.
Teidän lapsillako ei ole kenelläkään yhtään ystävää, jonka luona voisi turvallisesti yökyläillä?
On toki, montakin.
Ja siten on paikkoja, joihin eivät ole mielellään jäämässä. Ja, kyse ei siis ole materiasta, vaan henkisestä ilmapiiristä/kylmyydestä.
Tunnen lapseni kaverit ja heidän vanhempansa, joten mukavaa iltaa vaan. Yleensä kokoontuvat yhden kaverin kotiin, jonne kaikki tervetulleita. Välillä istun siellä itsekin iltaa viettämässä.