Mitä ihmettä teette kun lapset ei enää "tarvitse" teitä?

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvaisen kannattaa hankkia harrastuksia, joissa pääpaino on itsensä kehittäminen. 

Tiedätkö mitä läheisriippuvuus tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on minulle niin rakas etten ajattele olevani koskaan hänelle tarpeeton! Hän on minun lapseni, olen nyt sitä varten josko hän minua vielä johonkin tarvitsee. Olen sanomattoman ylpeä ja onnellinen,  kun hän on lentänyt siivilleen ja löytänyt kumppanin pesänrakennuspuuhiinsa.  

äiti 68v

Luulen että mun äiti voisi myös kertoa jotain tuollaista. Ne ns ruuhkavuodet tuntuivat olevan hänelle aika raskaita kun oli me lapset, eli kaksi kovapäistä teiniä, äidillä työ hoidettavana ja hulttio isästä ei juuri kasvatus vastuuseen ollut. Vaikutti lähinnä helpottuneelta kun itsenäistyttiin varsin nuorina. Toki tarvitsemme toisiamme ajoittain, olemmehan perhe, mutta vielä enemmän näin tyttärenä sanoisin että hän sai minusta parhaan ystävän! <3

Kasvatin puolisosta huolimatta yksin kolme lasta aikuiseksi. Pidin huolen, että käytin kaiken vapautuvan ajan itseni hyväksi. Olen nyt huippukuntoinen viisikymppinen eli kuntoilen ja kehitän itseäni noin kymmenen tuntia viikossa. Lapset siis lentäneet pesästä!

Vierailija kirjoitti:

Sain ensimmäisen lapsen reilu 20 vuotiaana ja kohta olen 40v etten edes muista mitä tein ennen lapsia. Olen tosiaan pitkälti elänyt heille, omia harrastuksia minulla toki on mutta ne ovat nyt reilun kuukauden tauolla. Lenkillä olen tänäänkin töiden jälkeen ystävän kanssa käynyt mutta sittenkin on vielä monta tuntia jäljellä 😁 

Eikö sulla ole pihaa? Parveketta? Isomman siivouksen tarvetta? Mattoja pestäväksi? Rempattavaa? Kunnostettavia huonekaluja esim.? Valokuvien tilaamista kuvakirjaksi/ paperille ja albumiin järjestelyä? 

Kirpparipöydän pitoa? Mitään kiinnostavia paikkoja lähiseuduilla, joissa käydä? Kirjoja luettavaksi? 

Voi vitsit mulla ei olisi vapaa-ajan vietto ongelmia! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskele vaikka kieliä, jos on rahalle tarvetta hanki sivutyö, jota voi tehdä etänä silloin kun itselle sopii. Aika kuluu äkkiä ja kun lapset lentää pesästä, on uusi ihana elämänvaihe edellisen ihanan jälkeen. Itse opiskelimme espanjaa ja olimme 45, kun lapset lähti omilleen. Sen jälkeen matkustelimme paljon ja kun saimme lasten lapsia, auttelimme siinä ja vietimme aikaa lastenlasten kassa. Nyt kun lapsenlapset on 12-17 vuotiaita ja viipottavat kavereiden kanssa ja harrastuksissa, on taas uusi elämänvaihe, vietämme talvet Portugalissa. 

Kerropa joku tälläinen sivutyö. Jota vois tehdä kotona kun haluaa.

Eri

Riippuu osaamisesta ja sitähän voi hankkakin, eli ensin opiskelee pääosin etänä, jos tarpeen. Kirjanpito, asiakasneuvonta (sähköposti tiedusteluihin vastaaminen), monet kaupalliset työt kuten tilausten vastaanottaminen ja käsittely (monilla firmoilla on varasto- ja logistiikka ulkoistettu, joten tavarat lähtee sieltä), pienimuotoinen yrittäjyys. Kelallakin on käsittelijöitä, jotka ovat jopa Espanjassa tai muissa maissa ja hoitavat etänä hommia. Varmasti muillakin virastoilla, joilla myös näitä sähköpostikyselyihin vastaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö tuo olla mietittynä ennen lasten hankintaa. Jossain vaiheessa lapset muuttaa pois (toki poikkeuksia on ja aikuiset lapset jäävät asumaan kellariin/autotalliin ja jämähtävät sinne, ilmiö yleistynee)

Kuinkahan moni suunnittelee (osuvasti) 20-vuotiaana miten viettää arki-iltansa 40-vuotiaana? Ja ennen kaikkea miksi se pitäisi miettiä silloin eikä aikanaan? En minäkään mut nelikymppisenä tiedä vielä miten haluan aikani eläkkeellä käyttää, sitä ehtii miettiä sitten vähän lähempänä.

Töitten jälkeen pyörittelen busineksia, saunon, uin, grillaan, paneksin naisystäviä.

Poika on 18v.

M48

Elän omaa elämääni mieheni ksnssa ja ilman.

Reissaan, harrastan, tapaan ystäviä, siivoan, laitan ruokaa, hoidan kahta puutarhaa, hoidan lastenlapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis nämä äidit, jotka elävät vain lastensa kautta...

Ei siinä varsinaisesti tartte "elää lastensa kautta" jos pienten lasten kasvettua isommiksi jää yhtäkkiä enemmän vapaa-aikaa ja hetkellinen hämmennys mihin sitä käyttää. Aika normaali ja terve tilanne.

Samaa mieltä, mutta luulisi silti, että aikuinen on sen kasvatusrumbansa aikana edes joskus (esim. kerran vuodessa) ajatellut "olisi kiva tehdä sitä ja tätä, jos ei tarvitsisi kuskata lapsia harrastuksiin". Joten lasten kasvettua isommiksi alkaa tehdä sitä ja tätä. Miten voi olla, ettei yhtään haavetta tai suunnitelmaa ole mielessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskele vaikka kieliä, jos on rahalle tarvetta hanki sivutyö, jota voi tehdä etänä silloin kun itselle sopii. Aika kuluu äkkiä ja kun lapset lentää pesästä, on uusi ihana elämänvaihe edellisen ihanan jälkeen. Itse opiskelimme espanjaa ja olimme 45, kun lapset lähti omilleen. Sen jälkeen matkustelimme paljon ja kun saimme lasten lapsia, auttelimme siinä ja vietimme aikaa lastenlasten kassa. Nyt kun lapsenlapset on 12-17 vuotiaita ja viipottavat kavereiden kanssa ja harrastuksissa, on taas uusi elämänvaihe, vietämme talvet Portugalissa. 

Meillä on vielä pienin lapsenlapsi puolen vuoden vanha, mutta vanhin 22. Me päätimme, että 22 vuoden isovanhemmuuden jälkeen on aika tehdä vielä muutakin seuraavat 20 vuotta, joten asumme Espanjassa. Lapsenlapset kyllä tykkää käydä siellä ahkerasti, joten isommille lapsille, jotka matkustavat itsekseen, tässä on paljon kivaakin. Nuorin yksin matkustanut on 10 vanha, äiti saattaa portille, henkilökunta huolehtii siitä eteenpäin ja toisessa päässä olemme vastassa. Tyttö puhuu jo aika paljon espanjaa.

Podetteko yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että ette ole nuorempien lastenlasten kanssa samalla tavoin tekemisissä, kuin ilmeisesti olette vanhempien lastenlasten kanssa olleet? Ainakin ymmärsin niin, että olette 22 vuotta olleet läsnäolevia isovanhempia.

En syyllistä, on vain kiinnostavaa kuulla, miten onnistuu lasten "eriarvoistaminen". Esim. Jos olette olleet osan elämässä paljon tukiverkostona ja nyt kaukana ja ainakin pikkulapsiperheelle hankalan ja kalliin matkan päässä. 

Miten ajattelit pärjätä kun lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa jos nyt jo ottaa koville kun eivät pyöri jaloissa koko aikaa? Minä ainakin aikanaan nautin kun lapsi vietti aikaa kavereidensa kanssa ja " sain" olla yksin hetken.

Eräs hollantilainen tyttö (Laura Dekker) teki ensimmäisen pidemmän yksinpurjehduksen 12 vuotiaana kanaalin yli. 14 vuotiaana hän lähti yksin maailmanympäri purjehdukselle itse työllään ja säästöillään hankkimalla veneellä.

Joo ihan yksin hän varmaan elämänsä suunnitteli taaperosta asti...

Ei mitään järkeä verrata tavallista lasta näihin, joiden vanhemmat helikopteroivat heidät "erikoislapsiksi". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis nämä äidit, jotka elävät vain lastensa kautta...

Ei siinä varsinaisesti tartte "elää lastensa kautta" jos pienten lasten kasvettua isommiksi jää yhtäkkiä enemmän vapaa-aikaa ja hetkellinen hämmennys mihin sitä käyttää. Aika normaali ja terve tilanne.

Mulle tuli tuo hämmennys, kun kuopus meni ekalle luokalle kouluun. Tulin töistä, laitoin ruuan, lapset kipaisivat syömässä ja sen jälkeen menivät takaisin ulos kavereidensa kanssa. Istuin vähän hoomoilasena olohuoneessa ja luin kirjaa. Ja kyse oli nimenomaan hämmennyksestä. Sitten tajusin, että mähän voin ruveta vaikka työn ohessa opiskelemaan jotain.  Ja niin sitten aloin ja siitä poikikin mulle paremmin palkattu ammattikikin. 

Noin muuten tarpeettomuuden tunteeseen, niin mä olen ollut kaikista tyytyväisin silloin, kun KUKAAN ei tarvitse mua yhtään mihinkään.  Aina on joku tarvinnut. Vähintään työnantaja ja sitten ikääntyvät vanhemmat. Jos saa elämälleen tarkoitusta sillä, että on jollekin toiselle tarpeellinen, niin tässä maassa on kyllä vaikka mitä mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön.

Joku ehdotti koiran ottamista, mutta ei omaa koiraa voi ottaa vain kesäloman ajaksi. Tai siis ajaksi, jolloin omat harrastukset on tauolla. Mutta mikään ei estä tutustumasta johonkin alueella asuvaan koiranomistajaan.... vaikka naapuriin ...  ja kertoa, että olisi välillä tekemisen puutetta. Jos sopiva omistaja ja koira löytyy, niin voi sopia, että käytte yhdessä lenkillä ja jos koira pitää susta, niin voisit kertoa omistajalle, että mikäli hänellä on joskus koiran ulkioluttajalle tarvetta, niin voi kysäistä sulta. Mun oma koirani kuoli muutama kuukausi sitten, mutta mä saan kyllä "lainakoiria" välillä. Ihan pidemmäksikin aikaa, jolloin sitten käytän koiraa ulkona 3 kertaa vuorokaudessa. Satoi tai paistoi. 

Mutta noin muuten ap:lle, niin nyt on hyvä hetki alkaa miettiä, mitä kaikkea haluat tehdä tulevaisuudessa, kun lapsesi yhä vähemmän viettävät aikaansa sun kanssa. Mä olen vuosikymmenten aikana remontoinut kotiani, nikkaroinut kaikenlaista, tuunannut vanhoja huonekaluja, tehnyt käsitöitä jne jne. Lapseni ovat jo keski-ikäisiä enkä ole enää työelämässäkään ja mulla on kotona vaikka mitä hommaa. Se nk kuolinsiivouskin vielä kesken. 

Huokasen helpotuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hankkia koiran. Se tarvitsee sua koko elämänsä. 

Ei. Ei. Ja ei. 

Ei enää yhdellekään ihmiselle koiraa joka hankkii sen vain koska se (kuten muutkin lemmikit) tarvitsevat ihmistä ja ihminen kokee olevansa tarpeellinen sen vuoksi. Ei ole koiralähtöistä tämä vaan läheisriippuvuutta, ja nämä ihmiset eivät osaa koiriaan hoitaa tai olla mitenkään vastuullisia koiranomistajia (älkää ottako muitakaan lemmikkejä tai tehkö lisää lapsia!). 

Mikä sitten on oikea syy hankkia koira? Ei mitään lemmikkejä hankitaan lemmikkiä varten, vaan omien tarpeiden tyydyttämiseksi.

Hankitko koiran koska sen takia koet olevasi jotain tarvittavaa? Joku tarvitsee sinua? 

Minä hankin koiran, kun nuorin lapsi oli 14. Koiran hankinnasta oli ollut puhetta aikaisemminkin, mutta koska tiesin että mun kontolle sen hoitaminen jäisi vaikka lapset sitä halusivatkin, niin hankinta tapahtui vasta silloin kun tiesin, että mulla on aikaa sille. Siihen asti lasten tarpeet olivat koiraa tärkeämmät.

Oliko tuo nyt sitten väärä syy?

Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset tulevat teini-ikään, kannattaa havahtua siihen, että omassa elämässä on muitakin asioita kuin lapsi. Se auttaa vanhempaa siirtymään seuraavaan elämänvaiheeseen ja laskemaan lapsesta irti, kun se aika tulee.

Mulle itselle lasten aikuistuminen ja irtautuminen kodista on ollut ylivoimaisesti vaikein asia äitiydesssä. Lapset ovat mulle niin tärkeitä ja rakastan heitä niin valtavasti, että suren sitä, kun he eivät ole enää saman katon alla, enkä näe heitä päivittäin. Ristiriitaisuus on todella vahvasti läsnä tässä elämänvaiheessa. Haikeuden ja surun rinnalla on jonkinlainen helpotus ja tietysti ylpeys siitä, että olen onnistumaan kasvattamaan kaksi ihmistä, jotka kykenevät lähtemään omilleen ja aloittamaan oman elämän. Tämä on ollut minulle vaikeaa aikaa siitä huolimatta, että minulla on mielenkiintoinen työ, kohtuullisen hyvä parisuhde, ystäviä ja paljon mieluisia harrastuksia. Olen varma, että ilman näitä olisi masentunut. Tässäkin äitiyden vaiheessa on tunnettava vastuunsa. Ei ole lapsen etu, että vanhempi tarrautuu häneen, eikä päästä itsenäistymään. Tällä olen tsempannut ja potkinut itseäni, kun olen tuntenut itseni hylätyksi ja unohdetuksi ja säälinyt itseäni, kun lapsi ei enää soita tai käy joka päivä.