Lue keskustelun säännöt.
Sisarusparven vapaamatkustajat, kokemuksia?
09.06.2026 |
Onko muilla tämmöistä, että yksi sisaruksista on se, jolle aina vanhemmat/muut sukulaiset soittaa kun tarvitaan apua tai neuvoa. Muut eivät pistä tikkua ristiin. Vaan lapsista yksi on se, joka aina hoitaa kaiken. Avunpyytäjät kuormittavat aina yhtä ja samaa ihmistä, tätä perheen "luottopakkia" ja muut saavat olla jouten.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Meidän sisko on pysytellyt pois kuvioista jo 20 vuotta.
Vasta nyt kun isän terveys tökkii ja keskustelu perinnöstä on alkanut, ilmoittautui hänkin mukaan perheen tilanteeseen.
Niin noloa.
Eipä tiedä että meillä on kuviot jo sovittu, hih!
Kyllä hänellekin ”jotain” annetaan.
Sun kirjoituksesta huomaa hyvin, että siskollasi on ollut ihan aihetta pysyä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein se sisarus joka on pysytellyt pois on syrjitty tai sorrettu, musta lammas. Sisarukset ei sääli vaan ei saisi perintöäkään saada.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ongelma on se, että kun on itse "tehnyt" itsestään sen, jonka apuun aina turvaudutaan, niin siitä on vaikeaa päästä irti. Kun niistä muista ei ole ollut avuksi, niin ei heiltä apua myöskään pyydetä. Tämä tekee kieltäytymisestä vaikeaa, kun jonkun pitää kuitenkin auttaa, ei oikein voi heitteillekkään jättää. Sen luottoihmisen oma aika on kaiketi vähemmän arvokasta, kuin muiden. Ap
Tuokin on vähän ikävä ilmaus, että on "tehnyt" itse itsestään sen auttajan. Ymmärrän pointin kyllä, noinhan se menee ja helposti ne muut ajattelee, että se tekee kun kerran on alkanut tekemään.
Ehkä parempi ilmaisu kuitenkin olisi, että on ajautunut siihen tilanteeseen. Moni ajattelee, että voinhan minä nyt tuon tehdä, eihän tuo nyt ole iso juttu, mutta sitten se kierre lähtee pyörimään. Tee samalla tuokin asia ja sitten tuo ja tuo....
Ja ne sisarukset, jotka asuu kaukana, on paljon helpommassa asemassa, he voi helposti keksiä tekosyitä, miksi eivät nyt voi tulla mitään tekemään, kun ei ole kukaan näkemässä, että onko se syy oikea vai tehty. Voi olla vapaapäiviä tai vaikka kokonainen vapaaviikko, mutta eihän siitä tarvitse kertoa muille sisaruksille, ei ne siitä tiedä. Ja eivät siis voi sanoa, että tulepa nyt sitten sinä tänne hoitamaan tämä asia. Ja kun tarpeeksi kaukana asuu, niin johan se on hyvä syy jo sellaisenaan.
Tunnistan itsessäni tuon "yhden," jonka apua aina tarvitaan. Meillä nyt ei sentään kukaan sukulainen ollut tarpeessa, mutta jo perheen sisällä olin aina se, joka joutui tekemään. Olen joskus tuuminut, että mitenkähän meillä olisi asiat menneet, jos juuri minua ei olisi ollut olemassakaan. Kuka olisi ollut se, jota aina käskettiin ja jonka oli aina mentävä ja tehtävä, pienestä pitäen.
Siitä roolista on vaikea irrota, vaikka haluaisikin. Sitten sitä on paha, kun ei auta. Sitä kaikkea kokonaisuutta ei varmaan vain nähdä sillä hetkellä, vasta myöhemmin kun on perspektiiviä, sen huomaa helpommin. Että sinähän se siitäkin asiasta aina huolen pidit jne. Kiitosta kuitenkin harvemmin tarjotaan, saati muuta korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ongelma on se, että kun on itse "tehnyt" itsestään sen, jonka apuun aina turvaudutaan, niin siitä on vaikeaa päästä irti. Kun niistä muista ei ole ollut avuksi, niin ei heiltä apua myöskään pyydetä. Tämä tekee kieltäytymisestä vaikeaa, kun jonkun pitää kuitenkin auttaa, ei oikein voi heitteillekkään jättää. Sen luottoihmisen oma aika on kaiketi vähemmän arvokasta, kuin muiden. Ap
Tuokin on vähän ikävä ilmaus, että on "tehnyt" itse itsestään sen auttajan. Ymmärrän pointin kyllä, noinhan se menee ja helposti ne muut ajattelee, että se tekee kun kerran on alkanut tekemään.
Ehkä parempi ilmaisu kuitenkin olisi, että on ajautunut siihen tilanteeseen. Moni ajattelee, että voinhan minä nyt tuon tehdä, eihän tuo nyt ole iso juttu, mutta sitten se kierre lähtee pyörimään. Tee samalla tuokin asia ja sitten tuo ja tuo....
Ja ne sisarukset, jotka asuu kaukana, on paljon helpommassa asemassa, he voi helposti keksiä tekosyitä, miksi eivät nyt voi tulla mitään tekemään, kun ei ole kukaan näkemässä, että onko se syy oikea vai tehty. Voi olla vapaapäiviä tai vaikka kokonainen vapaaviikko, mutta eihän siitä tarvitse kertoa muille sisaruksille, ei ne siitä tiedä. Ja eivät siis voi sanoa, että tulepa nyt sitten sinä tänne hoitamaan tämä asia. Ja kun tarpeeksi kaukana asuu, niin johan se on hyvä syy jo sellaisenaan.
Tunnistan itsessäni tuon "yhden," jonka apua aina tarvitaan. Meillä nyt ei sentään kukaan sukulainen ollut tarpeessa, mutta jo perheen sisällä olin aina se, joka joutui tekemään. Olen joskus tuuminut, että mitenkähän meillä olisi asiat menneet, jos juuri minua ei olisi ollut olemassakaan. Kuka olisi ollut se, jota aina käskettiin ja jonka oli aina mentävä ja tehtävä, pienestä pitäen.
Siitä roolista on vaikea irrota, vaikka haluaisikin. Sitten sitä on paha, kun ei auta. Sitä kaikkea kokonaisuutta ei varmaan vain nähdä sillä hetkellä, vasta myöhemmin kun on perspektiiviä, sen huomaa helpommin. Että sinähän se siitäkin asiasta aina huolen pidit jne. Kiitosta kuitenkin harvemmin tarjotaan, saati muuta korvausta.
Näin juuri, muut vetoavat omiin töihinsä, kiireisiinsä tai pitkään välimatkaan. Joskus se pitkä välimatkakin on ihan tietoinen valinta, että saa elää rauhassa. Tällä, joka eniten auttaa on myös omat työnsä ja oma perheensä, silti toisten ei tarvitse venyä ja suunnitella menojaan muiden auttamiseksi, vaikka heillä niitä muita velvollisuuksia voi olla paljon vähemmän. Monesti nämä roolit ovat näin lapsuudesta asti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä ne vapaamatkustajat ovat olleet huonommassa asemassa perheessä? Vanhemmilla on suosikki jota on kohdeltu hyvin. Nyt vapaamatkustajat eivät auta vanhempiaan ja vastuu katuu suosikille.
Tämä. Ovat usein hämmentäneet välit vanhempien ja muiden sisarusten suhteet jo ajat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään pakkoa tehdä töitä ilmaiseksi. Voisivat maksaa työstä.
Vanhemmathan tässä ovat itsekkäitä kun soittavat vain yhdelle lapselle. Olettavat saavansa ilmaispalvelut.
Mutta neuvopa, miten niitten vanhempien päät käännetään? Kun minäkin joskus sanoin, että soittakaa veljelle ja pyytäkää sitä, niin sain oikein ryöpyn vastaani, kuinka eihän sitä nyt voi pyytää kun sillä on sitä ja tätä ja vastuullinen työ ja hankalat työajat ja miten se sieltä ja mitä se nyt tähän pystyisi jne jne.
Niinpä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään pakkoa tehdä töitä ilmaiseksi. Voisivat maksaa työstä.
Vanhemmathan tässä ovat itsekkäitä kun soittavat vain yhdelle lapselle. Olettavat saavansa ilmaispalvelut.
Mutta neuvopa, miten niitten vanhempien päät käännetään? Kun minäkin joskus sanoin, että soittakaa veljelle ja pyytäkää sitä, niin sain oikein ryöpyn vastaani, kuinka eihän sitä nyt voi pyytää kun sillä on sitä ja tätä ja vastuullinen työ ja hankalat työajat ja miten se sieltä ja mitä se nyt tähän pystyisi jne jne.
Niinpä niin.
Niin tämä. Muilta sisaruksilta ei lainkaan odoteta sellaista, että sumplisivat omia menojaan vanhuksia auttaakseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Emmä tiedä tosta. Olen enemmänkin se jota häädettiin aina pois, joten lopussa tajusin mistä on kyse. Mua ei haluttu joten en pidä enää mitään yhteyksiä. Jonkinlaista yritelmää oli ja on, mutta en enää noteeraa. Sen verran kovia loukkauksia sain kuulla nuorena että tajusin että kylään ei tarvi tulla ja ei toivota tulevan täysi-ikäisenä. Se diili oli lapsuuden diili ja katkeaa kun täyttää 18v.
Sen takia en omia lapsiakaan näille hyypiöille mielellään vie näytille. Ties vaikka alkaisi valitus että mitä te meidän jääkaapilla teette... Niin pitäköön jääkaapin ja elämänsä.
Perintö tullaan ottamaan kuten se laillisesti kuuluukin. Näiden hyypiöiden jälkeen opin arvostamaan aitoa perhettä enemmän ja haluan sellaisen tarjota omille lapsillekin. En siis mitään talousoikeistolaista perhettä, missä ollaan velkaa toisille jostain jääkaapin sisällöstä ja perhettä missä ei puhuta perheenjäsenistä "loisina".
Eikä tarvitse esittää kristillistä sen jälkeen. Voi vaan olla omana itsenään ilman mitään ulkokultaisia juttuja rakastettuna ja hyväksyttynä perheessä.
Siksi sanon ei, lapsuudenperheelle. Ei.
Voi kamala, tuntuu ihan omituiselta lukeakin tämmöistä. Kun en ole omassa enkä missään lähipiirissäkään nähnyt tämmöistä. Ei minua eikä ketään ystäviäni ole kotoa pois ajettu eikä mitään loukkauksia ole syydetty. En ymmärrä, miten vanhemmat voi tuolla tavalla hylätä lapsensa.
Ei minullakaan noin periaatteessa mikään onnellinen lapsuus ollut. Synnyin v. 1951 ja isä oli silloin jo alkoholisti. Aika ikäviä muistoja niistä asioista jäi, kun hän oli humalassa niin pahapäinen. Äiti oli jotenkin lannistettu ja saamaton ja myöhemmin sitä tukea saatiin enemmänkin me lapset antaa hänelle kuin hän meille.
Mutta ei meitä tuolla tavalla eriarvoistettu eikä kotoa häädetty mihinkään, minäkin sain käydä oppikoulun lukiota myöten, vaikka se olikin hankalaa kun rahaa ei tahtonut riittää mihinkään. Jotenkin siinä vain eteenpäin rähmittiin, paljon on vaikeita muistoja. Sukulaiset meitä enemmänkin hyljeksi, kun isä oli se sen suvun musta lammas. Niin niitä mustia lampaita oltiin sitten me lapsetkin.
Isä kuoli 55-vuotiaana mutta äiti eli pitkään ja siskojen kanssa vuoroteltiin hänen hoitamisistaan sitten kun hän tuli oikein vanhaksi. Veljet ei kyllä tehneet mitään. Taitaa olla aika yleinen ilmiö, naisten vastuulle nämä asiat kulkeutuu. Äiti ei oikein koskaan ollut sellainen, että olisi osannut kaikki asiat hoitaa itse. Aina häntä piti auttaa ja tukea. Ei hän meidän lapsiammekaan hoitanut kuin ani harvoin. Mutta kyllä meillä toisistamme välitettiin ja edelleen ollaan kaikki tekemisissä keskenämme ihan normaalisti.
En olisi voinut kuvitella, että olisin omille lapsilleni näyttänyt ovea, kun he tuli täysi-ikäisiksi. Päinvastoin aina ovat tervetulleita luokseni ja kaikki asui kotona vielä täysi-ikäisinäkin, kunnes sitten itse järjestivät asumisensa kuka mitenkin.
Toivon kovasti, että elämäsi kaikesta huolimatta menee hyvin ja onnellisesti. Sanotaanhan niinkin, että suku on mitä on, mutta ystävät saa sentään itse valita.
Anopilla oli neljä omaa poikaa ja yksi vävy. Vävy oli hänen luottopakkinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksivät varmasti keinon saada apua, kun lopetat auttamasta. Ei siellä olla edes kiitollisia saadusta avusta vaan tulkitaan velvollisuudeksi auttaa. Olet velkaa heille.
No ei ole velvollisuutta, kun ei muitakaan velvoiteta tasapuolisesti.
Kyllä määkin ajattelin silloin kun äiti tarvitsi jo paljon hoitamista ja kaikkea muutakin, että olisi pitänyt aikanaan muuttaa Australiaan.
Ei sillä etteikö sitä omaa äitiään auttaisi, mutta kun se alkaa käydä jo voimille ja itsekin ikääntyy ja sitten joutuu toteamaan, että toinen sisarus siellä hevonkuusen kaukana vaan lekottelee rauhassa ja vaan soittelee joskus, että miten menee. Niin kyllä se pistää ajattelemaan.
No se on meillä jo ohi mutta äiti eli satavuotiaaksi. Viimeiset kymmenen vuotta oli jo ihan liikaa yhdelle ihmiselle. Ja kun äiti kuitenkin oli sen verran kunnossa, että mihinkään hoivapaikkaan ei ollut ihan pakko mennä eikä hän missään nimessä halunnut vaan näki kauhukuvia siitä miten hänet semmoiseen pakotetaan. En itse halua elää niin vanhaksi ja lapsilleni olen sanonut, että menen mielelläni laitokseen jos en itse enää mitään pysty tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään pakkoa tehdä töitä ilmaiseksi. Voisivat maksaa työstä.
Vanhemmathan tässä ovat itsekkäitä kun soittavat vain yhdelle lapselle. Olettavat saavansa ilmaispalvelut.
Mutta neuvopa, miten niitten vanhempien päät käännetään? Kun minäkin joskus sanoin, että soittakaa veljelle ja pyytäkää sitä, niin sain oikein ryöpyn vastaani, kuinka eihän sitä nyt voi pyytää kun sillä on sitä ja tätä ja vastuullinen työ ja hankalat työajat ja miten se sieltä ja mitä se nyt tähän pystyisi jne jne.
Niinpä niin.
Tuo on kurjaa heiltä, mutta sun täytyy vain kieltäytyä auttamasta silloin kun et jaksa tai ei muuten sovi. Kyllä ne sitten soittavat veljellesi tai hoitavat asian itse.
Tuossa tulee helposti kierre: kun yksi lapsista suostuu helposti auttamaan, on vanhuksen helppo soittaa hänelle aina, kun tarvitsee apua. Välillä avun pyytäminen on enemmänkin tekosyy, kun oikeasti vanhus kaipaa seuraa.
Ei tuosta kierteestä oikein pääse pois muuten kuin siten, että kieltäytyy silloin, kun apu ei ole täysin välttämätöntä.
Välillä myös lapset totuttavat vanhuksen siihen, että passaavat liikaa. Tälläkin palstalla olen usein lukenut, kuinka aikuinen lapsi huolehtii vanhemman laskujen maksamisesta, kun vanhempi ei ole opetellut käyttämään tietokonetta. Minun 93-vuotias äitini selviää mainiosti laskujensa maksamisesta, vaikka hän ei osaa käyttää tietokonetta eikä hänellä ole koskaan ollut verkkopankkitunnuksia. Ja hän ei todellakaan käy maksamassa niitä pankin tiskillä. Mutta jos olisimme 20 vuotta sitten ryhtyneet maksamaan hänen laskujaan verkkopankissa, niin varmasti tekisimme sitä vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lähellä asut tätä avuntarvitsijaa ja kuinka usein joudut auttamaan? Ehdotan, että keksit alkuun itsellesi konkreettisesti muuta ohjelmaa elämääsi sen verran, että voit hyvällä omalla tunnolla kieltäytyä avun tarjoamisesta, ja kun tarpeeksi usein "joudut" kieltäytymään, avun pyynnöt alkavat ehkä luonnostaan kohdistumaan johonkin toiseenkin. Eihän sinun tarvitse kokonaan lopettaa auttamista, mutta näin pääset siitä ainoan auttajan roolista ilman huonoa omaatuntoa. Miltä kuulostaa?
Yksi sisarus saa käyttäytyä miten haluaa ja muut hyssyttelevät. Jos joku muu yrittäisi samaa, tulisi sanomista. Syynä: "hän on vain niin tunteellinen"