Raskas taival muistisairaan läheisen kanssa

Ensin tuli unohtelua. Kun oltiin sovittu jotain tapaamista, hän unohti ja väitti, ettei olla sovittu mitään. Sitten alkoi laskujen piilottelu. Olen löytänyt niitä käsilaukusta ja pöytäliinan alta. Ollaan maksettu yhdessä, mutta kun hän ei muista saaneensa jotain laskua, niin ei muista. Edelleen niitä laskuja mystisesti katoaa, vaikka suoraveloituksia on tehty. 

Kotihoitoa pyysin avuksi heti kun hän ei käynyt suihkussa. Tai luuli käyneensä muttei kai ollut käynyt. Likainen ja vaatteet vaihtamatta. Kotihoidosta ei annettu suihkuapua, saatiin yksityiselle yritykselle yhteystiedot. Alkoivat käydä kerran viikossa, mutta heille ei kuulunut pyykin laitto. Kävin itse pesemässä pyykkiä kerran viikossa, ja välimatkaa kuitenkin on. Vaikka läheiseni kävi sillon vielä kaupassa, hän osti usein samat tuotteet: maitoa, leipää, banaaneja ja mikrossa lämmitettäviä aterioita. Hän samoi syövänsä, mutta paino putosi. 

Käytiin yhdessä muistihoitajalla, joka sanoi, että kyllä pitäisi jo olla kotihoito. Kotihoito kävi 2 viikkoa ja totesivat, ettei tarvitse, kun läheinen pukeutuu itse, keittää kahvit ja syö aamulla leipää, ottaa lääkkeet. Katsoin myöhemmin dosenttia, niin eihän siellä ollut kaikki lääkkeet otettu. Saatiin sitten lääkeautomaatti, joka antaa lääkkeet pussissa ja muistuttaa lääkkeiden ottamisesta. Kävin kerran viikossa pesemässä pyykkiä ja hain kaupasta viikon ostokset, joskus myös imuroin. Aloin väsyä. Tilasin siivouspalvelun, mutta läheiseni ei ollut siihen tyytyväinen. Hän ei koskaan muistanut, milloin siivoojat tulee ja usein eivät osanneet suomea. Ymmärrän, että se on pelottavaa, kun vieraat ihmiset tulee hääräämään eikä ole yhteistä kieltä. Vaihdoin firmaa, mutta uudesta yrityksestä ei toteutunut siivoukset sovitusti. Usein jättivät tulematta. Siivoan pitkälti itse näiden kokemusten jälkeen. Ikkunan pesut tilasin keväälle firmasta.

Nyt on tilanne se, että olen huolissani. Kotihoito on alkanut käydä aamuin ja illoin, mutta läheiselläni on myös vuorokausirytmi täysin sekaisin. Hän nukkuu usein päivällä tuntikausia ja yöllä taas ei. Hoitopaikkaa ei saa kun ei karkaile. Hän on laihtunut alle 2 vuodessa vaatekoosta 40 kokoon 36. Jalat on niin ohuet. En ole varma, syökö hän enää muulloin kuin silloin kun kotihoito antaa ruuan nenän eteen aamukäynnillä ja iltakäynnillä. Jääkaapissa on usein syömättömiä aterioita. Hän käy joskus kahvilla, mutta osaako enää pyytää muuta kuin sen kahvin, ja olen alkanut tiliotteesta katsoa, että tuskin ottaa pullaa tai voileipää lisäksi. Hyvä tietysti, että käy vielä jossain, yleensä pari kertaa viikossa siinä tutussa kahvilassa, se on kodin lähellä. 

On se jotenkin niin raakaa. Ei ole paikkaa, minne hän pääsisi, mutta kotonakaan ei ole hyvä. En pysty käymään kuin kerran viikossa ja enoni käy myös noin kerran viikossa, silloin yhdessä syövät kunnolla. Miksei yhteiskunta tarjoa mitään parempaa? Sitä jaksan ihmetellä.