Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko täällä muita muistisairasta omaishoitavia? Jos on, kertokaa tilanteestanne!

Vierailija
31.05.2026 |

Itse hoidan muistisairasta vanhempani. Tai hän on ennemminkin sekava. Muistaa kuitenkin presidentin yms.

Ilmeisesti osa muistisairaista on hiljaisia, mutta minun vanhempani on koko ajan tohottamassa jotain asiaa. Lähdössä kenkiä ostamaan tms. Tai sitten hän vaatii puhelinta, jolla vielä osaa soittaa numerotiedusteluun ja hätänumeroon. Soittanutkin hätänumeroon kysellen turhia. Jatkuvaa vänkäämistä puhelimen saamisesta. 

Ei ymmärrä olevansa kotonaan, vaan luulee olevansa sairaalassa eikä ole tuntenut minua enää pariin vuoteen. 

Hätäilee, onko hänen lapsuudenkotinsa myynnissä ja onko jänen vanhempiensa perunkirjoitus tehty. (Yli 30 vuotta sitten kuolleet)

Joudun jatkuvasti vahtimaan, että ei lähde omin päin liikkeelle, sillä kaatuu helposti rollaattorinsa kanssa eikä muista sitä. Yötä päivää saa vahtia, että ei lähde liikkeelle. Pystyy juuri ja juuri kävelemään rollolla, jos minä olen varmistamassa tasapainon. 

Olen vielä työikäinen, mutta jäin työttömäksi. Miehenikin joutuu auttamaan hoidossa. Hänkin jäi työttömäksi, kun työpaikka meni konkurssiin. 

Ihan varmasti hoidettava täyttäisi kriteerit, että saisi paikan tehostettuun palvelutaloon. En millään haluaisi vielä antaa periksi. Intervallihoito ei ole ratkaisu. Hän ei viihtynyt siellä lainkaan ja sekavuus vain lisääntyi. 

Tyttäreni on nyt auttanut 2 viikkoa, kun itse lähden lepotauolle. Kertoo olevansa väsynyt eikä pysty tähän enää. (Hän on aiemminkin auttanut välillä (ja saanut siitä rahaa), mutta nyt on entistä sekavampaa menoa.)

Miten teillä muilla menee muistisairasta hoitaessa ja onko tullut jotain hoitoa helpottavia oivalluksia?

Kommentit (51)

Vierailija
41/51 |
31.05.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on tuo kaikki vielä edessä koska omat muistisairaat vanhemmat on vasta taipaleen alussa, hirveän toivoton olo tulee kun lukee tätä ketjua. Sisarukset auttaa niin vähän kuin kehtaa eli ei mitään apua käytännön ongelmien miettimiseen ja paperitöihin tai tukea minun jaksamiseen, minulla käytännössä yksin niskassa kaksi muistisarasta vanhusta ja vanhan maatilan kaikki moninaiset hoidettavat asiat. 

Vierailija
42/51 |
31.05.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yritä velvoittaa sisaruksesi hoitamaan jotain paperitöitä tai vaikka yhteydenpitoa hyvinvointialueeseen  jos sinä teet hoitotoimet. Mulla ei ole sisaruksia. Kaikki hommat on kaatuneet minulle, mutta olen kuullut, että joillakin kavereillani hommien jako on onnistunut ja joillain ei. Tosin kukaan kavereistani ei ole ollut omaishoitajana. 

Toivottavasti sinulla on puoliso apuna maatilahommissa. Muuten kuulostaa mahdottomalta urakalta. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/51 |
31.05.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekavaa menoa on, sekavammaksi muuttuu, mutta se on realiteetti jota ei voi valita eikä tälle voi oikein mitään tehdä.

Vierailija
44/51 |
31.05.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sekavaa menoa on, sekavammaksi muuttuu, mutta se on realiteetti jota ei voi valita eikä tälle voi oikein mitään tehdä.

Sekavuus ei sinänsä haittaisi, mutta tuo eri asioista tohottaminen ja hermoilu ja jatkuva kysyminen hermostuneella tavalla rasittaa valtavasti. 

Samoin se rasittaa, että täytyy vahtia, että ei lähde omin avuin liikkeelle. Unohtaa jatkuvasti, että ei saa lähteä, kun joku ajatus tulee mieleen. 

Vierailija
45/51 |
01.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olet koko ajan vahtimassa, varuillasi, kuuntelet ja mietit missä nyt menee, heräät yölläkin. Niin olet tekemässä itsellesi aivovauriota. Stressihormonia ei ole tarkoitus ylläpitää vuosikausia.

Muistisairaan hoito on kolmivuorotyötä. Ei 24/7 yhden vastuulla.

Sulla on kuukauden irtisanomisaika. Jos tänään kirjallisesti irtisanot, pääsee omaisesi hoitoon 30.6., jos huomenna, vasta 31.7. Jaksatko vielä kahta kuukautta?

En tiedä kaikkien hyvinvointialueen asioista, mutta ihmetyttää nämä jotkut kommentit. Meillä Pirkanmaalla haetaan kyllä omaisoidettavalle pitkäaikaispaikkaa siinä missä muillekin asiakkaille. Jos omaishoitaja uupuu ja ei jaksa hoitaa, niin hän on yhteydessä omaan omaishoidontuen asiakasohjaajaan (ei tarvitse huoli-ilmoituksen kautta kierrättää asiaa), joka järjestelee omaishoidettavalle väliaikaisen paikan, jos hän ei kotona pärjää ilman apua. Omaishoitaja kun uupuu, niin emme me voi jättää häntä pulaan, koska pahimmillaan sitten kaksi ihmistä joutuu sairaalaan. Tiedän aika hyvin meidän ha:n asiat tämän suhteen, koska työskentelen alalla ja olen omaishoitajien kanssa paljon tekemisissä. 

Vierailija
46/51 |

Onpa hyvä, että omaishoidettavatkin saa hoivapaikkoja siinä missä muutkin. 

Minua kauhistuttaa kuitenkin vielä se valtava epäkohta, että täytyy kerralla osua oikeaan. Eli jos huomaakin, että valitussa hoivapaikassa on jokin epäkohta, jota ei ehkä toisaalla olisikaan, niin ei pysty enää milloinkaan vaihtamaan. Siis täällä Varhassa oli esim juttu lehdessä, missä omaisen oli vaikeaa käydä katsomassa läheistään 60 km päässä pikkupaikkakunnan hoivapaikassa ja yritti anoa siirtoa lähemmäksi omaista hyvinvointialueen sisällä, mutta siihen ei suostuttu. 

Mutta muutoinkin saattaa tulla tarve tai halu jonkin syyn takia vaihtaa. Miksi se ei ole tehostetussa palvelussa olevalle mahdollista. (Onhan sitä selkeästi huonompia ja parempia paikkoja, mutta tätä ei heti huomaa. Paljon on kiinni hoitajien ryhmähengestä ja johtamisesta.)

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/51 |
01.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, mielestäni sä nyt kauhistelet liikaa hoivapaikkojen epäkohtia. Toki parannettavaa löytyy, mutta on paljon hyviä hoivapaikkoja ja valtaosa hoitajista tekee hyvää työtä. Ja kenenkään etu ei ole niin vaan vaihdella hoivapaikkaa, muistisairas kärsii muutoksista ja sitä parempi mitä paremmin hoitajat tuntevat hoidettavansa. Vanhempasi on jo nyt, kotonaan, levoton, et siis tältä osin pysty tarjoamaan hänelle yhtään sen parempaa paikkaa. 

Tuossa väsyt nyt sinä itse ja myös tyttäresi. Et saa tuolla touhulla mitään kruunua päähäsi. 

Jos saisit vanhempasi hoivakotiin, voisit ja jaksaisit olla hänelle tytär/poika ilman hoitovelvoitetta. Jaksaisit paremmin kuunnella häntä, keksiä virikkeitä, ulkoilla hänen kanssaan. Viettää mukavia yhteisiä hetkiä, kun et olisi niin väsynyt ja ärsyyntynyt.

Vierailija
48/51 |

Hyvä ja huonoja hoivapaikkoja on. Todella ikävää, että paikkaa ei pysty vaihtamaan, jos se osoittautuu huonoksi. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/51 |
01.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monta vuotta saatiin hoidettua porukalla kotona nyt saatiin sitten hoitopaikka muorille.

Hae sitä apua heti.

Vierailija
50/51 |
01.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turhaan tosiaan demonisoit hoivapaikkoja! Oma äitini on hyvässä Esperin ympärivuorokautisessa hoivakodissa.

Muistamaton mutta fyysisesti hyväkuntoinen. Kukaan meistä lapsista ei olisi voinut/ halunnut häntä hoitoonsa ottaa, alan ihmisinä tiedämme mitä se on.

Olemme tyytyväisiä hoitoon. Tietysti äiti kyselee siellä käydessämme missä hän on ja miksi. 

Älä kuluta itseäsi, miestäsi ja tytärtäsi loppuun! Ala nyt heti kartoittaa mahdollisuutta hoivapaikkaan!

Turhaan koet syyllisyyttä ja velvollisuudentuntoa asiasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/51 |

Kiitos kannustuksesta. 

En ole kuullut kenenkään kehuneet ainuttakaan hoivapaikkaa tässä kaupungissa. Jotkut uskottelevat itselleen, että hyvä sillä läheisellä siellä on, mutta käyvät niin harvoin katsomassa, että todellisuus ei ole selvillä. 

Esim yks mun tuttu kehui äitinsä hoitoa eräässä (nyt lehdistön haukkujen kohteena olleessa) palvelutalossa. Ei tainnut käsittää todellisuutta tämä omainen, kun ei varmaan käynyt kovin usein. Laittoi kiiroksenkin kuolinilmoituksen.  Mun sukulainen (työssä käyvä viiskymppinen)  kävi äitiään katsomassa samaisessa palvelutalossa melkein päivittäin ja piti hoivaa lähinnä laiminlyöntien sarjana. Sukulainen vietti äitinsä luona tunteja päivässä. Hoitajien kirjausten mukaan oli mukamas käyty tarkistamassa vointi, vaikka oikeasti ei ollut kukaan käynyt merkittyinä aikoina, vaan harvemmin. Lopulta laiminlyönnin seurauksena kuoleminen. Ei ihme, että paikka on nyt lehdistössä. 

Täällä on 2 suurta laitosmaista (hyvinvointialurrn omaa) tehostetun palvelun taloa myös. Toisessa oli hyvän ystäväni appi ja ystävä kutsui sitä kolkon laitosmaiseksi liukuhihnahommaksi, jossa hoitajien kielitaito ei riittänyt ja vaihtuvuus oli suurta. Toisessa näistä suurista laitoksista kertoi tuttavani (joka kävi siellä tapaamassa ystäväänsä) , että ilmapiiri oli aivan kauhea. Hän oli itse eläköitynyt alan ammattilainen. Hänen oma äitinsä kuoli muussa hoivapaikassa laiminlyönnin seurauksena. 

Yks tuttavani opiskeli oman ammattinsa lisäksi lähihoitajaksi ja ajatteli saada lisärahaa tekemällä keikkaa vanhushuollossa. Hän valmistuikin lähihoitajaksi, mutta sanoi, että moraalinsa ei kestänyt sitä hommaa. 

Kaikista paikoista on puristettu pois kaikki ylimääräinen hyvä ja olot ovat huonot. Lisäksi on alalle sopimattomia hoitajia tai kielitaidottomia. Mieheni äitipuoli oli hyvässä hoivapaikassa, mutta se lopetettiin säästösyistä ja rakennettiin ne suuret laitokset, joissa on tehokasta ja kunnalle (hyvinvointialueelle) halvempaa.  

En ole saanut ainoatakaan suositusta hyvinvointialueen omasta hoivapaikasta. Kaikki kertoo vaan haukkuja  

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi seitsemän