Onko täällä muita muistisairasta omaishoitavia? Jos on, kertokaa tilanteestanne!
Itse hoidan muistisairasta vanhempani. Tai hän on ennemminkin sekava. Muistaa kuitenkin presidentin yms.
Ilmeisesti osa muistisairaista on hiljaisia, mutta minun vanhempani on koko ajan tohottamassa jotain asiaa. Lähdössä kenkiä ostamaan tms. Tai sitten hän vaatii puhelinta, jolla vielä osaa soittaa numerotiedusteluun ja hätänumeroon. Soittanutkin hätänumeroon kysellen turhia. Jatkuvaa vänkäämistä puhelimen saamisesta.
Ei ymmärrä olevansa kotonaan, vaan luulee olevansa sairaalassa eikä ole tuntenut minua enää pariin vuoteen.
Hätäilee, onko hänen lapsuudenkotinsa myynnissä ja onko jänen vanhempiensa perunkirjoitus tehty. (Yli 30 vuotta sitten kuolleet)
Joudun jatkuvasti vahtimaan, että ei lähde omin päin liikkeelle, sillä kaatuu helposti rollaattorinsa kanssa eikä muista sitä. Yötä päivää saa vahtia, että ei lähde liikkeelle. Pystyy juuri ja juuri kävelemään rollolla, jos minä olen varmistamassa tasapainon.
Olen vielä työikäinen, mutta jäin työttömäksi. Miehenikin joutuu auttamaan hoidossa. Hänkin jäi työttömäksi, kun työpaikka meni konkurssiin.
Ihan varmasti hoidettava täyttäisi kriteerit, että saisi paikan tehostettuun palvelutaloon. En millään haluaisi vielä antaa periksi. Intervallihoito ei ole ratkaisu. Hän ei viihtynyt siellä lainkaan ja sekavuus vain lisääntyi.
Tyttäreni on nyt auttanut 2 viikkoa, kun itse lähden lepotauolle. Kertoo olevansa väsynyt eikä pysty tähän enää. (Hän on aiemminkin auttanut välillä (ja saanut siitä rahaa), mutta nyt on entistä sekavampaa menoa.)
Miten teillä muilla menee muistisairasta hoitaessa ja onko tullut jotain hoitoa helpottavia oivalluksia?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet koko ajan vahtimassa, varuillasi, kuuntelet ja mietit missä nyt menee, heräät yölläkin. Niin olet tekemässä itsellesi aivovauriota. Stressihormonia ei ole tarkoitus ylläpitää vuosikausia.
Muistisairaan hoito on kolmivuorotyötä. Ei 24/7 yhden vastuulla.
Sulla on kuukauden irtisanomisaika. Jos tänään kirjallisesti irtisanot, pääsee omaisesi hoitoon 30.6., jos huomenna, vasta 31.7. Jaksatko vielä kahta kuukautta?
En millään pysty vielä luovuttamaan.
Aivovaurion saatan tosiaan saada. Tuntuu, että oma muistini alkaa heiketä aika lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on. Tuo tilanne vaikuttaa niin pahalta, että paikka hakuun ja heti! Ota huomioon se tosiasia, että ei sinne noin vaan pääse vaan vasta sitten, kun on kiidätetty päivystykseen tai muuten hälytetty sinivilkkuauto useamman kerran.
Lääkitys olisi ensimmäiseksi saatava kohdalleen. Risperdal heti pois, jos sitä on, kun vie jalat alta. Ja ehkä joku muukin, ja tilalle yksi sopivampi. Milloin viimeksi lääkitys on tarkistettu?
Muuten kohta olette hoidossa te molemmat, sinä ja miehesi ja tyttäresi on paennut mahdollisimman kauas.
Yksi keino huonosti liikkuvalle voi olla laittaa peti lattialle. Siitä ei pääse helposti ylös kaatuilemaan. Näin toimittiin psykogeriatrisella osastolla.
Kiitos vastauksesta! Ei ole risperdalia. Hänellä on temestaa ja tenoxia. (Lisäksi ketipinoria tenoxin kaverina yöksi. Ketipinoria kokeiltiin ensin vähentää ja sitten lisätä. Ei tuntunut olevan yhtään mitään vaikutusta ketipinorilla.)
Tuota petiä lattialle olen itsekin miettinyt. Se auttaisi meitä muita nukkumaan. Sen huono puoli on siinä, että sinne laskeutuminen ja sieltä nouseminen on aika vaarallista ja itse en jaksaisikaan nostaa. Mieheni jaksaa, mutta hänellä on itsellään hieman tasapaino-ongelmia.
Lääkityksestä on nyt keväällä neuvoteltu psykiatrin kanssa muutama kerta. Ei vaan ihmelääkettä ole löytynyt.
Ap
Olisko oikeasti osaava geriatri oikea selvittämään lääkitystä? Nyt on tullut selväksi, että nuo lääkkeet eivät tehoa. Miksi suotta syödä ketipinoria, jos siitä ei ole mitään hyötyä?
Omaiseni oli psykogeriatrisella osastolla. Sieltä palasi hoitopaikkaan, niin oli vain kaksi lääkettä. Toinen varsinainen muistisairauteen vaikuttava ja toista en nyt muista. Olikohan panadolia kipuun ja joku rauhoittava tarvittaessa.
Olet itsekäs pitäessäsi häntä kotona, vaikka hän ei enää edes tunne sinua eikä tunnista nykyistä asuntoa kodikseen. Siksi hänelle itselleen on aivan sama, missä on on.
En usko, että hänelle on aivan sama, missä on. Jotenkin hän kuitenkin tunnistaa kotinsa tutuksi paikaksi. Luettelee tuttuja esineitä ympäristöstä ja osaa toimia oikein eri huoneissa. Siis keittiössä löytää kupit ja lusikat ja kylppärissä osaa pestä itsensä ja olohuoneessa löytää tarvittavat tavarat, jotka toki ovat hänen lähellään.
Tuon vanhuspsykiatrin kanssa ollaan keskusteltu lääkkeistä. Hänen kanssa on sovittu soitto taas parin viikon kuluttua. Eipä hänellä ole erityisempiä muutosideoita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää hoida muistisairasta, kun hän pääsi lopulta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja kuoli siellä koronaan 2,5 vuoden asumisen jälkeen. Sairaudessa oli monta vaihetta - uhmaikä ja kiukuttelu, järjettömät tempaukset, savu- ja vesivahingot, tavaroiden piilottelu, karkailut ja eksymiset, potkiminen ja lyöminen (kotihoidon ja minun), kaatuilut, vaipat, lopulta täysi apatia ja puhumattomuus. Uuvuin siitä kaikesta niin, etten koskaan palaa entiselleni henkisesti tai ruumiillisesti. En suosittele kenellekään.
Tuo touhottaminen, kysely ja inttäminen on vain yksi vaihe sairaudessa. Pahempaa on edessä.
Mikä on kenenkin mielestä pahempaa. Minulle kerrottiin, että helpottaa sitten, kun sairaus etenee. Ei sitten touhua niin kovasti, ei muista karata eikä aiheuta vahinkoa vaan on apaattinen. Tähän pyritään hoitopaikoissa lääkityksellä.
Mielestäni apaattisena oleminen lienee henkilölle itselleen kamalaa?
Hoidettavani oli 10 vuotta sitten muusta syystä sairaalassa. Huomasin, että viereisellä sängyllä oli erittäin vilkas ihminen nimeltä "Eila". Hän kyseli meiltäkin, mistä tunnemme toisemme ja kuljeskeli ympäriinsä. Tutki hoidettavani tavaratkin moneen kertaan ja etsi, onko siellä hänen omiaan. Eila oli aina hyvällä tuulella ja jutteli iloisesti. Sanoimme hoitajille Eilan tyttären kuullen, että tää Eila tutkii öisin toisten tavaroita ja soitti minulle minun vanhempani puhelimesta yöllä jne. Huomasin sitten hänen sänkyynsä ilmestyneen haaravyön. Sitten Eila hukkasi oman puhelimensa.
Eila alkoi saada varmaan jotain uutta lääkitystä, kun hän muuttui täysin apaattiseksi. Ei enää jutellut iloisesti, ei hymyillyt eikä kulkenut ympäriinsä. Istui vain sängyllään täysin hiljaa ja surullisena. Siis todella kauhea näky. Hän avasi ja sulki huolellisesti taittamaansa paperilappusta, jossa oli hänen tyttärensä puhelinnumero. Yhä uudelleen ja uudelleen ja huokaisi aina syvään. (Puhelintaan ei koskaan löytynyt.) En tiedä, mitä Eila seuraavaksi teki. Seurasin häntä sen 2 vk, kun oli siinä. Oma omaiseni oli sairaalassa kuukauden ja Eilan paikalle tuli uusi henkilö.
Ap
Tämä on kiinnostava keskustelu ja olen saanut paljon hyviä kirjoituksia. Kirjoittakaa toki lisää aiheesta, mitä vaan tiedätte.
Tämän keskustelun myötä alan käsittää, että olen niin väsynyt, että en jaksa järjestää sitä muutosta, mikä seuraisi hoitoon laittamisesta. En ehkä myöskään henkisesti kestäisi, jos hoitopaikka osoittautuisi huonoksi ja äitini voisi huonommin siellä. (Intervallissa muutama vuosi sitten ei viihtynyt ollenkaan.) Kaikki vanhuspalvelut ovat muuttuneet koko ajan huonommiksi. Esim hyvinvointialueen kautta tullut ruoka oli ennen todella hyvää, mutta nyt se on erittäin laadutonta. Hoidettavani ei enää halunnut syödä sitä ja lopetimme sen tilaamisen. Kallistakin se oli suhteessa koostumukseensa. Tuojafirmaakin kilpailutettiin huonommaksi ja huonommaksi. Ensin sen toi monta vuotta posti ja aina sama kuski. Sitten alkoi vaihtelu. Tuli afganistanilainen tuoja. Todella älykäs ja mukava, se vaihtui toiseen afganistanilaiseen tuojaan ja sitten venäläiseen. Puolessa vuodessa uusia tuojia. Kuka uskaltaa antaa avaimensa. (Me otettiin itse vastaan, mutta moni joutuu antamaan avaimensa, kun ei ole ketään oven avaajaa ja jääkaappiin laittajaa)
Eräs sukulainen oli nyt julkisuudessa olleessa tehostetun palvelun paikassa ja kuoli siellä laiminlyöntiä seuranneeseen hoitovirheeseen.
Ap
Varmaan romahdan, kun tämä loppuu. Ehkä en ole pystynyt edes kunnolla suremaan kuollutta vanhempani, kun energia on mennyt jäljelle jääneen kannattelemiseen.
Ap
Voi kun olisikin jokin hyväksi tiedetty hoitopaikka, mutta kaikki on huonoja. Yksityisille menee rahat ensisijaisesti voittoihin tietenkin. Tekevät minimin.
Sekin on epäkohta, että jos ottaa vastaan jonkin hyvinvointialueen hoivapaikan, sitä ei voi enää vaihtaa hyvinvointialueen sisällä. Merkittävä epäkohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on. Tuo tilanne vaikuttaa niin pahalta, että paikka hakuun ja heti! Ota huomioon se tosiasia, että ei sinne noin vaan pääse vaan vasta sitten, kun on kiidätetty päivystykseen tai muuten hälytetty sinivilkkuauto useamman kerran.
Lääkitys olisi ensimmäiseksi saatava kohdalleen. Risperdal heti pois, jos sitä on, kun vie jalat alta. Ja ehkä joku muukin, ja tilalle yksi sopivampi. Milloin viimeksi lääkitys on tarkistettu?
Muuten kohta olette hoidossa te molemmat, sinä ja miehesi ja tyttäresi on paennut mahdollisimman kauas.
Yksi keino huonosti liikkuvalle voi olla laittaa peti lattialle. Siitä ei pääse helposti ylös kaatuilemaan. Näin toimittiin psykogeriatrisella osastolla.
Kiitos vastauksesta! Ei ole risperdalia. Hänellä on temestaa ja tenoxia. (Lisäksi ketipinoria tenoxin kaverina yöksi. Ketipinoria kokeiltiin ensin vähentää ja sitten lisätä. Ei tuntunut olevan yhtään mitään vaikutusta ketipinorilla.)
Tuota petiä lattialle olen itsekin miettinyt. Se auttaisi meitä muita nukkumaan. Sen huono puoli on siinä, että sinne laskeutuminen ja sieltä nouseminen on aika vaarallista ja itse en jaksaisikaan nostaa. Mieheni jaksaa, mutta hänellä on itsellään hieman tasapaino-ongelmia.
Lääkityksestä on nyt keväällä neuvoteltu psykiatrin kanssa muutama kerta. Ei vaan ihmelääkettä ole löytynyt.
Ap
Olisko oikeasti osaava geriatri oikea selvittämään lääkitystä? Nyt on tullut selväksi, että nuo lääkkeet eivät tehoa. Miksi suotta syödä ketipinoria, jos siitä ei ole mitään hyötyä?
Omaiseni oli psykogeriatrisella osastolla. Sieltä palasi hoitopaikkaan, niin oli vain kaksi lääkettä. Toinen varsinainen muistisairauteen vaikuttava ja toista en nyt muista. Olikohan panadolia kipuun ja joku rauhoittava tarvittaessa.
Olet itsekäs pitäessäsi häntä kotona, vaikka hän ei enää edes tunne sinua eikä tunnista nykyistä asuntoa kodikseen. Siksi hänelle itselleen on aivan sama, missä on on.
En usko, että hänelle on aivan sama, missä on. Jotenkin hän kuitenkin tunnistaa kotinsa tutuksi paikaksi. Luettelee tuttuja esineitä ympäristöstä ja osaa toimia oikein eri huoneissa. Siis keittiössä löytää kupit ja lusikat ja kylppärissä osaa pestä itsensä ja olohuoneessa löytää tarvittavat tavarat, jotka toki ovat hänen lähellään.
Tuon vanhuspsykiatrin kanssa ollaan keskusteltu lääkkeistä. Hänen kanssa on sovittu soitto taas parin viikon kuluttua. Eipä hänellä ole erityisempiä muutosideoita.
Ap
Ei sitten ole tehtävänsä tasalla se lääkäri. Ensimmäiseksi kannattaisi jättää pois ainakin hyödytön lääke. Mikä hänen diagnoosinsa on? Ilmeisesti jotain mielenterveysongelmaa eikä muistisairautta, kun psykiatrin hoidossa on, tai sitten molempia niin, että muistisairaus on vielä lievässä vaiheessa.
Tuo vaikuttaa siltä, että ei edes saisi hoitopaikkaa, kun ei karkaile, ei aiheuta hälytyksiä ja kykenee peseytymään, pukeutumaan ja syömään.
Pidä silti huolta itsestäsi. Mikä ihme sinut saa ajattelemaan, että ei sinun oma elämäsi ja terveytesi ole yhtä arvokas ja tärkeä kuin äitisi, kun et halua "luovuttaa"?
Onko mitään vahvempaa unilääkettä vanhuksille kuin temesta ja tenox yhdistelmä?
(Ketipinor lienee hänellä turha)
Ap
En ole ollut omaishoitaja, koska kieltäydyin siitä hommasta. Toki Vantaa-Kerava hyvinvointialue mulle sitä pestiä kovasti yritti kaupata, koska olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja. Asun vanhempieni - tai nyt siis enää isän, koska äiti kuoli 2 vuotta sitten - naapurissa ja tein viimeiset 13 vuotta työelämässä etätöitä. Äidin muistisairauden pahennuttua lyhensin työaikaani vain 3:een päivään viikossa. Mulle tuli tästä sun aloituksesta mieleen, että jos olet työikäinen ja nyt työtön, niin miten hoidat työnhakuvelvoitteesi, kun käytönnölisesti katsoen et voisi mennä edes työhaastatteluun? Ellei sitten joku muu tule siksi aikaa vanhempaasi vahtimaan? Ja miten toimisit, jos saisitkin työpaikan? Oletko ihan virallisestikin omaishoitaja eli saat omaishoidontuen? Sehän sitten vähentää yleistukea, jos et saa enää ansiosidonnaista vaan tipahdat peruspäivärahalle eli nyt tän kuun alusta lähtien yleistuelle. Ilmeisesti vanhempasi asuu sun luonasi?
Muistisairaudet ovat siitä ikävä juttu, että vaikka joku lääkitys aloitettaisiinkin, niin nehän ei itse sairautta paranna vaan ainoastaan hidastavat sairauden etenemistä. Muistisairaan kunto ja toimintakyky heikkenee koko ajan. Muistan oman äitini kohdala sen vaiheen, kun äiti vielä jotain tajusi, mutta eli silti ihan eri maailmoissa. Jalat toimi, mutta ei pää. Helpotti, kun jalatkaan ei enää toimineet eikä mun tarvinnut päiovin ja öin juosta tuolla ulkona etsimässä sitä. Vaikka aika raastavaa katsottavaahan se on, kun itselle rakas ihminen hitaasti mutta varmasti alkaa hiipua rajan taakse. Toisaalta se antaa aikaa sopeutua luopumiseen.
Ymmärrän, että et halua laittaa vanhempaasi vielä laitoshoitoon. Mutta oisko teillä mahdollisuutta sitten hommata jotain muita arkea helpottavia palveluita? Ostosten kotiinkuljetus, viikkosiivous jne? Jotkut yksityiset hoivapalveluyritykset vie vaikka vanhuksen pyörätuolilla pariksi tunniksi ulos tai tulee sinne höpöttelemään ja katsomaan parin tunnin ajaksi vaikka vanhoja valokuvia vanhempasi kanssa. Toki se maksaa, mutta eipä se halvaksi tule sekään, jos sinä saat vaikka aivoinfarktin tms.
Noin muuten muistisairaan kohdalla sanoisin, että pieniä valkoisia valheita voi hyvin käyttää. Jos on huolissaan vanhan kotitalonsa myynnistä, niin hyvin voit sanoas, että NO EI TIETENKÄÄN OLE...justhan Pekka ja Jukka sitä remontoi. Mutta remontti ei valmistu hetkessä, koska Jukka ja Pekka on päivisin töissä. Tai siitä perunkirjoituksesta voit sanoa, että Riitta just hoitaa sitä perunkirjoitusta, joten "nou hätä". Ja sen jälkeen koitat kääntää vanhempasi ajatukset ihan johonkin muuhun. Vaikka telkkariohjelmaan, joka just tulee. Tai laitat vanhempasi lempimusiikkia soimaan ja sanot, että kylläpä muuten on tällä kaunis lauluääni tai jotain. Tai alatte katsoa vnhoja valokuvia. Äitini viimeisinä aikoina hänelle nousi aina hymy huulille ja nauroikin ääneen, kun näytin hänelle kännykästäni hauskoja kissavideoita.
Tesmppia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on. Tuo tilanne vaikuttaa niin pahalta, että paikka hakuun ja heti! Ota huomioon se tosiasia, että ei sinne noin vaan pääse vaan vasta sitten, kun on kiidätetty päivystykseen tai muuten hälytetty sinivilkkuauto useamman kerran.
Lääkitys olisi ensimmäiseksi saatava kohdalleen. Risperdal heti pois, jos sitä on, kun vie jalat alta. Ja ehkä joku muukin, ja tilalle yksi sopivampi. Milloin viimeksi lääkitys on tarkistettu?
Muuten kohta olette hoidossa te molemmat, sinä ja miehesi ja tyttäresi on paennut mahdollisimman kauas.
Yksi keino huonosti liikkuvalle voi olla laittaa peti lattialle. Siitä ei pääse helposti ylös kaatuilemaan. Näin toimittiin psykogeriatrisella osastolla.
Kiitos vastauksesta! Ei ole risperdalia. Hänellä on temestaa ja tenoxia. (Lisäksi ketipinoria tenoxin kaverina yöksi. Ketipinoria kokeiltiin ensin vähentää ja sitten lisätä. Ei tuntunut olevan yhtään mitään vaikutusta ketipinorilla.)
Tuota petiä lattialle olen itsekin miettinyt. Se auttaisi meitä muita nukkumaan. Sen huono puoli on siinä, että sinne laskeutuminen ja sieltä nouseminen on aika vaarallista ja itse en jaksaisikaan nostaa. Mieheni jaksaa, mutta hänellä on itsellään hieman tasapaino-ongelmia.
Lääkityksestä on nyt keväällä neuvoteltu psykiatrin kanssa muutama kerta. Ei vaan ihmelääkettä ole löytynyt.
Ap
Olisko oikeasti osaava geriatri oikea selvittämään lääkitystä? Nyt on tullut selväksi, että nuo lääkkeet eivät tehoa. Miksi suotta syödä ketipinoria, jos siitä ei ole mitään hyötyä?
Omaiseni oli psykogeriatrisella osastolla. Sieltä palasi hoitopaikkaan, niin oli vain kaksi lääkettä. Toinen varsinainen muistisairauteen vaikuttava ja toista en nyt muista. Olikohan panadolia kipuun ja joku rauhoittava tarvittaessa.
Olet itsekäs pitäessäsi häntä kotona, vaikka hän ei enää edes tunne sinua eikä tunnista nykyistä asuntoa kodikseen. Siksi hänelle itselleen on aivan sama, missä on on.
En usko, että hänelle on aivan sama, missä on. Jotenkin hän kuitenkin tunnistaa kotinsa tutuksi paikaksi. Luettelee tuttuja esineitä ympäristöstä ja osaa toimia oikein eri huoneissa. Siis keittiössä löytää kupit ja lusikat ja kylppärissä osaa pestä itsensä ja olohuoneessa löytää tarvittavat tavarat, jotka toki ovat hänen lähellään.
Tuon vanhuspsykiatrin kanssa ollaan keskusteltu lääkkeistä. Hänen kanssa on sovittu soitto taas parin viikon kuluttua. Eipä hänellä ole erityisempiä muutosideoita.
Ap
Ei sitten ole tehtävänsä tasalla se lääkäri. Ensimmäiseksi kannattaisi jättää pois ainakin hyödytön lääke. Mikä hänen diagnoosinsa on? Ilmeisesti jotain mielenterveysongelmaa eikä muistisairautta, kun psykiatrin hoidossa on, tai sitten molempia niin, että muistisairaus on vielä lievässä vaiheessa.
Tuo vaikuttaa siltä, että ei edes saisi hoitopaikkaa, kun ei karkaile, ei aiheuta hälytyksiä ja kykenee peseytymään, pukeutumaan ja syömään.
Pidä silti huolta itsestäsi. Mikä ihme sinut saa ajattelemaan, että ei sinun oma elämäsi ja terveytesi ole yhtä arvokas ja tärkeä kuin äitisi, kun et halua "luovuttaa"?
Tuota viimeistä kappaletta viestissäsi mietin itsekin. Ehkä jokin empatia tai velvollisuudentunto. Ja huonot kokemukset palvelutaloista.
Totta, että ei kykene karkaamaan, syö itse eeteen tuodun ruuan ja kun viedään kylppäriin, pesee itse.
Diagnoosit: kauan sitten alkaneet: vakava masennus ja aivovamma ja 2 aivoinfarktia. Pari vuotta sitten alkoi olla tunnistamatta tuttuja ihmisiä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En ole ollut omaishoitaja, koska kieltäydyin siitä hommasta. Toki Vantaa-Kerava hyvinvointialue mulle sitä pestiä kovasti yritti kaupata, koska olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja. Asun vanhempieni - tai nyt siis enää isän, koska äiti kuoli 2 vuotta sitten - naapurissa ja tein viimeiset 13 vuotta työelämässä etätöitä. Äidin muistisairauden pahennuttua lyhensin työaikaani vain 3:een päivään viikossa. Mulle tuli tästä sun aloituksesta mieleen, että jos olet työikäinen ja nyt työtön, niin miten hoidat työnhakuvelvoitteesi, kun käytönnölisesti katsoen et voisi mennä edes työhaastatteluun? Ellei sitten joku muu tule siksi aikaa vanhempaasi vahtimaan? Ja miten toimisit, jos saisitkin työpaikan? Oletko ihan virallisestikin omaishoitaja eli saat omaishoidontuen? Sehän sitten vähentää yleistukea, jos et saa enää ansiosidonnaista vaan tipahdat peruspäivärahalle eli nyt tän kuun alusta lähtien yleistuelle. Ilmeisesti vanhempasi asuu sun luonasi?
Muistisairaudet ovat siitä ikävä juttu, että vaikka joku lääkitys aloitettaisiinkin, niin nehän ei itse sairautta paranna vaan ainoastaan hidastavat sairauden etenemistä. Muistisairaan kunto ja toimintakyky heikkenee koko ajan. Muistan oman äitini kohdala sen vaiheen, kun äiti vielä jotain tajusi, mutta eli silti ihan eri maailmoissa. Jalat toimi, mutta ei pää. Helpotti, kun jalatkaan ei enää toimineet eikä mun tarvinnut päiovin ja öin juosta tuolla ulkona etsimässä sitä. Vaikka aika raastavaa katsottavaahan se on, kun itselle rakas ihminen hitaasti mutta varmasti alkaa hiipua rajan taakse. Toisaalta se antaa aikaa sopeutua luopumiseen.
Ymmärrän, että et halua laittaa vanhempaasi vielä laitoshoitoon. Mutta oisko teillä mahdollisuutta sitten hommata jotain muita arkea helpottavia palveluita? Ostosten kotiinkuljetus, viikkosiivous jne? Jotkut yksityiset hoivapalveluyritykset vie vaikka vanhuksen pyörätuolilla pariksi tunniksi ulos tai tulee sinne höpöttelemään ja katsomaan parin tunnin ajaksi vaikka vanhoja valokuvia vanhempasi kanssa. Toki se maksaa, mutta eipä se halvaksi tule sekään, jos sinä saat vaikka aivoinfarktin tms.
Noin muuten muistisairaan kohdalla sanoisin, että pieniä valkoisia valheita voi hyvin käyttää. Jos on huolissaan vanhan kotitalonsa myynnistä, niin hyvin voit sanoas, että NO EI TIETENKÄÄN OLE...justhan Pekka ja Jukka sitä remontoi. Mutta remontti ei valmistu hetkessä, koska Jukka ja Pekka on päivisin töissä. Tai siitä perunkirjoituksesta voit sanoa, että Riitta just hoitaa sitä perunkirjoitusta, joten "nou hätä". Ja sen jälkeen koitat kääntää vanhempasi ajatukset ihan johonkin muuhun. Vaikka telkkariohjelmaan, joka just tulee. Tai laitat vanhempasi lempimusiikkia soimaan ja sanot, että kylläpä muuten on tällä kaunis lauluääni tai jotain. Tai alatte katsoa vnhoja valokuvia. Äitini viimeisinä aikoina hänelle nousi aina hymy huulille ja nauroikin ääneen, kun näytin hänelle kännykästäni hauskoja kissavideoita.
Tesmppia!
Hyviä huomioita sinullakin.
Kun aloin omaishoitajaksi, oli pakko irtaantua heti työkkäristä, kun enhän olisi millään siellä voinut käydä tapaamisissa. En myöskään työhaastatteluissa tms. Harmi, että menetin ne rahat. Olen siis omaishoidontuella pelkästään. Se on todella pieni tuki, mutta muuta en saa. Oma koti kauempana on maalausremonttia vailla, mutta eihän sitä nyt voi tehdä. Asustelen nyt siis hoidettavani luona. Tämä soveltuu paljon paremmin huonokuntoisen hoitoon, kun oma kotini on vanha puutalo monine rappusineen.
Tuo videohomma olisi hyvä idea. Varmasti tykkäisi kissavideoista. Jostain syystä tytärkään ei saanut heidän telkkariin areenaa asennettua, vaikka omaansa sai. Sieltä voisi seurata paljon suomenkielistä ohjelmaa. Mun hoidettava naurou viimeksi suomenfilmille Hilman päivät, mutta siitä on jo aikaa.
Olenkin miettinyt, pitäisikö hänelle ostaa tietokone, josta katsoisi areenaa. Sen voisi asentaa siten, että näkisi lähempää (erittäin huono näkö) ja kuulokkeilla kuulee kyllä, muuten ei kuule. (Kuulolaitteen käyttö ei ole järkevää, kun ei sitä enää itse hallitse. Laitan kuulolaitteen vain hoitajan tai lääkärin käydessä.) Läppärin kanssa ei mikään onnistu. Kuva on vissiin liian pieni tms. Ei tajua sitä.
Kyllä meillä tulee kaikki mahdollinen jo kotiinkuljetuksena.
Olen kauhean huono valehtelemaan, mutta oikeassa olet. Pakko alkaa keksiä valkoisia valheita, jotta hänen mielenrauhansa säilyy. Esim jos hän alkaa kysellä vanhempiaan ja aina järkyttyy kuullessaan heidän kuolleen, niin mun vissiin on pakko kiertää asia sanomalla, että hän ei ole nyt täällä. Enkä sano, että on kuollut. Kamalaa, kun huutelee joskus puolisoaan öisin. Minäkin kaipaan kuollutta vanhempaani.
Nimenomaan tämän huononemisen seuraaminen on erittäin raastavaa. Kamalaa, että hermostun välillä, kun oikein kovasti jankkaa. Harjoittelen koko ajan hermojen hallintaa. (Käyn pari minuuttia parvekkeella hengittelemässä.)
Tuo huomion pois vieminen jankattavasta asiasta ei meillä helpolla onnistu. Hän jotenkin ei siinä jankkaus"psykoosissa" ei jaksa kiinnostaa nostaa mistään muusta (toisin kuin esim lapset, joilla tuo toimii.
Olen huono pianonsoittaja, mutta hänen istumapaikkansa lähellä on piano. Jos soittaisin sitä, niin ehkä tajuaisi, että en voi kuulla. En ole vielä kokeillut. Jotkut helpot nuotit voisi etsiä johonkin vanhaan tuttuun kappaleeseen. Hän ei ole sinänsä musiikin ystävä ollenkaan.
Ap
Tuota se on palvelukodeissa se arki. Sekavia vanhuksia jotka vaeltaa huoneesta toiseen, kaatuilee, ulostaa vaippoihin josta kaivaa ulostetta ja syö, syö tekokasveja, lyö toisia asukkaita, yrittää karata "kotiin" ikkunoista, kieltäytyy suihkuista ja ruuasta, käyttäytyy seksuaalisesti muita asukkaita kohtaan, ottaa tavaroita muiden huoneista, ei löydä omaan huoneeseens jne. Ja yhden hoitajan pitäisi selvitä monesta tuollaisesta yhtä aikaa...
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on palvelukodeissa se arki. Sekavia vanhuksia jotka vaeltaa huoneesta toiseen, kaatuilee, ulostaa vaippoihin josta kaivaa ulostetta ja syö, syö tekokasveja, lyö toisia asukkaita, yrittää karata "kotiin" ikkunoista, kieltäytyy suihkuista ja ruuasta, käyttäytyy seksuaalisesti muita asukkaita kohtaan, ottaa tavaroita muiden huoneista, ei löydä omaan huoneeseens jne. Ja yhden hoitajan pitäisi selvitä monesta tuollaisesta yhtä aikaa...
Tuollaiseen arkeen pelkään laittaa omaa rakasta vanhempaani.
Ap
Ketinor saattaa aiheuttaa toisille levottomuutta, jopa agressiivisuutta. Todella yleinen oire on levottomat jalat. Muistisairas ei valitettavasti osaa kertoa oireistaan. Melatoniinia voisi kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Ketinor saattaa aiheuttaa toisille levottomuutta, jopa agressiivisuutta. Todella yleinen oire on levottomat jalat. Muistisairas ei valitettavasti osaa kertoa oireistaan. Melatoniinia voisi kokeilla.
Hänellä ei ole levottomia jalkoja. Hänellä on ketipinor depot illalla unta rauhoittamaan ja sitten vielä nopeavaikutteinen ketipinor nukkumaan mennessä. Luulen, että hän on syönyt ketipinoria jo aika kauan.
Melatoniinia kokeiltiin yhdessä vaiheessa. Se ei vaikuttunut mitenkään ja geriatri sanoikin, että se ehkä vaikuttaa vaan 2 viikkoa. Että on aika tehoton lääke.
Ap
En usko että vielä kriteerit täyttyy, palvelutarpeenarvion voisit pyytää, tarjoavat ensin muuta apua. Jos jotain käy ja joutuu sairaalaan niin asiat etenee, mutta monta kertaa laitetaan vielä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on palvelukodeissa se arki. Sekavia vanhuksia jotka vaeltaa huoneesta toiseen, kaatuilee, ulostaa vaippoihin josta kaivaa ulostetta ja syö, syö tekokasveja, lyö toisia asukkaita, yrittää karata "kotiin" ikkunoista, kieltäytyy suihkuista ja ruuasta, käyttäytyy seksuaalisesti muita asukkaita kohtaan, ottaa tavaroita muiden huoneista, ei löydä omaan huoneeseens jne. Ja yhden hoitajan pitäisi selvitä monesta tuollaisesta yhtä aikaa...
Juurikin näin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on palvelukodeissa se arki. Sekavia vanhuksia jotka vaeltaa huoneesta toiseen, kaatuilee, ulostaa vaippoihin josta kaivaa ulostetta ja syö, syö tekokasveja, lyö toisia asukkaita, yrittää karata "kotiin" ikkunoista, kieltäytyy suihkuista ja ruuasta, käyttäytyy seksuaalisesti muita asukkaita kohtaan, ottaa tavaroita muiden huoneista, ei löydä omaan huoneeseens jne. Ja yhden hoitajan pitäisi selvitä monesta tuollaisesta yhtä aikaa...
Juurikin näin
Ammattihoitaja tekee vuoronsa ja pääsee kotiinsa. On pari vapaapäivääkin viikossa.
Omaishoitaja on koko ajan valppaana.
Mikä on kenenkin mielestä pahempaa. Minulle kerrottiin, että helpottaa sitten, kun sairaus etenee. Ei sitten touhua niin kovasti, ei muista karata eikä aiheuta vahinkoa vaan on apaattinen. Tähän pyritään hoitopaikoissa lääkityksellä.