Koulukiusatut, kysymys teille.

Mielessä kävi suurimpana kostona kiusaajan julkinen nöyryyttäminen. Että olisi esimerkiksi jonkun opettajan kuullen minua kiusannut ja jäänyt kiinni siitä tilanteesta ja tullut seuraamuksia. Hekumoin korkeintaan koulusta erottamisella.



Ja turpaani sain henkisesti ja fyysisesti 9 vuotta useammalta kiusaajalta.



Nyt aikuisena olen sen suurimman kiusaajan etsinyt käsiini ja selittänyt tilanteen. Näin, miten pieni ihminen hän on, enkä ole joutunut asiaa sen jälkeen miettimään. Säälin häntä.

Luulen, että rauuhaarakastavaisuuteni ja suoraan sanottuna kykenemättömyyteni mihinkään agressioon edes puolustautuakseni piti yllä kiusaamista. Mut siis ei käynyt. Ainoa kerta kun tein mitään fyysistä oli, kun yläasteella otin saksikäden ranteesta kiinni tyttöä, joka aikoi leikata hiukseni...

Usein fantasioin pahimman kiusaajan ampumisesta. Mietin, ettei elämä vankilassa voi olla enää pahempaa kuin se kiusattuna oli.

Muistan kun ekalla luokalla leikin yksinäni semmoista leikkiä jossa poltin koko luokan elävältä. Edelleenkin pelkkää pahaa heille toivon.

Kävikö teillä koskaan edes hetkellisesti mielessä, että olisitta haluneet tai voineet satuttaa kiusaajanne jollakin tavalla, epäsuorasti tai suorasti, ampumalla, puukottamalla tms.?

kun olin kiusattu jo vuosia ja päivät olivat täynnä henkistä väkivaltaa ja joskus fyysistä niin joskus sitten tulee raja vastaan. Minulle se tuli sellaisessa tilanteessa jossa eräs kiusaaja nöyryytti minua koko luokan edessä (ope ei paikalla) ja sain tarpeekseni ja vedin sitä kiusaajaa niin kovin turpaan kun vain pystyin ja vielä heitin sen roikaleen seinään. Jotenkin vaan päässä napsahti että "nyt kyllä riittää" ja annoin mennä. Se kiusaaja ei muuten uskaltanut edes puhua minulle pariin viikkoon sen jälkeen, eikä koskaan enään kiusannut minua, kostin meinaan niin hyvin kaiken sen armottoman kiusaamisen kun koko luokan kovin jätkä sai kunnolla pataan siltä kiusatulta hiljaiselta tytöltä.

Se oli pahinta ja parasta mitä tein. En kuitenkaan olisi mennyt niin pitkälle että olisin ampunut tai tappanut, ei sellainen edes tullut mieleen. Nöyryyttämisestä haaveilin :)

Kävikö teillä koskaan edes hetkellisesti mielessä, että olisitta haluneet tai voineet satuttaa kiusaajanne jollakin tavalla, epäsuorasti tai suorasti, ampumalla, puukottamalla tms.?

kun olin kiusattu jo vuosia ja päivät olivat täynnä henkistä väkivaltaa ja joskus fyysistä niin joskus sitten tulee raja vastaan. Minulle se tuli sellaisessa tilanteessa jossa eräs kiusaaja nöyryytti minua koko luokan edessä (ope ei paikalla) ja sain tarpeekseni ja vedin sitä kiusaajaa niin kovin turpaan kun vain pystyin ja vielä heitin sen roikaleen seinään. Jotenkin vaan päässä napsahti että "nyt kyllä riittää" ja annoin mennä. Se kiusaaja ei muuten uskaltanut edes puhua minulle pariin viikkoon sen jälkeen, eikä koskaan enään kiusannut minua, kostin meinaan niin hyvin kaiken sen armottoman kiusaamisen kun koko luokan kovin jätkä sai kunnolla pataan siltä kiusatulta hiljaiselta tytöltä.

Se oli pahinta ja parasta mitä tein. En kuitenkaan olisi mennyt niin pitkälle että olisin ampunut tai tappanut, ei sellainen edes tullut mieleen. Nöyryyttämisestä haaveilin :)

vastaaja nro 2 :)))

tällasesta. Suurin osa ei kuitenkaan tee mitään.

Kiusaajat voisivat kuitenkin joskus ajatella että tällainen vaihtoehto voi olla todellakin mahdollista, jos ei lopeta kiusaamista.

ei tullut hiljaisella tytöllä mieleen väkivalta urheilijapoikaa vastaan. Mutta pakit annoin hälle myöhemmin opiskelijaillanvietossa, kun olisi halunnut minut mukaansa hänen luokseen. hah.

kiusaajien julkinen nöyryyttäminen tai voittaminen esim. urheilusuorituksissa ja koenumeroissa kävi useinkin mielessä. Jälkimmäiset kyllä toteutuivatkin joka kerta säännönmukaisesti.



Kiusaamisen jäljet ovat kuitenkin yllättävän pitkät, sen totesin käytöksestäni ja toiminnastani oman lapsen jouduttua koulukiusaamisen kohteeksi.

Joskus mietin, että pitäisikö minun jotenkin väkivallalla osoittaa, että tässä menee raja. Joskus nuortenkirjoissa joku sitten pistää kampoihin viimein ja sitten kiusaaminen loppuu. Kerran potkaisin yhtä haukkujapoikaa sääreen. Mutta ei se tuntunut oikealta, eikä myöskään lopettanut kiusaamista.



Mutta en sen kummempaa miettinyt. Enemmän hain itsestäni sellaista "pelastusta", eli ajattelin että olenkin teille kaikille liian erityinen tyyppi. :)

...että onkos ne saatanat mahdollisesti tänään lähteneet ulos hiihtelemään. Panokset olisivat olleet siinä vieressä, matkaa tosin n. 600 m.



Ei olis ollut hommakaan tuelta avonaisesta ikkunasta ampua ainakin lähelle. Kiinnijäämisen pelko oli se mikä esti, ja se että entäs jos ei osukaan?

Kyllä kävi ja monesti, erilaisia fantasioita mitä teen ja miten maksan viulut takaisin. En tehnyt muuta kuin itkin. Yöt ja viikonloput.

Mä annoin takaisin kiusaajalle - sillä seurauksella, että kävi kavereineen vetämässä turpiin kahta kauheammin.



Pahin kiusaaja jäi myöhemmin auton alle ja vammautui. Tunsin silloin, lapsena siitä vilpitöntä riemua, koska oma elämäni muuttui kertaheitolla paljon paremmaksi.Kuten monen muunkin elämä. Aikuisena olen miettinyt, kuinka kamalat kotiolot tällä kiusaajalla mahtoi olla, kun oli siihen aikaan, siinä iässä, yksin liikenteessä, kun auton alle jäi. Normaalit lapset oli silloin nukkumassa.

Ja tosi pitkään koulun jälkeenkin. Nyt aikuisena olen yhä perusaggressiivinen, joten en tiedä, mikä on syytä ja mikä seurausta...