Kolleega tulee usein samaan aikaan hakemaan kahvia. Voi ko olla kiinnostunut vaikkei
sit kauheesti juttele kuitenkaan. Voi toivonko liikoja?
Kommentit (14)
No tottakai, se on selvästi kahvin perään!
Tuo tilanne ei yksistään kerro mitään suuntaan tai toiseen. Hän ei erityisesti vaikuta välttelevän sinua.
toivot liikoja.
Aikoinaan oli selvästi kiinnostunut tipu joka suorastaan roikkui kopiokoneella (kun oli lähellä) ja kikatteli likkakaverilleen ("ei se huomannut mua").
Tapahtuuko ne esim. noin klo 9 ja 14 aikaan?
yleensä ihmisen kahvintuska on aika kellottunut.
Haha, muistan tuon ajan ja sen kuinka piti analysoida kaikenlaisia katseita, ihan niin kuin niillä olisi mitään väliä.
Haluaa vain seuraa ja juttukaveria päivän piristykseksi! Ja tietysti sitä kahvia!
Ehdota pikaisia neukkarissa ja katso miten reagoi. Sillähän se selviää.
Oikeasti epämiellyttävää ajatella, ettei ihmisen tarvitse hakea kuin kahvia tietyn aikataulunsa, rutiinin, sisäisen kellonsa mukaisesti, niin voi saada kintereilleen tuollaisen realiteeteista irrallaan olevan, egoistisen kaikkihan nyt minuun ihastuu -roikkujan. Epätoivotun, rajattoman, ahdistavan.
Hoitoon hakeutuminen auttaa, jos edes se, mutta jätä nyt jumankauta työpaikka-ahdistelut väliin!
Hei siellä. Työpaikalla kuuluu tehdä t ö i t ä eikä spekuloida flirttikiemuroita. Mistä hyvästä sulle maksetaan palkkaa?
Työttömienkin odotetaan käyttävän aikansa 100% työnhakuun ja vähästäkin lonkanvedosta ollaan vaatimassa tukia alas.
Voi olla. Ehkä.