Miksi et viihdy vanhempiesi luona sinä aikuinen ihminen?

Hm. Äitini kanssa asuu isäpuoleni, joka kiusasi minua koko lapsuuteni ja on alkoholisti. En pysty nykyään olemaan hänen kanssaan samassa tilassa. Näen kyllä äitiäni muualla kuin heidän kotonaan.

Isäni puhuu taukoamatta, monologinomaisesti omista asioistaan. Jos joskus saan sanottua jotain omista asioistani niin hänellä on yleensä niistä jotain loukkaavaa kommentoitavaa (esim. "Onko sinulla muka ystäviä?"). 

Nämä syyt minulla.

Ottivat kissan vaikka mutsikin on allerginen ja astmaatikko. En kykene olemaan kun alkaa henkeä ahdistamaan. 

Muuten porukoissa ei ole mitään vikaa. 

Ollaan kasvettu erillemme. Vanhempani elävät tylsää elämää eivätkä tee mitään kiinnostavaa. Yritän käydä kerran vuodessa, mutta eivät siinäkään ajassa ole keksineet mitään uusia juttuja vaan jauhavat ikivanhoista asioista. 

Koska he ovat kuolleet.

Viihdyn, mutta 20 v eläkkeellä olleella äidilläni on harvoin aikaa

En jaksa kuunnella samoja juttuja, kuin kuulin jo lapsena.

Koska en ole tervetullut, paitsi silloin kun äitini haluaa esittää jollekin ulkopuoliselle kiinnostunutta ja välittävää äitiä. Narsistisen ihmisen tapa toimia.

Olemme sopineet, että elämme kaikki omaa elämää. 

2 tuntia, korkeintaan kolme, on ehdoton maksimi äidin seurassa. Loppuilta ja seuraava päivä menee toipuessa. On vaan niin rasittavaa seuraa. 

Äitini toiveuni on aina ollut, että vallan asuisin hänen kanssaan. Ei tule tapahtumaan. 

Oon yli kuusikymppinen, äitini liki 90.

Koska minulle tulee jotenkin henkisesti tyhjä olo porukoillani. Äitini ei puhu juuri mistään mitään. Säästä keskustelee. Hän ei lue ajankohtaisista asioista eikä ilmiöistä, ja hänen yleistietonsa on todella huono. Hän ei puhu ajatuksistaan eikä hänellä tunnu olevan edes kiinnostusta mihinkään. Monesti vain istumme hiljaa olohuoneessa ja katsomme televisiota. Kesällä toki istutaan pihassa, hiljaa, eteen tuijottaen. Kaipaan äitiäni, mutta hänen seurassaan kärsin tyhjyyden tunteesta.

Isäpuoleni on muuten ihan ok, mutta hänen on aina saatava sanoa se viimeinen sana. Hänen kanssaan tulee helposti väittelyä, sillä vaikka hän olisi jossain asiassa väärässä, niin puskee silti. Väsyttävää.

Eivät hekään viettäneet aikaansa omilla vanhemmillaan, vaan elivät omaa elämäänsä. Niin kaipa minäkin saan vastaavasti elää omaa elämääni.

Miksi pitäisi viihtyä? Tarkoitus on, että lapset kasvavat aikuisiksi, lähtevät pesästä ja alkavat elää omaa elämää itsenäisesti. 

Ei minun äiti ole koskaan välittänyt minusta. Kaikessa on ollut kyse vain hänestä. Miksi ihmeessä minä sinne menisin aikaa viettämään?

Miksi pitäisi? Äitini teki koko lukioaikani päivittäin selväksi että haluaa päästä minusta eroon. Ja pääsi.

Käyn silloin tällöin, mutta aina ennen pitkää tullaan siihen että vanhemmat saavat minut tuntemaan itseni laiskaksi ja saamattomaksi ja tyhmäksi. Mikään mitä teen tai ehdotan ei kelpaa heille, tai on heidän mielestään jotenkin väärin. Lämmitän saunan väärin, leikkaan ruohon väärin, laitan huonoa ruokaa, en osaa tiskata oikein, pesen ikkunat väärin, olen laiska kun en marjasta ja ostan perunat kaupasta. En jaksa sitä jatkuvaa arviointia.

Olen ns. avainlapsi. Isäni ja äitini kävivät töissä. Me lapset kävimme koulua, tiskasimme, laitoimme ruoat, siivosimme, leivoimme jne. Niinpä ajatuksena oli pienestä pitäen se, että kotoa pitää päästä pois elämään omaa elämää. Kotona ei huvita käydä, koska siellä on aina sotkuista, eikä heillä ole edes hyvää ruokaakaan. Emme osaa jutella, koska emme jutelleet silloinkaan, kun vielä kaikki lapset olimme kotona. Helpompaa elää omaa elämää.

Zoomereilla näyttää olevan liiallista riippuvuutta vanhemmistaan ja heidän vanhempansa ovat liiallisen riippuvaisia lapsistaan. Lienevätkö surkeat avoliitot siinä taustalla ja lukuisat erot. Vanhemmuudesta on tullut toksista.