Lue keskustelun säännöt.
Onko kenellekään muulle käynyt näin? Vauva 8kk ja tuntuu kuin nyt vasta
10.01.2012 |
alkaisin olla normaali, oma itseni ja iloita äitinä olemisesta ja elämästä yleensä. Raskausaika oli aika vaikea isojen elämänmuutosten vuoksi, ja lapsen synnyttyä en tuntenut juurikaan iloa mistään pitkään aikaan, murehdin jatkuvasti ja elämä tuntui olevan suurinpiirtein pilalla.
Nyt sit tuntuu että pikkuhiljaa alkaa aurinko paistamaan, jokainen päivä on vähän entistä parempi. Onko muille käynyt näin? Osaatko jälkeenpäin ajateltuna sanoa, että mikä sinua vaivasi ja mitkä olivat syyt siihen?
Kommentit (14)
Lopetin imetyksen, kun vauva oli 8,5kk ja sitten alkoi ikään kuin sumuverho hälventyä. Yhtäkkiä, kun vauva oli noin 10kk tunsin oloni jälleen omaksi itsekseni ja ihmettelin miten olinkaan voinut aikaisemmin. Luulen, että oli hormonaalista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin, että olen menettäny oman elämäni.
Toisen lapsen kanssa rakkaus syntyi ihan heti, kun syntyi.
Raskaus oli helppo ja vauva on ollut terve ja iloinen. Epäilen, että minäkin varmasti olisin elänyt sumussa jos en vaikka olisi saanut nukuttua. Uni tekee ihmeitä.
Tosin itse aloin tuntea onnea ja rakastavani lastamme vasta, kun lapsi oli noin vuoden (nyt 1,5v). Raskaus tuli meille täytenä yllätyksenä, enkä edes halunnut lapsia. Joten asian sulattelemiseen meni kyllä aika pitkä tovi.
Raskausaika meni hyvin, mutta sitten olikin koliikkia 2kk:sta-6kk:een, kora-allergia (minkä toteamiseen meni aika kauan, kun ei näkynyt verikokeissa ja meillä tietenkin oli selalinen allergisoiva koira), lisäksi poika on ollut todella huono syömään ja nukkumaan.
Onneksi minulla on mies joka on auttanut todella paljon lapsen hoidossa, muuten en tiedä missä sitä oltaisiin. Ja onneksi nyt kuitenkin jo tuntuu maailman ihanimmalta tuo oma pieni poika
Lapset syntyivät tasan vuoden välein, vasta kun nuorin täytti 2v aloin tuntea että olen taas oma itseni.
Kolme vuotta elämästäni pyyhkiytyi pois kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin imetyksen, kun vauva oli 8,5kk ja sitten alkoi ikään kuin sumuverho hälventyä. Yhtäkkiä, kun vauva oli noin 10kk tunsin oloni jälleen omaksi itsekseni ja ihmettelin miten olinkaan voinut aikaisemmin. Luulen, että oli hormonaalista
hyvä että nyt voit parmmin ja osaat nauttia elämästäsi ja vauvastasi. se on se suuri elämänmuutos joka tekee olon niin ihmeelliseksi, ja tottakai univelka siihen päälle. Tsemppiä meille kaikille mammoille :)
jolloin raskaus oli todella vaikea, olin sairaalassa yhteensä erinnäisissä jaksoissa yli 3kk, synnytys oli helvetillinen, päättyen hätäsektioon ja vauvan joutumisella hengityskoneeseen.
Raskauskin oli yllätys.
Mutta kun sain sen ihanan nyytin syliini, olin maailman onnellisin ihminen. Vain istuin ja hymyilin ja itkin onnesta. Pieni terve ihana nyyttini. Nyt jo kohta lentämässä pesästä pois. Ja niin ihana edelleen.
4 kokemusta synnytyksestä ja yhtä onnea ollut aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla raskausaikana kaikki meni hyvin, synnytys meni mönkään, mutta terve lapsi tuli, joka on vielä tosi "helppo". Kuitenkaan se kiintymys ja rakkaus ei tullut heti, vaan monen, monen kuukauden päästä. Baby blues mulla taisi olla, sehän on tosi yleistä. En vaan olisi uskonut, että se voisi tulla mulle...
Meillä oli todella rankka vauva-aika sairasteluiden, allergioiden yms kanssa enkä edes muista ensimmäisestä puolesta vuodesta juuri mitään. En edes oikein osannut vauvalle leperrellä kun menin vaan kuin kone väsyneenä "pakko selvitä" mentaliteetilla eteen päin. Unta tuli keskimäärin vuorokaudessa n. 5h tuon puolen vuoden aikana. Mutta vihdoin hiljalleen tuon puolen vuoden jälkeen, lähempänä tuota 8kk ikää kaikki alkoi tavallaan selkiytyä. Meille tuli vuorokausirytmi, lapsi alkoi nukkua ja ruokavalio oli kohdillaan. I H A N A A !!!!! :)
Nyt lapsi 1v 2kk ja edelleen menee hienosti. Kova ikävä mulla on sitä vauva-aikaa kun en sitä oikein muista, mutta sitä kaikkea helvettiä siinä ei ole ikävä. On vaan surku kun tuntuu että minulla äitinä on mennyt lapsen vauvaikä jotenkin ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
raskausaika oli suht helppo, mutta synnytys ei. Tuli hapenpuutetta ja lapsi oli teholla jonkun aikaa. En muista ristiäisistä juurikaan mitään, en muista yhtään mitä oli tarjolla ja kuka ne tarjolle laittoi. Sen muistan kun ristiäisissä syötin vauvaa makuuhuoneessa ja yritin mahduttaa päähäni, että tässä tämä vauva on, ihan terve, ei kuollutkaan. Mulla oli myös melkoiset tikit ja repeämät ja olin fyysisesti kipeä vielä kuukausia lapsen syntymän jälkeen.
Sitten vauva valvoi kaikki yöt ja nukkui päivät ja olin aivan puhki. Se kun saatiin käännettyä kohdalleen, alkoi valtava puklailu. Lapsi oksenteli jatkuvasti, siltä se tuntui, kunnes juuri tuossa 8 kk iässä alettiin neuvolan ohjeesta antaa kiinteämpää ruokaa ja puklailut loppuivat kuin seinään. Joten samassa iässä kuin ap:llä minä vasta pääsin myös kiinni elämästä ja osasin iloitakin vauvasta enemmän.
Raskasta on tietty ollut joo, mutta olen ollut iloinen vauvasta ja uudesta elämäntilanteesta. Paljon vaikeampia hetkiä on ollut sittemmin kun lapset ovat kasvaneet.
Olisitko ollut jotenkin masentunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisitko ollut jotenkin masentunut?
omalta osaltani etten itse ainakaan ollut masentunut.
t. vastaaja nro 12
kiitos teille jotka jaoitte kokemuksianne, en siis olekaan ainoa. :) Joku sanoi hyvin, että tuntuu siltä kuin sumu ois hälvenemässä päästä, kaikki näyttää kirkkaammalta.
En mä usko, että olisin ollut masentunut, koska masentunut on passiivinen eikä jaksa mitään. Mä olen ollut hyvinkin aktiivinen, koska on tuntunut että on pakko saada jostain jotain stimulaatiota, että edes joskus edes vähän heräisi siitä tietynlaisesta henkisestä horroksesta. Pikemminkin on ollut tosi vaikeaa olla paikoillaan, on ollut jotenkin helpompi olla kun on koko ajan tehnyt jotain.
Minulle oli yllätys että tunsin näin. Lapsi ei ole ensimmäinen, mut ensimmäistä kertaa vauva-aika on ollut oikeasti rankkaa. En minäkään muista oikein mitään näistä menneistä kuukausista. Onneksi on videot ja valokuvat...
Mutta, ihanaa että elämä alkaa olla parempaa ja tästäkin vaiheesta ollaan jo voiton puolella. :)
Kaksi vauva-aikaa takana, ja ensimmäinen oli todella rankka kokemus. Imetys oli hankalaa, eikä siihen saanut tukea. VAuva valvotti päivällä ja yöllä. En saanut mistään otetta, olin todella huuruissa. Kai sitä kasvoi henkisesti tilanteeseen. Ajatuksenani oli hyvin paljon, että kaikesta tulee selvitä itse. Ja myös toisen kohdalla. Luovuin kaikesta omasta mukavasta vauvan takia. Rahaa ei ollut paljon. Ehkä olin myös hieman masentunut.