Lue keskustelun säännöt.
Haluavatko parikymppiset perheen suhteessaan?
22.05.2026 |
Kun parikymppinen nuori alkaa seurustella, niin onko hänellä nykyään usein ajatus, että tässä suhteessa ollaan vuosikymmeniä, mennään naimisiin, saadaan lapsia ja ostetaan omakotitalo?
Oma lapseni erosi vuosien teinisuhteestaan ja nyt 22 vuotiaana haluaa sen loppuelämän suhteen, jossa ollaan pitkään. Onko tuo kuinka todennäköistä, että myös naisilla on tuon ikäisenä halu pitkään suhteeseen? Jotenkin itselleni on tullut olo, että tuollaista halutaan vasta 10 v myöhemmin.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 48 vuotta, naimisissa 19 vuotta. Lasten hankintaa aloin harkita 31-vuotiaana - siis että saatan joskus haluta lapsia. Puolison suostuttelu asiaan vie tuosta vielä joitakin vuosia. Esikoiseni sain 36-vuotiaan, keskimmäisen 39- ja juniorin 41-vuotiaana. Viimeinen oli kyllä täysin suunnittelematon, yllätysraskaus.
Nuorena on muutakin tekemistä, kuten maisteriopinnot, koulutusta vastaava työ, asuntolainan lyhennykset ja matkustelu.Ihmiset on erilaisia. Menin naimisiin 18 vuotiaana, mies oli 21. Hankimme kaksi lasta peräkkäisinä vuosina. Matkutelimme autolla ympäri Eurooppaa ja Suomessa joka vuosi, teimme töitä ja elimme täysillä, lapset olivat mukana kaikessa paitsi töissä. Ihanaa aikaa ja lapsilla parhaat muistot. Itsellä ritti energiaa, eikä ajatellut asioita liian monimutkaisesti. Kolmekymppisenä opiskelimme vuorotellen korkeakoulututkinnon, tehden töitä rinnalla vähän vähemmän. Opiskelujen jälkeen ostimme talon. Kun olimme reilu 40 lapset jo itsenäistyivät, meillä vielä valtavasti elämää edessä, eikä tarvinnut vaihdevuosissa tapella teinien kanssa. Bonuksena pystyi alkaa säästämään ja sijoittamaan lasten itsenäistyttyä, vaikka heitäkin on tuettu kymmenillä tuhansilla. Nyt kuusikymppisenä olemme downshiftanneet, velaton talo, sijoitussalkku ja lastenlapsetkin jo aika isoja. Näin meillä.
No meillä on velaton talo jo nyt - 48-vuotiaina. Sijoitussalkut löytyy, myös lapsilta. Kesämökit on, samoin sijoitusasunto. Me downshiftaamme nyt kun lapset ovat pieniä.
Vielä ei ole ilmaantunut vaihdevuosioireita, eikä kaikille niitä edes tule. Minusta tuntuu, että kaikki on nyt paljon helpompaa ja kevyempää kuin 2-3-kymppisenä. Johtuu varmaan siitä, ettei taloudellisia huolia ole.
T. 48v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 48 vuotta, naimisissa 19 vuotta. Lasten hankintaa aloin harkita 31-vuotiaana - siis että saatan joskus haluta lapsia. Puolison suostuttelu asiaan vie tuosta vielä joitakin vuosia. Esikoiseni sain 36-vuotiaan, keskimmäisen 39- ja juniorin 41-vuotiaana. Viimeinen oli kyllä täysin suunnittelematon, yllätysraskaus.
Nuorena on muutakin tekemistä, kuten maisteriopinnot, koulutusta vastaava työ, asuntolainan lyhennykset ja matkustelu.Ihmiset on erilaisia. Menin naimisiin 18 vuotiaana, mies oli 21. Hankimme kaksi lasta peräkkäisinä vuosina. Matkutelimme autolla ympäri Eurooppaa ja Suomessa joka vuosi, teimme töitä ja elimme täysillä, lapset olivat mukana kaikessa paitsi töissä. Ihanaa aikaa ja lapsilla parhaat muistot. Itsellä ritti energiaa, eikä ajatellut asioita liian monimutkaisesti. Kolmekymppisenä opiskelimme vuorotellen korkeakoulututkinnon, tehden töitä rinnalla vähän vähemmän. Opiskelujen jälkeen ostimme talon. Kun olimme reilu 40 lapset jo itsenäistyivät, meillä vielä valtavasti elämää edessä, eikä tarvinnut vaihdevuosissa tapella teinien kanssa. Bonuksena pystyi alkaa säästämään ja sijoittamaan lasten itsenäistyttyä, vaikka heitäkin on tuettu kymmenillä tuhansilla. Nyt kuusikymppisenä olemme downshiftanneet, velaton talo, sijoitussalkku ja lastenlapsetkin jo aika isoja. Näin meillä.
No meillä on velaton talo jo nyt - 48-vuotiaina. Sijoitussalkut löytyy, myös lapsilta. Kesämökit on, samoin sijoitusasunto. Me downshiftaamme nyt kun lapset ovat pieniä.
Vielä ei ole ilmaantunut vaihdevuosioireita, eikä kaikille niitä edes tule. Minusta tuntuu, että kaikki on nyt paljon helpompaa ja kevyempää kuin 2-3-kymppisenä. Johtuu varmaan siitä, ettei taloudellisia huolia ole.
T. 48v
Mutta ehdittekö nauttia isovanhemmiudesta ja näin lastenne tukemisesta?
Kyllä, puhumme keskenämme monenlaisesta. Ensimmäisiä kertoja puhui lapsitoiveestaan varhaisteininä. Esim. kun olin laittamassa vanhoja leluja pois, niin sanoi, että on hyvä säästää jotain, jotta voi näyttää niitä tuleville lapsilleen. Itsekin on siis leikkinyt mummoloissa vanhoilla leluilla. Teininä tuskaili, että on varmaan rankkaa sitten isänä tehdä sitä tai tätä, mitä ei haluaisi tehdä, mutta lasten vuoksi pitää näyttää hyvää mallia. Ei siis koko ajan asiasta puhu, mutta asia on hänelle luonnollinen ja tärkeä.
Nyt siis pohti sitä, että kauhean vaikeaa uskaltaa sitoutua, kun päässä ja useita kriteereitä, eikä näistä viitsisi ihan suhteen alussa kysyä. Kokee kuitenkin, että ei haluaisi rakastua (taas) ihmiseen, jonka kanssa ei ole samanlaisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Itse siis vaan ajattelin, että ottavatkohan muut tuon ikäiset seurustelua noin vakavasti. Olen siis käsittänyt, että eivät ota.
Ap