Mitä tehdä 7-vuotiaalle unissakävelijälle..?

Tytär on tullut isäänsä eli nousee sängystä tekemään unessa todeksi kokemiaan asioita. Aiemmin hän nousi kesken unien ja tuli esim. juttelemaan asioista, joista ei saanut selvää kunnes meni itse takaisin nukkumaan. Joskus hän pyysi vettä, jonka kaatoi paidalleen (ei pystynyt nielemään). Kerran hän pyysi vessaan, luuli jo olevansa siellä ja pissasi isän syliin. Oli sitten unessa vielä suihkussakin... Usein tätä ei kuitenkaan tapahtunut vaan yöt olivat pääosin ihan tavallisia ja rauhallisia. Melkein ehti unohtaa tuon taipumuksen ennen kuin tuli seuraava "sattumus".



Viime aikoina tätä seikkailua on kuitenkin alkanut esiintyä lähes joka yö ja siihen liittyy asioiden pelkääminen ja itku. Joskus lapsi on melkein hysteerinen, joskus vain nyyhkyttää muun "selityksensä" lomassa. Hän saattaa pyytää anteeksi kun ei löydä "sitä juttua" tai juosta pakoon jotakin, mitä minä en näe.



Jotenkin ajattelen, että tilanteen paheneminen liittyy muutoksiin, koska tämä tiheä toistuminen alkoi vähän ennen joululomaa, jolloin olimme lähdössä pitkästä aikaa Suomeen sukulaisten luo (asumme ulkomailla). Oli siis kyseessä pykälää "isompi" reissu, jota odotettiin kesästä asti. Nyt olemme olleet yli viikon kotona ja se on edelleen jokaöinen tapahtuma. Rauhoittelu auttaa mutta se saattaa kestää. Herättäminen on vaikeaa tai mahdotonta ja lapsi itse on jo huolissaan ja vähän ahdistunut siitä, miten yöt sujuvat. En oikein osaa häntä auttaa..



Olemme lukinneet ulko-ovet ja keränneet tavarat lattialta, ettei hän kompastele. Välillä hän on tullut nukkumaan meidän kanssamme mutta herää silti. Pidämme häntä sylissä, että olisi turvallinen olo mutta en tiedä, onko hänellä. Elämän pitäisi olla ihan kunnossa ja koulua hän käy iloisin mielin.



Tyttäreni isä on lapsena mm. tipahtanut wc-pönttöön yöaikaan ja myöhemmin armeija-aikana hän huuteli tulikomentoja teltassa ja konttasi muiden nukkujien ylitse. Nyt pari viikkoa sitten hän "heräsi" etsimään jotakin lattianrajasta ja mutisi omiaan. Eli siis taipumusta varmaan tähän on ihan geeneissäkin tyttärellä.



Onko tämä vain "piirre" ihmisessä vai oire jostakin..? lähinnä huolestuttaa tuo pelkotila ja lapsen oma huoli tilanteesta. Mitä sille voisi tehdä? Onko kokemusta kellään.. Kiitos jos osaatte auttaa.