Ystävien kanssa täysin eri elämäntilanne, ja nyt ei juurikaan enää olla tekemisissä.

Itse perustin perheen nuorena, mutta edelleen tapasin ystäviä, lisäksi soiteltiin ja viestiteltiin paljon, kun he elivät sinkkuelämää.

Nyt sitten tilanne on pyörähtänyt toisin. Omat lapseni ovat jo aikuisia, yhden ystävän perheessä lapset on koululaisia ja ovat koko ajan menossa. Ei ehdi tavata, kun on lasten turnauksia ym. Ei enää edes soitella tai viestitellä.

Toisen ystävän lapsista on viimeinenkin jo muuttamassa kotoa, mutta ystävä tapasi uuden miehen ja yhteydenpito hiipui siihen. 

Kolmas ystävä erosi, löysi uuden miehen Ruotsista ja muutti sinne. Laittaa viestiä kun on matkalla tms, tulee maisema- ja ruokakuvia. Tai jos on vaikka murtanut jalkansa, tulee kuva. Kyselen vointia ja kuulumisia, hän ei koskaan. Pyytää meitä käymään heillä, ja käymmekin. Mutta kun on Suomessa, ei koskaan ehdi käydä meillä.

Ja yksi ystävä sompailee palkkatyön ja yrittäjyyden välissä, aina sanoo miten harmi on kun ei ole aikaa olla yhteydessä.

Niinpä. Ihan omasta yhteydenpidosta huolimatta, nyt sitä vaan huomaa olevansa tilanteessa, ettei ystäviä oikeastaan ole. Eri elämäntilanteet vie niin eri suuntaan. Elämäähän tämäkin vaan on, mutta harmin paikka.