Siis mua ottaa niin päähän tää yksinäisyys! Lopetin yhteydenoton KAIKKIIN

Vuosien varrella huomannu, että olen se joka ottaa yhteyttä. Entiset työkaverit ei ollenkaan. Ei ole seuraa ulos lähtemään jne. Puistossa käyn joka päivä, muttei ole ystäviä löytynyt.

oleet yhteydessä todellakaan tarkoita, että he eivät olisi oikeita ystäviäisi. HALOO! Montako vuotta olet?

Jos olet aktiivinen "Järjestäjä" kaveripiirissäsi, niin monet odottovat että otat yhteyttä itse kun joudat. Uusiakin ystäviä varmasti saat, mutta muista myös vanhat, ei se kolme viikkoa ole pitkäkään aika ;)

vauvasi on syntynyt ja kaipaat seuraa! Lapsen saaminen muuttaa tilannetta muutenkin, eli ihmiset joilla ei ole lapsia, eivät osaa olla yhteydessä eivätkä osaa kysyä miten sujuu. Sitä paitsi vauvan kanssa tulet olemaan niin kiireinen ainakin ensimmäiset 4kk, että tuskin edes kaipaat ketään kaveria. Ota nyt jo se asenne, että elämäntilanteesi on muuttunut, ja ole sitten vauvan kasvaessa rohkea ja sosiaalinen, mene vauvakerhoihin,vauvauintiin, seurakunnan järjestämiin vanhempitapaamisiin(ei tarvitse olla kristitty!),

avoimiin päiväkoteihin jne,paikkoihin joissa kotiäidit pyörivät. Sieltä voit löytää hienoja uusia ystäviä, jotka myös ovat äitejä, ja yhteistä puhumista riittää.

Joo, ei tuo 3vk ole pitkä aika. Kai sitä nuorena opiskelijana ehtii tavata viikoittain kavereita, mutta ei se ole enää niin aikuisena. Työ, lapset, koti, harrastukset: ne vievät paljon aikaa. Eli odottele vielä ainakin toiset 3vk ja tee vasta sitten johtopäätöksiä ystävyyden tasosta.



On tosi paljon vaadittu ystäviltä, jos vaatii tapaamisia tms. viikottain. Ja liian aktiivinen ystävä voi olla ärsyttävä toisten mielestä (oletko ollut sellainen?).



Ja kuten joku jo kirjoitti, niin olet ottanut aktiivisen koollekutsujan roolin, joten sinun viestejäsi ja kutsujasi odotetaan. Voi kestää aikansa ennen kuin kaverit tajuavat ettet enää olekaan kutsuja. Voisit vihjaista heille, että nyt he saavat olla aktiivisempia.

perhekerhoista tai muskareista. Aikoinaan vanhempien poikien kanssa kävin niissä ahkerasti. Ja muuttaessani uudelle paikkakunnalle kävin seurakunnan perhekerhossa. Tympäännyin melko nopeasti ja lopetin. Kahden seuraavan lapsen kanssa olen kiertäny kaikki äiti lapsi kinkerit ja kaukaa.



Ei mulla ole yhtään tosi ystävää, mutta enpä niitä tarttekaan. Oma perhe kyllä riittää :) En edes halua puhua omista asioista kellekään. Keskustelen ihan yleisellä tasolla.

eikä sitä aina jaksa, mutta voi olla että ystäväsi eivät ole lainkaan hoksanneet asiaa, eivätkä pahalla tarkoita. Rehellisyys on parasta, harva ihminen on ajatustenlukija. LAita FB:n viesti ilman syyllistämistä (sitten et ainakaan saa yhteydenottoja), jossa kerrot aidosti esim. väsymyksestäsi nyt raskausaikana ja pahoittelet, ettet jaksa samalla lailla pitää yhteyttä, mutta toivot etteivät ystävyyssuhteet katkea tähän. Siitä luulisi tumpelommankin käsittävän, että nyt on heidän vuoronsa ottaa aktiivinen rooli.

Toki on hyvä tiedostaa muuttuva elämäntilanteensa ja muuttuvat sosiaaliset tarpeensa. On varmasti hyvä idea ihan tietoisestikin etsiä ystäväpiiriin ihmisiä, joilla on samanlainen elämäntilanne kuin itsellä. Vertaistuki ja keskustelut ihmisten kanssa, joiden kanssa on yhteistä rajapintaa, antavat voimia ja rikastuttavat tuoretta vanhemmuuttakin, MUTTA ystävyys VAIN samassa tilanteessa olevien "samanlaisten" ihmisten kanssa on myös aika yksipuolista. Minusta on rikkaus, että elämässä on monenlaisia ystäviä ja tuttavia ja myös niitä pitkältä ajalta tuttuja ihmisiä.



Eri elämäntilanteissa eri ihmissuhteet voivat nousta tärkeämmiksi ja läheisemmiksi ja toiset taas hiipua ja jäädä palamaan pienemmällä liekillä. - Kuten on jo sanottukin, kamalan dramaattisia välien katkomisia ei kuitenkaan tarvitse harrastaa, vanhat ystävyyssuhteet voivat jossain vaiheessa elpyä taas aktiivisemmaksi yhteydenpidoksi ja myös harvempi tapaaminen/yhteydenpito on mukavaa.



Parikymppisenä on usein tuollaisia tiiviitä ystäväpiirejä ja jokaviikkoista tapaamista; moni kuitenkin huomaa, että aikuisuudessa, kolme-nelikymppisenä, sosiaaliset suhteet muuttuvat. Työ, lapset, koti ja ihan vanheneminen vievät energiaa ja muuttavat tarpeita. Joidenkin, periaatteessa ihan hyvien ja läheistenkin, ystävien kanssa nähdään vaikkapa pari kertaa vuodessa ja soitellaan ehkä kerran parissa kuussa, kun ennen käytiin kahvilla tai kaljalla vähintään kerran viikossa.

Kaikilla asioilla on kaksi puolta; oletko tullut ajatelleeksi, etteivät ystäväsi ole ajatuksenlukijoita ja saattavat tulkita asiat ihan eri tavalla kuin sinä?



Olisiko mahdollista, että joku omasta subjektiivisesta näkökulmastaan kääntääkin asian näin päin: "Olen aika loukkaantunut siitä, ettei X ole kolmeen viikkoon ottanut mitään yhteyttä. Ennen hän soitteli koko ajan ja ehdotti tapaamisia, mutta nyt kun hän odottaa esikoistaan, ei meidän lapsettomien seura taida enää kiinnostaa...Emmehän me osaa puhua synnytysvalmennuksesta tai kestovaipoista."



Käännät asian niin päin, ettei lapsettomia ystäviäsi kiinnosta raskaana olevan seura, mutta kyllä aika usein käy myös niin, että pienten lasten äidit käpertyvät täysin vauvamaailmaansa muskareineen ja perhekerhoineen, eikä heillä riitä energiaa tai haluja tehdä lapseen liittymättömiä asioita, kuten käydä kahvilla, leffassa, teatterissa tms. Lapsettomiin ystäviin pidetään yhteyttä, jos HE jaksavat tulla kylään vauvakotiin. Mitäpä, jos ystäväsi tulkitsevat hiljentyneen yhteydenpitosi raskauden aiheuttamaksi, sinänsä ihan ymmärrettäväksi ja aika yleiseksi, vetäytymiseksi. - Ja ovat itse loukkaantuneita sinulle?



Minäkin kehottaisin rehellisyyteen ja avoimuuteen. Ei tietenkään ole reilua, jos yksi on aina se aloitteentekijä, mutta toisaalta, jos näin on ollut ystäväpiirissänne pitkään, ja nyt lopetat yhteydenpidon kuin seinään, saattavat ystäväsi vetää siitä sitten omia johtopäätöksiään. Miksi et KERRO ystävillesi, että toivoisit myös heiltä välillä yhteydenottoja. Tuo FB-viesti oli ihan hyvä idea.

Läheisriippuvainen ainakin voi hylätä kaikki yhteytensä ja vakuuttaa itselleen, ettei edes tarvitse ketään. Kun ensin hylkää itse, kukaan muu ei ehdi tehdä sitä ja satuttaa.

Toivottavasti löydät elämääsi todellisia ystäviä!

voi onneksi saada ihan minkä ikäisenä vaan. yhden tällä hetkellä läheisimmistä ystävistäni tapasin vasta kolmekymppisenä.

Minun kaveripiirissäni ollaan yhteyksissä n. kerran kahdessa kuukaudessa (soitellaan tai nähdään).

vauvan kanssa sitten uusia kamuja, älä huoli, vaikka nyt tuntuu kurjalta. Noin käy monelle, lapsettomat pitää sua yhtäkkiä puolinuivakkeena jonka kans ei voi juhlia kun eihän se juokaa mitään :)



Mietin kans kun naapurilla tosi kiinteä 12 porukka jotka kokoontuu bailaamaan usein yhdessä ja nyt ekaa kertaa se lapsen saanu pari puuttui joukosta siis eilisissä hippaloissa, en tiedä kenen toimesta, mutta eiköhän noillakin kohta porukka hajoa kun lapsia alkaa ilmaantua, ne innoikkammat bilehileet ainakin kyllästyy lapsen ehdoilla juhliin :)

mukaan perhekershoihin ym, niin sieltä saat uusi kavereita, joilla sama elämäntilanne.

Saat tällaisen vanhemman ihmisen mielipiteen vaikka et haluaisikaan.

Muistaa kannattaa, että jonkun pitää aina olla se eka. Ja jos ystäväpiirissä sinun roolisi on ollut olla se aktiivinen käynnistäjä, monet vaan ovat tottuneet siihen. Vastaavat kyllä mielellään ja tapaavat jne mutta eivät osaa itse olla se joka tekee aloitteen.



Toinen seikka kertoo tästä päivästä. Monella on rankka ja vaativa työ vaikka ihan vaan lähihoitajana tai kaupankassana. On hektistä ja kiirettä töissä, kiukkuisia asiakkaita, ylitöitä ym, kotiin tultua ei vaan jaksakaan soittaa eikä lähteä liikkeelle. Moni, jolla on töitä, kokee työn tänä päivänä kuormittavana. Moni firma on karsinut työntekijöitä ja jäljellejäävillä on liikaakin tehtävää.



Monesti ihmisen elämässä lähellä on kunakin hetkenä ne, joilla on jotain yhdistäviä tekijöitä elämässä. Kokee hyväksi pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on puhuttavaa ja samoja kiinnostuksen kohteita. Olen itse 46 v ja olen huomannut kuinka ihmissuhteet muuttuvat, jossain vaiheessa huomaa etääntyneensä ihmisestä, jonka kanssa ennen nähtiin jopa päivittäin. Elämä vie mennessään ja kaikkien kanssa ei tule edes miettineeksi miksi yhteyttä ei enää pidetä. Yhtäkkiä menee vaan useampi vuosi, ettei tapailla tai soitella. Jopa lasten kummien ja läheisten sukulaisten kanssa voi käydä näin. Kaikilla ei ole ehkä voimavaroja tukea takaisinpäin, jos sinulla on vaikeaa tai oma tilanne estää iloitsemisen vaikka esioisen odotuksesta. Kaikki eivät aina sisintään paljasta ja piilossa voi olla kipeitäkin asioita.



Mutta onneksi monenkin ihmisen kanssa voidaan palata tavallaan entiseen, jatkaa ihan melkein siitä mihin viime kerralla jäätiin. Päivitetään vaan suhde tähän päivään ja taas ollaankin tekemisissä. Arki vaan vaatii ihmisiltä paljon ja monista syistä ei kaikille riitä vaan aikaa. Mutta riitoihin ei kannnata silti sortua eikä välejä dramaattisesti katkaista. Ihmissuhteetkin voi olla vaan "lepäämässä" ja niihin voi palata, kun on taas sopiva hetki.



Onnea sinulle odotukseen ja toivotaan, että toiveesi täyttyy ja lähelläsi on ihmisiä, joiden kanssa sinä voit jakaa arkeasi, iloja ja suruja.

Aikaan monilla voi olla niin paljon puuhaa ja sukulointia, ettei kavereille ole aikaa. Niin että älä vedä johtopäätöksiä näiden kolmen viikon perusteella.

Aikaan monilla voi olla niin paljon puuhaa ja sukulointia, ettei kavereille ole aikaa. Niin että älä vedä johtopäätöksiä näiden kolmen viikon perusteella.