Olen kasvattanut lapseni aikuiseksi yksin, en ole säästänyt hänelle yhtään

Vähän sama tilanne meillä, tosin lapsen toiset isovanhemmat ovat hänelle säästäneet vähän ja nuori itse on todella harkitsevainen rahankäyttäjä.  Halusi esimerkiksi sijoittaa ekat kesätyörahansa, vaikka itselläni ei ollut mitään hajua, kuinka sellainen tapahtuu.

Niin minäkin, mutta kaksin toisen huoltajan kanssa. Emme ole matkailleet vaan kotona on ollut harrastus, ja kavereita on käynyt täällä. Oopperaa, näyttelyjä ym. täällä ei juuri ole, joten ne ovat jääneet vähemmälle. Hyvää elämää nyt aikuisina elävät.

Vanhempani erosivat, kun olin kymmenvuotias. Äitini myös panosti elämyksiin enemmän kuin maalliseen mammonaan. Viikkoraha ei ollut kummoinen, joten kesätöillä piti itse ansaita omat rahansa.

Silloin olin kateellinen kavereille, jotka saivat rahaa vanhemmiltaan pyytämällä. Jälkeenpäin olen asiasta kiitollinen. Se opetti minut järkeväksi rahankäyttäjäksi, mikä on ollut taloudellisen menestykseni perusta. 

Eiköhän tuo ole aika tavallista kuitenkin. Siis en harrastuksista ym. tiedä, mutta ei kaikki suomalaiset säästä lapsilleen, osalla ei vain ole varaa siihen, osa ei koe sitä tarpeelliseksi ja osa ei säästä periaatteesta. Lehdissä on vaan aina esillä nämä lapsilisät osakkeisiin -tyypit tai sitten ne, joilla ei ole yhtään rahaa.

Loppujen lopuksi Suomessakin on varmaan ihan paljon ihmisiå, jotka voivat elää tavallista omannäköistä elämää, raha riittää mieluisiin harrastuksiin ja ruokaan, mutta sitä ei jää yli.

Olemme antaneet lapselle elämyksiä, mahdollisuudet harrastaa, ostettu mitä tarvitsee. Samaan aikaan olemme säästäneet 40€ kuussa rahastoon siitä lähtien kun hän oli vauva. Molempi parempi. Hyvätuloisia ei olla, mutta harkitsevaisia rahankäytössä. 

Hyviltä valinnoilta kuulostavat kaikki nämä yllä kuvaillut. Tärkeintä, että vanhempi aidosti uskoo elämäntyyliinsä ja haluaa lapselleen parasta saatavilla olevaa, mitä sitten se vanhempien mielestä onkaan. Lapsi joka tapauksessa etsii oman tiensä ja tekee aikuisena asiat omalla tavallaan.

Omat vanhempani olivat todella pihejä ja säästivät minulle lapsilisistä muhkean summan tilille. Välillä olen harmitellut, että minulla oli lapsena tyyliin kaksi paitaa eikä koskaan käyty missään. Mutta sitten taas toisaalta ei ole paha asia, että minulle edelleen kertyy säästöjä vähän kuin itsestään, vaikka käytän omiin lapsiini rahaa  selvästi enemmän kuin minuun käytettiin.

Eikö se nyt ennemmin ole normaalitilanne, että vanhemmat eivät ole säästäneet lapselle mitään, ja poikkeus, jos vanhemmat ovat keränneet lapselle säästöjä.

Taitaa olla enemmän osa nykyvanhemmuutta, että säästetään lapselle tulevaisuutta varten. Omassa, kumppanin ja joidenkin tuttujen (joiden kanssa asia on joskus tullut puheeksi) lapsuuden perheissä ei säästetty lapsilla, vaan rahat meni elämiseen, harrastuksiin jne. Se on varmasti ihan kiva bonus, mutta ei välttämättömyys. En tuntisi huonommuutta asiasta.

Samoin mun lapsuudessa 80-luvulla. Ei kenellekään säästetty tietääkseni meidän naapurustossa. Omakotitaloalue pikkukaupungissa. 

Mikään ei ole ikävämpää kuin tavata henkilö joka on pihi ja huomata että se piheys on perittyä; vanhemmat keräävät rahaa pankkitililleen mutta eivät teet mitään; ei lomamatkoja, ei kulttuuria (museo, teatteri jne) ei harrastuksia, eivät siis tee mitään elämyksellistä. Sama toistuu heidän lapsissaan, eivät ole kiinnostuneita näistä asioista tai sitten toinen ääripää on se että on kauheat lainat kun heti kun on oman luottokortin saaneet niin on ollut pakko hallitsemattomasti päästä kokemaan kaikkea minkä ovat lapsena joutuneet jättämään väliin. Olen tavannut muutamia tälläistä henkilöitä ja yksi tuttavapiirissä myös.
Onneksi minun äitini tykkäsi tuhlata kokemuksiin. Hän peri isänsä ja niillä rahoilla tehtiin lomamatkoja ja kaikkea kivaa. Äiti menehtyi ennen aikojaan mutta mulle kumminkin jäi ihanat muistot kaikista meidän yhteisistä tekemisistä.  En vaihtaisi näitä mihinkään rahaan. Eikä äidiltä paljoa omaa rahaa perinnöksi jäänytkään mutta hän oli fiksu ja oli ottanut vakuutuksen josta sain sitten perintörahat. Tämä tuli minulle yllätyksenä hänen menehtymisen jälkeen enkä odottanut minkäänlaista rahaperintöä.
 

En minäkään ole säästänyt lapsilleni. Onneksi ovat nyt opiskelemassa yliopistossa ja joka kesä olleet töissä, joten jotain pesämunaa on omasta takaa ja valmistuvat rahakkaisiin ammatteihin.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole ikävämpää kuin tavata henkilö joka on pihi ja huomata että se piheys on perittyä; vanhemmat keräävät rahaa pankkitililleen mutta eivät teet mitään; ei lomamatkoja, ei kulttuuria (museo, teatteri jne) ei harrastuksia, eivät siis tee mitään elämyksellistä. Sama toistuu heidän lapsissaan, eivät ole kiinnostuneita näistä asioista tai sitten toinen ääripää on se että on kauheat lainat kun heti kun on oman luottokortin saaneet niin on ollut pakko hallitsemattomasti päästä kokemaan kaikkea minkä ovat lapsena joutuneet jättämään väliin. Olen tavannut muutamia tälläistä henkilöitä ja yksi tuttavapiirissä myös.
Onneksi minun äitini tykkäsi tuhlata kokemuksiin. Hän peri isänsä ja niillä rahoilla tehtiin lomamatkoja ja kaikkea kivaa. Äiti menehtyi ennen aikojaan mutta mulle kumminkin jäi ihanat muistot kaikista meidän yhteisistä tekemisistä.  En vaihtaisi näitä mihinkään rahaan. Eikä äidiltä paljoa omaa rahaa perinnöksi jäänytkään mutta hän oli fiksu ja oli ottanut vakuutuksen josta sain sitten perintörahat. Tämä tuli minulle yllätyksenä hänen menehtymisen jälkeen enkä odottanut minkäänlaista rahaperintöä.
 

Mikään ei ole ikävämpää kuin tavata ihminen, joka ei matkustele? Voi kuinka kamalaa tosiaan :D

No mä oon tehnyt vähän molempia. Maailmalla on rampattu vähemmän ja lapsen säästöt on maltilliset.  Lisäksi pidin perintönä saamani yksiön (kiva rauhallinen sijaiti laitakaupungilla), lapsi saa muuttaa siihen opiskelemaan jos se hänen suunnitelmiin sopii tai se voidaan vaihtaa joksikin toiseksi asunnoksi.

On toi parempi, kuin päinvastainen. Elämä on koettavaksi tarkoitettu. Kun Ihminen saa kokemuksia, kasvaa itsevarmemmaksi ja osaa elämää paremmin.