Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin että olen arjessa täysin vailla ystäviä.
11.05.2026 |
Lapset ovat kasvaneet sen verran että tämä iltana se jysähti.
Mulla ei ole enää ketään jonka voisin kutsua illalla vaikka hetkeksi istumaan meille.
Kaikki läheisemmät ystävät asuvat kaukana, ja ne näkemiset ja jopa soittaminen ovat sellaisia erikoistapauksia nykyään.
Ennen lapsia ja nykyistä paikkakuntaa luonani saattoi piipahtaa joku lyhyestikin. Istuttiin iltaa, saunottiin.
Ei mun arjessa ole vuosikausiin enää ollut mitään sellaista. : ( Ne on erillisiä, harvinaisia, järjestämällä järjestettyjä juttuja.
Onko muilla samaa?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla aika yleistä 30+ vuotiailla? Itse näen läheisimpiä ystäviä kerran tai pari vuodessa. Asuvat eri paikkakunnilla. Työn/opiskeluiden perässä on tullut muutettua useamman kerran elämän aikana, joten ei ole oikein kehittynyt vakituisia piirejä. Harrastus- ja työkavereita toki arjessa on, mutta ne ovat sellaisia pinnallisempia tuttavuuksia.
Tätä juuri!
En ole onnistunut luomaan syvällisiä ystävyyssuhteita niihin ihmisiin joita näen omassa arjessa, tai lasten kautta.
Nyt se jotenkin vain jysähti tajuntaan. Ehkä kun tilaa yllättäen vähän olisi, eikä arki enää vain pelkkää sähläämistä pienten lasten ja työn välillä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmalla osalla taitaa olla samoin.
Miksi pitäisi tulla sun luokse? Matkusta itse niiden ystävien luo.
Olen aina ollut ilman ystäviä. M41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät ovat aina jotain vailla. Ole onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki harrastus tai mielekästä tekemistä, niin et kaipaa ystäviä. Tekemisen kautta voi saada uusia ystäviä. Epätervettä henkisellä tasolla jos alkaa liikaa kokemaan yksinäisyyttä. Itse en koe lainkaan vaikka olen aina yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on epärealistista odottaa että joku olisi vain minua varten yhtäkkiä. Ei onnistu.
Sensijaan suosittelen yhdistystoimintaa. Suomi on tuhansien yhdistysten maa. Jos ei ole vaivoja joihin tarvii vertaistukea, on yhteisötaloa, seurakuntaa, taidetta, liikuntaa, talvisin työväenopisto, keskustelukerhoa ym. Kun käy säännöllisesti voi tutustua tai jutella kertaluonteisesti. Pääasia että ei tunne oloa yksinäiseksi. Johonkinkuulumisen tunteen voi saada vaikka liikuntaryhmässä, vaikkei edes juteltaisi mitään.
Jos on ongelmia, voi soittaa kriisipuhelimiin ta hakea keskusteluapua. Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.
Sen siitä saa kun keskittyy miehiin ja lapsiin eikä naisystäviin. Löydät vielä jonkun jos näet vaivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan ole ketään. Joskus olen luullut, että löysin ystävän. Sitten se alkoi käyttää mua likasankona. Toinen totesi saneensa minusta näppärän apulaisen itselleen. No ei. Nykyään olen tarkka, kenet päästät reviirilleni.
Romanttisiksi ajatelluista suhteista en edes ala...
Nii käy kun sairastuu, köyhtyy tai tarvitsee muuten apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaatii sen, että tutustuu uusiin ihmisiin ja yrittää tietoisesti hankkia ystäviä. Yritin sitä aikani kunnes huomasin että kukaan ei loppujen lopuksi kiinnostanut mua niin paljon, että haluaisin nähdä arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus on epärealistista odottaa että joku olisi vain minua varten yhtäkkiä. Ei onnistu.
Sensijaan suosittelen yhdistystoimintaa. Suomi on tuhansien yhdistysten maa. Jos ei ole vaivoja joihin tarvii vertaistukea, on yhteisötaloa, seurakuntaa, taidetta, liikuntaa, talvisin työväenopisto, keskustelukerhoa ym. Kun käy säännöllisesti voi tutustua tai jutella kertaluonteisesti. Pääasia että ei tunne oloa yksinäiseksi. Johonkinkuulumisen tunteen voi saada vaikka liikuntaryhmässä, vaikkei edes juteltaisi mitään.
Jos on ongelmia, voi soittaa kriisipuhelimiin ta hakea keskusteluapua. Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.
Vastavuoroisen, konkreettisen avun kannalta olisi kiva olla joku ihmissuhde. Tämmöinen tuki ei toimi etäpalveluna, vaan edellyttää läsnäolemista. Sen sijaan kenenkään ei tarvi kuunnella kuormittavia vuodatuksia, ellei ole sellaiseen rooliin itseään hakenut.
On naurettavaa, että enää ei muka ymmärretä, mitä tarkoittaa konkreettinen apu.
Henk koht en tarvi mitään höpörupattelua vieraiden ihmisten kanssa jossain yhteisökokoontumisessa. Jo ajatus on vastenmielinen. Kummallista, että joku ajattelee tuommoisen helpottavan yksinäisyyteen! Päin vastoin, olet entistä yksinäisempi, kuin vieraalla planeetalla. Ymmärrän hyvin hikikomori-ilmiötä: omassa kotona saa sentään olla rauhassa sellainen kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi tulla sun luokse? Matkusta itse niiden ystävien luo.
Matkustankin.
Mutta sitä kuuri, että se pitää erikseen järjestellä, eikä sellaista pidempää reissua aikuiset perheelliset tee kovin usein.
Mutta arjessa ei ole ketään, jonka kanssa jutella syvällisiä keittiönpöydän ääressä.
Kuten ennen aina oli, opiskellessa jne.
Uskon että muuttaminen on pahin syy. Ja ystävien sirottuminen ympäri Suomea.
Moni ihana ihminen vaan sitten jäi elämästä, kun tiet erkanivat.
Hitokseen surettaa tämä juuri tänään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on.
Semmosta se tosiaan on!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hanki harrastus tai mielekästä tekemistä, niin et kaipaa ystäviä. Tekemisen kautta voi saada uusia ystäviä. Epätervettä henkisellä tasolla jos alkaa liikaa kokemaan yksinäisyyttä. Itse en koe lainkaan vaikka olen aina yksin.
Harrastuksia on sen verran kun töiltä ja lapsilta ehdin. Olen siten sosiaalinen että niissä kyllä jutustelen.
Ja on monenlaista kohtaamista arjessa. Mutta kaikki syvällisemmät ystävät kaukana meidän arjesta.
Tämä varmaan itsellä liittyy myös huonoon itsetuntoon. Vanhoihin ystäviin luotan sen verran että ehkä saavat ystävyydestämme jotain.
Uusiin en ole uskaltanut luottaa, huomaan että muut ystävystyvät vaikka naapureiden kanssa.
Minä en kiinnity enkä uskalla luottaa.
Ehkä nuoruuden jälkeen olen kadottanut sen ominaisuuden vaikka kuinka potentiaalisten ihmisten kanssa. : (
Tuntuu että kaikilla on kaikkea tarpeeksi ja liikaa elämässä jo, ja onhan sitä tavallaan ollut minullakin, tähän asti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaatii sen, että tutustuu uusiin ihmisiin ja yrittää tietoisesti hankkia ystäviä. Yritin sitä aikani kunnes huomasin että kukaan ei loppujen lopuksi kiinnostanut mua niin paljon, että haluaisin nähdä arjessa.
Tietysti pitää olla jotain sellaista yhdistävää, että ylipäätään kokee saavansa ystävyyssuhteesta jotain; että se antaa enemmän kuin ottaa. Yhteenkuuluvuutta, ymmärrystä ja hyväksyntää. Jos tämä jää puuttumaan, ei mitään ystävyyttä kehity. Ihmiset ovat erilaisia, joku haluaa esim. lenkkiseuraa, toinen liikkuu mielellään yksin. Nämä "riippuvaiset" helposti tutustuvat muihin, kun nimenomaan seura on se mitä kaipaavat, että on joku jolle höpöttää.
Alue: Aihe vapaa
Taitaa olla aika yleistä 30+ vuotiailla? Itse näen läheisimpiä ystäviä kerran tai pari vuodessa. Asuvat eri paikkakunnilla. Työn/opiskeluiden perässä on tullut muutettua useamman kerran elämän aikana, joten ei ole oikein kehittynyt vakituisia piirejä. Harrastus- ja työkavereita toki arjessa on, mutta ne ovat sellaisia pinnallisempia tuttavuuksia.