Onko täällä muita, joita hävettää päivittäin? Esimerkiksi töissä olleet tilanteet, keskustelut, mokailut? Miten sietäisi itseään paremmin?
Häpeä on seurannut aina elämääni ja vaikka olen paljon kehittynyt siinä miten se minussa ilmenee ja kuinka paljon se tunne saa valtaa elämässäni, niin edelleen se tuntuu häiritsevän. Nykyään häpeän tunne on aika maltillista suurimmaksi osaksi ja voin nauraa sitä tuntiessani mutta silti välillä se saa suuret mittasuhteet ja miettimään, pitäisikö minun kadota oikeasti.
Töissä minua hävettää ihan joka kerta lähes tulkoon. Ajatukset eivät pysy kasassa, koen että olen liian hidas tai liikaa, tai puhun epäselvästi tai typerästi tai että olen outo. Nauran paljon ja heitän vitsiä. On hauskaa mutta olen silti outo ja epävarma. Etenkin auktoriteettien lähellä on kamalaa. Silloin epävarmuus puskee pahasti pintaan kun minua tarkkaillaan, tulen liian itsetietoiseksi ja sitten etenkin mokailen tai puhun typeriä. Sama juttu käy jos ihastun johonkuhun, muutun kömpelöksi ja epävarmaksi.
Ihmisenä olo on joskus vaikeaa. Tai aika usein? Olisinpa varmempi itsestäni tai älykkäämpi.
Kommentit (16)
Joo! Oli jo 10 vuotta aika hyvää aikaa ja luulin että vihdoin olen vihdoin rauhoittunut jne, mutta nyt taas mennään ja ikivanhat jutut vuodelta 2007 saattavat putkahdella mieleen.
N45
En jaksa hävetä mitään tai arastella auktoriteetteja. Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän outoja; kaivavat nenää ja stressaavat joutavuuksia. Toisin sanoen, kaikki ihmiset ovat joissain asioissa epävarmoja. Siitä seuraa, että ollaan kaikki tavallisia, eikä siksi ole syytä arasteluun.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa hävetä mitään tai arastella auktoriteetteja. Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän outoja; kaivavat nenää ja stressaavat joutavuuksia. Toisin sanoen, kaikki ihmiset ovat joissain asioissa epävarmoja. Siitä seuraa, että ollaan kaikki tavallisia, eikä siksi ole syytä arasteluun.
Näinhän se asia oikeasti on. Mutta kun se häpeän tunne ei synny todellisuudesta, vaan se on rakentunut jo lapsena osaksi persoonallisuutta.
Ajattele, että ei ne muutkaan ihmiset ole sinua parempia. Kaikki me olemme ihmisiä omine piirteinemme. Ehkä sinulla on huono itsetunto? Hyväksy itsesi sellaisena kun olet. Et ole tehnyt mitään rikollista etkä kenellekään mitään väärää. Niin, mitä häpeäisit?
Joka ilta nukkumaan mennessäni mietin, mitä hävettävää olen sanonut tai tehnyt päivän aikana. Ja aina on jotain hävettävää. Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Juontaa juurensa jo lapsuudesta, kun en koskaan osannut tehdä mitään oikein.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa hävetä mitään tai arastella auktoriteetteja. Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän outoja; kaivavat nenää ja stressaavat joutavuuksia. Toisin sanoen, kaikki ihmiset ovat joissain asioissa epävarmoja. Siitä seuraa, että ollaan kaikki tavallisia, eikä siksi ole syytä arasteluun.
Niin, näinhän se on. Minä järjen tasolla ymmärrän sen, ettei meistä loppuen lopuksi kukaan ole toistaan sen ihmeellisempi, jokaisella on omat epävarmuutensa ja se on inhimillistä ja aiheuttaa minussa pelkästään myötätuntoa. Minä tiedostan myös ja usein muistutan itseäni, että olemme samasta lähteestä jokainen vaikka elämämme ovat pinnallisella tasolla hyvin erilaisia. Se tuo minulle rauhaa ja pystyn katsomaan asioita kauempaa, paljon laajemmin enkä ota asioita niin henkilökohtaisesti. Sitten kuitenkin itse tilanteissa minä jännityn ja koen erilaisia tunteita ja vaikka yritän katsella lintuperspektiivistä niin välillä menee mieli mukaan aivan täydellä voimallaan ja samaistun niihin häpeän ja huonommuuden tunteisiin. Ap
Mulla kans putkahtelee mieleen jopa 30-40 vuoden takaisia lausahduksiani. Voisiko olla itselle hivenen armollisempi.
Musta taas tuntuu, et kaikki töissä puhuu lähes aina paljon fiksumpia kuin mä. Seuraan, ketkä nyökyttelee kenenki jutuille/pointeille ja arvioin sitä kautta itseäni päivittäin. Kohtuu rankkaa.
Onneksi sadan vuoden päästä me ja kaikki jotka ovat nolouttamme todistaneet olemme kuolleet.
Chptsd. Katso YouTube crappychildhoodfairy. Sain apua.
Luin otsikkoni uudelleen ja siinä lukee, että miten sietäisin itseäni paremmin. Auts. Minä vain kirjoitin sen tunteella kun ajattelin näitä asioita ja vasta nyt pysähdyin katsomaan vähän eri näkökulmasta, että mitä kirjoitin. On vähän hassua, että lähtökohtaisesti ajattelen, että minussa on jokin vika, jota pitäisi pystyä sietämään. Ehkä tuossa on se juttu. Minun pitäisi jotenkin saada syvälle ymmärryksen tasolle se, ettei elämässäni tai ajatuksissani lähtökohta voi olla aina se, että mitä parannettavaa/korjattavaa itsessäni on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, että ei ne muutkaan ihmiset ole sinua parempia. Kaikki me olemme ihmisiä omine piirteinemme. Ehkä sinulla on huono itsetunto? Hyväksy itsesi sellaisena kun olet. Et ole tehnyt mitään rikollista etkä kenellekään mitään väärää. Niin, mitä häpeäisit?
Ap ja kaltaisensa eivät varmaan olekaan hoksanneet ajatella noin! Oli kyllä mahtava neuvo. Suosittelen vähintään psykologin työtä, kun jo perusajattelu on noin ihmistä ymmärtävää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kans putkahtelee mieleen jopa 30-40 vuoden takaisia lausahduksiani. Voisiko olla itselle hivenen armollisempi.
Sain näihin, ja vähän niihin tuoreempiinkiin häpeällisten tilanteiden ajatteluihin, joskus neuvon ai:lta: kun ajatus tulee, sanon itselleni "tämä on muisto, ei nykyhetki". Lisäksi sanon jos olen tehnyt jotain omasta mielestäni väärää, huonosti tms "tein silloin parhaani niillä taidoilla mitä minulla oli". Ja lopuksi: "Minun ei tarvitse ratkaista tätä enää." Ja paluu johonkin tekemiseen.
Ainakin itsellä on toiminut ajatuksen pysäyttäjänä tuo "tämä on muisto, ei nykyhetki" -mantra.
Sanomisia ja tekemisiäänkin voi joskus miettiä siinä valossa mitä tunteita ne herättää kanssaihmisissä. Jos siitä syntyy vihamielisyyttä ja reaktiot ovat negatiivisiä voi se olla pohdiskelun paikka ja herättää keskustelua. Tärkeintä on että oppisi tuntemaan itseään ja myös hallitsemaan tunteitaan. Kasvamaan ihmisenä.
Olen työtön ja vuokra-asunto hävettää. Siksi en kutsu koskaan vieraita kotiin.
Tutulta kuulostaa. Se on lähtöisin lapsuudesta eikä siitä pääse eroon, mutta sietämään voi oppia.