Huolestuttava ilmiö: Hintojen nousu ja lääkkeiden määräämisen nihkeys ovat johtaneet siihen, että lääkärissä ei enää käydä
"Hintojen nousu ja lääkkeiden määräämisen nihkeys ovat johtaneet siihen, että lääkärissä ei enää käydä, sanoo taloustutkija Hormvitz. Yleensä lääkärikäynti, yksityisellä tai julkisella, maksaa vähintään yli kuusikymmentä euroa ja monesti yli sata euroa, eikä ole varmaa, saako lääkäriltä apua vaivaansa. Tämä on puolestaan lisännyt sairauksien hoitamattomuutta sekä laittomien aineiden katukauppaa. Tilanne ei ole kestävä, ja siksi lääkärikäynnin hinnan tulisi olla saavutettava kaikille. Myös lääkkeiden määräämiskäytäntöjä olisi hyvä tarkastella, Hormvitz sanoo."
Kommentit (15)
Joskaan netti ei ole moista tutkijaa koskaan nähnyt.
Mhm, vai niin. Kokeillaas tällasta että vedä 2kpl 400mg Buranaa lärviisi kolmesti päivässä viikon ajan. Se tekisi sitten 323,54€.
Just eilen sain lääkärin päätöksen, että en saanut hoitoa, koska vaivat on liian suuret. Eli niiden mielestä pienikään helpotus elämään on hyödytöntä, kun on liikaa vaivoja.
Jo viime vuonna kirjaimellisesti osoittivat ovea.
Netistä saa lääkkeet halvemmalla ja tekoäly on hyvä lääkäri
Ei sairauksia jätetä hoitamatta, vaan nykyisin ne enemmän hoidetaan itse netti sekä tekoäly apunaan, jotkut jopa käyttävät luonnonyrttejä. Lääkärit pitäköön kalliit tunkkinsa.
joo pistin tuon kaltaista palautetta lääkäreille heidän toiminnasta että voisivat edes yrittää hamottaa tilannetta asiakkaan näkökulmasta. Ei ole varaa jatkuviin kutsuihin sairaalaan ja uusiin lääkkeisiin "kokeilumielessä"
Vierailija kirjoitti:
Mhm, vai niin. Kokeillaas tällasta että vedä 2kpl 400mg Buranaa lärviisi kolmesti päivässä viikon ajan. Se tekisi sitten 323,54€.
saa varmaan halvemmalla venäjältä, mut siksi rajatkin suljettu ettei ois pääsyä parempaan ja edullisempaan
suoli on vankila piikkilangan ympäröimänä ettei pääsisi pois.
Lääkkeet sairastuttaa vakavasti,otan esim.Olen ilmeisesti hyvin lähellä munuais dialyysiä jopa.Käytin kolmen jälkeen yhdistelmää nivelrikko ,pahat kivut kuopassa jotain muuta.Tässä ollaan hirvee peruslääkitys ja eikun lisättäs lääkettä ,nyt riittää mun toimintakyky kärsii jo.Ajattelin puolustuskyvyttömiä iäkkäitä miten heille pumpataan lääkettä,leikataan milloin mistäkin.Miksi iäkkään aletaan tehdä kaikki tuo????tietysti parantajan se elämänlaatua mutta onko turhaakin..jos siihen ei liity kauheet kivut kärsimys joku.Minä en lähde lonkka leikk.En ehkä sydän..en mihinkään.Pois pääsy on aikanaan helpotus.Se mikä pitää elossa haluan nähdä lapsenlapset mitä heistä tulee,niistä ihanasta tyypeistä.On kiva kun joku mitä seurata

Mistä kaukaa sä olet Suomeen muuttanut? Aika kivasti sulla alkaa jo suomen kieli sujua, vähän vielä kaipaa harjoittelua 👍
Vierailija kirjoitti:
Joskaan netti ei ole moista tutkijaa koskaan nähnyt.
Sen sijaan löytyy vain "Jacques Horovitz : Kohti nollavirhettä palvelun laadussa" käytettynä 15 eurolla Finlandia kirjoissa.
Vierailija kirjoitti:
Just eilen sain lääkärin päätöksen, että en saanut hoitoa, koska vaivat on liian suuret. Eli niiden mielestä pienikään helpotus elämään on hyödytöntä, kun on liikaa vaivoja.
Jo viime vuonna kirjaimellisesti osoittivat ovea.
Mitä ihmettä just luin?
Minä en käy, koska aikaa ei anneta julkiselta ja yksityiseen ei ole varaa. Julkisella lääkärit pyritään korvaamaan hoitajilla. Meno on hurjaa ja pelottaa syöpä tai muu vakavampi sairaus, koska se alkaa olla lähes 100% varma kuolema sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just eilen sain lääkärin päätöksen, että en saanut hoitoa, koska vaivat on liian suuret. Eli niiden mielestä pienikään helpotus elämään on hyödytöntä, kun on liikaa vaivoja.
Jo viime vuonna kirjaimellisesti osoittivat ovea.
Mitä ihmettä just luin?
Minulle taas sanottiin, että olen ollut niin kauan sairas, ettei enää hoideta, vaikka hoidosta on ollut hyötyä. Terveydentila on nyt huonontunut tämän takia.
-eri
ei siellä määrätä enää mitään lääkkeitä jotka oikeasti auttaisi