Kokemuksia keskivaikeasta masennuksesta?

Keski pitkään, että sain diagnoosin. Lääkitys ja terapia hoitona. Pitäisi käydä siellä vieläkin. Olen freelancer. Teen töitä jaksamisen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Keski pitkään, että sain diagnoosin. Lääkitys ja terapia hoitona. Pitäisi käydä siellä vieläkin. Olen freelancer. Teen töitä jaksamisen mukaan. 

Miksi se kesti pitkään? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski pitkään, että sain diagnoosin. Lääkitys ja terapia hoitona. Pitäisi käydä siellä vieläkin. Olen freelancer. Teen töitä jaksamisen mukaan. 

Miksi se kesti pitkään? 

Ap

Kuvittelin aina parantuneeni, kun lääkkeet tehosivat. Lopetin lääkkeet ja sairastuin uudestaan. 

Sain diagnoosin syksyllä 2024. Siinä vaiheessa olin aika heikossa jamassa, en ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, pää ei toiminut, joka asia tuntui kuormittavalta ja ajattelin koko ajan pahinta. Töissä meni huonosti, tein virheitä enkä jaksanut / pystynyt normaaliin työsuoritukseen. 

Kuten varmaan moni muukin niin myös minä menin lääkärin juttusille liian myöhään. Olin itse asiassa käynyt ensimmäisen kerran lääkärin ovella jo noin 3kk ennen lopullista romahdusta mutta kai häpesin valittaa mielenterveysasioita joten keksin viime tipassa jonkun keskityn polvikivun käynnin syyksi.

Siinä vaiheessa kun seinä tuli vastaan jäin sairaslomalle, joka lopulta venyi 4kk mittaiseksi. 

Ensimmäisen viikon vain nukuin. Unilääkkeet auttoivat tässä. Olin aina vierastanut ajatusta unilääkkeistä, mjtta lääkärin suosituksesta otin ne käyttöön ja se oli itselleni hyvä päätös. Vasta kun aloin palautumaan univajeesta aloin ymmärtämään miten paljon huono nukkuminen oli vaikuttanut hyvinvointiini. Ero oli valtava. 

Lääkitykseksi itse masennukseen sain essitalopraamin joka auttoikin parin kk:n jälkeen. Lisäksi hoidin itseäni sillä että kun töissä ei tarvinnut käydä niin yritin vähän nostaa kuntoa, ulkoilla ja tehdä itselleni mieluisia asioita. 

Sairasloman aikana myös hain ja sain uuden työn. En halunnut palata vanhaan koska siitä oli huonot muistot ja ehkä myös häpesin jälkikäteen käytöstäni ja mokailua, asioiden unohrelua ja kiukuttelua vaikka nämä johtuivatkin sairaudesta. 

Nyt diagnoosista on kulunut noin 1,5v koen voivani erittäin hyvin. Olen onnellinen. 

Se mikä sairaudesta on jäänyt on unesta huolehtiminen. Tuntuu myös, että minusta on tullut aiempaa herkempi huonoille yöunille. Jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen suorituskyky laskee, ja silloin otan ykkösasiaksi saada univajeen pois. Lisäksi osaan nyt priorisoida aiempaa helpommin omaa hyvinvointia. Aiemmin se oma hyvinvointi oli usein arjessa viimeinen asia minkä teki jos jaksoi, mutta nykyään laitan riittävän levon, treenit ja palautumisen hyvin korkealle omassa priorisoinnissani. Loppujen lopuksi, työt, perheenjäsenet ja muut asiat jaksaa ja pystyy hoitamaan vain jos on itse toimintakykyinen. Siksi pieni itsekkyys voi joskus olla vastuullisempi valinta kuin juosta koko ajan muun maailman aikataulujen mukaan. 

 

Suomessa ei voin kuin masentavaa. Tilastot kertovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski pitkään, että sain diagnoosin. Lääkitys ja terapia hoitona. Pitäisi käydä siellä vieläkin. Olen freelancer. Teen töitä jaksamisen mukaan. 

Miksi se kesti pitkään? 

Ap

Kuvittelin aina parantuneeni, kun lääkkeet tehosivat. Lopetin lääkkeet ja sairastuin uudestaan. 

Aika moni taitaa tehdä niin, mutta tarjottiinko sinulle lääkitystä heti ensimmäisellä kerralla, kun oireittesi kanssa läåkäriin menit?

Millaisia tutkimuksia lääkäri teki? Kykenitkö käymään töissä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sain diagnoosin syksyllä 2024. Siinä vaiheessa olin aika heikossa jamassa, en ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, pää ei toiminut, joka asia tuntui kuormittavalta ja ajattelin koko ajan pahinta. Töissä meni huonosti, tein virheitä enkä jaksanut / pystynyt normaaliin työsuoritukseen. 

Kuten varmaan moni muukin niin myös minä menin lääkärin juttusille liian myöhään. Olin itse asiassa käynyt ensimmäisen kerran lääkärin ovella jo noin 3kk ennen lopullista romahdusta mutta kai häpesin valittaa mielenterveysasioita joten keksin viime tipassa jonkun keskityn polvikivun käynnin syyksi.

Siinä vaiheessa kun seinä tuli vastaan jäin sairaslomalle, joka lopulta venyi 4kk mittaiseksi. 

Ensimmäisen viikon vain nukuin. Unilääkkeet auttoivat tässä. Olin aina vierastanut ajatusta unilääkkeistä, mjtta lääkärin suosituksesta otin ne käyttöön ja se oli itselleni hyvä päätös. Vasta kun aloin palautumaan univajeesta aloin ymmärtämään miten paljon huono nukkuminen oli vaikuttanut hyvinvointiini. Ero oli valtava. 

Lääkitykseksi itse masennukseen sain essitalopraamin joka auttoikin parin kk:n jälkeen. Lisäksi hoidin itseäni sillä että kun töissä ei tarvinnut käydä niin yritin vähän nostaa kuntoa, ulkoilla ja tehdä itselleni mieluisia asioita. 

Sairasloman aikana myös hain ja sain uuden työn. En halunnut palata vanhaan koska siitä oli huonot muistot ja ehkä myös häpesin jälkikäteen käytöstäni ja mokailua, asioiden unohrelua ja kiukuttelua vaikka nämä johtuivatkin sairaudesta. 

Nyt diagnoosista on kulunut noin 1,5v koen voivani erittäin hyvin. Olen onnellinen. 

Se mikä sairaudesta on jäänyt on unesta huolehtiminen. Tuntuu myös, että minusta on tullut aiempaa herkempi huonoille yöunille. Jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen suorituskyky laskee, ja silloin otan ykkösasiaksi saada univajeen pois. Lisäksi osaan nyt priorisoida aiempaa helpommin omaa hyvinvointia. Aiemmin se oma hyvinvointi oli usein arjessa viimeinen asia minkä teki jos jaksoi, mutta nykyään laitan riittävän levon, treenit ja palautumisen hyvin korkealle omassa priorisoinnissani. Loppujen lopuksi, työt, perheenjäsenet ja muut asiat jaksaa ja pystyy hoitamaan vain jos on itse toimintakykyinen. Siksi pieni itsekkyys voi joskus olla vastuullisempi valinta kuin juosta koko ajan muun maailman aikataulujen mukaan. 

 

Kiitos vastauksestasi!

Ap