Lue keskustelun säännöt.
Olen uupunut ja yksinäinen kotiäiti.
17.11.2011 |
Olen oikea oppikirjaesimerkki yksinäisestä, turvaverkkojen ulkopuolella olevasta äidistä. Olen taaperon kanssa kotona, hän tuli juuri 3v ja kohta syntyy toinen. Pitkä rupeama on vielä edessä. Tietenkin sitä haluankin, mutta samalla olen yksinäinen ja ajoittain uupunut. Mies on, mutta tekee reissuhommia. Yhtään sukulaista ei asu 300km säteellä, ja nekin jotka ovat, eivät käy eivätkä auta. Olen yrittänyt tavata mahdollisuuksien mukaan ystäviäni, mutta he ovat kaikki palanneet jo työelämään eivätkä pysty arkisin tapaamaan. Olen käynyt kerhoissa, mutta en ole löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, enkä tutustunut kehenkään paremmin. Olen käynyt terapiassa, mutta en saanut siitä mitään apua, terapeutti koetti vaan tsempata, ja se kantoi aina sen keskustelun jälkeisen illan muttei pidemmälle. Olen koettanut puhua tunteistani äidilleni sekä vanhemmalle sisarelleni, mutta jostain tuntemattomasta syystä he vain moittivat minua (valitan kuulemma nyt ihan turhasta ja asiathan ovat hyvin ja nokka pystyyn).
Tänään itkin ulkoillessani taaperon kanssa, tuntuu, että kaikki portit ovat sulkeutuneet, ei ole ketään kenen puoleen kääntyä, ja nämäkin kaikki pettymykset (terapia, läheisten sukulaisten kanssa keskustelut) vain vahvistavat sitä tunnetta, että minulla ei oikeasti ole ketään, joka ymmärtäisi. Enkä halua valittaa, koska minulla on rakas lapsi jota rakastan yli kaiken ja nyt pian syntyy hartaasti toivomamme kakkonenkin.
Tuntuu vain niin pahalta :´(
Kommentit (12)
Puhu asiasta neuvolassa, siellä kuuluu ohjata asianmukaisen avun piiriin. Eikö todellakaan naapurustosta löydy samanhenkistä äitiporukkaa? Jos olet uupunut lapsen/kodin hoidosta, niin voisitko hommata apua vaikka sitten ihan rahalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enpä ole ammattilainen diagnosoimaan, mutta itelle ainakin tulee välillä sellainen olo, että kaipaa aikuiskontakteja ja tekemistä kodin ulkopuolella. Ja voisin kuvitella, että sitä tyhjiötä ei täytä terapeutit eikä psykologit. Eikä lasten kanssa touhuaminen. Sen takia mä varmaan oonkin niin hyvä jäämään tuohon postilaatikolle juttelemaan kenen tahansa naapurin kanssa mistä tahansa aiheesta. :) Onneks on ne naapurit, joiden kanssa jutella. Ku mä en oo ihan isosti mitään kerhoilija / kyläilijä tyyppiä, tykkään kyllä ku meillä käy vieraita..
Mulla on siis neljä lasta, viides ihan parin viikon sisään syntymässä.. Ja sen takia oon halunnu käydä edes pieniä pätkiä töissä, että saan muutakin elämää kuin tämän kotielämän. Ja jaksan paljon paremmin kotona, ku käyn välillä pois.
Ymmärrän hyvin, ettei tuohon yksinäisyyden tunteeseen riitä mikään terapia, vaan kaipais ihan vertaiskontakteja, joiden kanssa jutella arkipäiväisiä, juoda kahvia, lenkkeillä, ilman mitään sen syvempää tarkoitusta. :) Eikä mun mielestä se, että kaipaa aikuiskontakteja, mitenkään vähennä lasten arvoa tai rakkautta lapsia kohtaan. Olishan se ihana vaan joskus huokaista jollekin, joka oikeasti ymmärtää, että tänään väsyttää ja tuo lapsikin oli ihan hirveän hankalalla tuulella. Tai kertoa, että tänään huomasin, että se onkin oppinu jotain uutta.
ei sekään siihen akuuttiin yksinäisyyden ja turhautumisen tunteeseen auta, että tietää, että pääsee kahden viikon päästä hetkeksi juttelemaan terapeutin kanssa. Se on kuitenkin aina eri asia kuin aito ystävyyssuhde.
No, terapiassa en oo koskaan ollu, mutta voisin kuvitella, että siinä on aina jonkinlainen jännite ja valta-asetelma toisin kuin normaalissa ystävyyssuhteessa.
Siinäkin mielessä ymmärrän, ettei terapiasta välttämättä jää kuin tyhjä olo lopulta. Ei voikaan huomenna soittaa mihin tahansa aikaan, että lähdetkö lenkille tai voisko teille tulla kahville tai tehtäiskö tänään yhdessä ruoka tai...
minulla oli hyvin samantyylinen tilanne ja samanlaisia tuntemuksia muutama vuosi sitten. Myös minusta tuntui, että kukaan ei ymmärrä tilannettani enkä oikein nähnyt mitään apukeinoja, millä olisi voinut tilannetta helpottaa. Voisiko miehesi siirtyä reissuhommista "normityöhön"? Entä osaatko ottaa vastaan esim. kotiapua- voisiko sitä kysyä jostakin? Entä vertaisryhmät, kuten ÄIMÄ, voisiko näistä olla apua?
Kun tiedän tuon tunteen ja tilanteen ja sen epätoivon tunteen, niin toivotan täysillä sinulle tsemppejä. Olen ihan varma, että se helpottaa, vaikka nyt tuntuukin vaikealta.
Pidin terapiaa aina viimeisenä oljenkortenani ja oli pettymys, kun se ei auttanut oikeastaan yhtään. On kiva, että joku tsemppaa ja rohkaisee luottamaan omiin näkemyksiinsä. Mutta se ei poista arjen luonnotonta tyhjyyttä. Terapeutti ei myöskään ollut sitä mieltä, että olisin masentunut.. enkä haluaisi edes lähteä sille tielle, kun sekin polku vaatii aikaa ja energiaa. Mä haluaisin vain ihmisiä ympärilleni ja mukavaa tekemistä.
Asumme sellaisessa lähiössä, että tässä ei ole lapsiperheitä käytännössä ollenkaan. Eräänlainen kummallisuus, mutta valitettava sellainen. Kerhot ovat kaikki vähän kauempana, mutta kulkeminen ei olisi ongelma, jos niissä viihtyisi tai tuntuisi kivalta lähteä niihin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut esim. sähköpostikaveruutta jonkun äidin kanssa ? Eihän se ole sama asia kuin oikea tapaaminen mutta ehkä sekin antaisi jotain seuraa ja vaihtelua. Jos kiinnostaa niin luo joku sähköposti ja laita se osoite vaikka tähän ketjuun. Näin sinun ei tartte antaa omaa vakituisessa käytössä olevaa sähköpostiosoitettasi nettiin näkyville.
Toinen mitä voisin kuvitella on ne muussa elämäntilanteessa olevat naapurit. Olisko naapurissa joku mummeli joka kaipaisi seuraa. Hänenkin kanssaan voisi jutella monenlaisista asioista ja ehkä jatkossa esikoisesi voisi olla joskus tuon mummelin kanssa pihalla leikkimässä jne.
Jaksuja.
tosin en ole koskaan ollut kovin sosiaalinen, joten en ihan kauheasti kärsi, vaikka suurimman osan ajasta olisinkin vaan lapsen kanssa (meillä mies iltaopiskelee töiden lisäksi, joten aika vähän on yhteistä aikaa). Tsemppiä! Voisin kyllä alkaa vaikka tuohon edellisen ehdottamaan sähköpostikirjeenvaihtoon, jos kiinnostaa :)
Toinen mikä tuli mieleen, niin tiedätkö onko teidän paikkakunnalla esimerkiksi SPR:n vapaaehtoista ystävätoimintaa? Sitä kautta voisi löytyä vaikka kaveri puistoon tai kirjastoon. En ole itse tuohon sen enempää perehtynyt, mutta sieltä kyselemällä varmaan selviää tarkemmin. Muillakin järjestöillä on varmaan vastaavaa toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinulla on auto, liity johonkin lapsikerhoon, muskariin yms. On kiveä lähteä edes kerran viikossa ja nähdä muita äitejä.
edes näin virtuaalisesti!
Jookos??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
edes näin virtuaalisesti!
Jookos??
jälkikäteen ajateltuna av pelasti minun kotiäitiaikani. En etukäteen tajunnutkaan miten vähän meidän alueella on päiväsaikaan ihmisiä liikkeellä yhtään missään. aikuiskontakteja oli tasan 0 ja kaikki kaverit toisella paikkakunnalla.
neuvolassa ja pyydä päästä neuvolapsykologille. Voit saada neuvolan kautta myös kotiapua kun toinenkin lapsi syntyy, jos tuntuu liian rankalta. Sinulla saattaa olla jonkinlaista uuppumista.