Yllättäen iskenyt uusi vauvakuume
Minulla on edellisestä liitosta yksi lapsi ja uusi suhde, ikää jo 36 vuotta. Eka lapsi alkaa olla jo iso. Ajattelin aina että en todellakaan halua enempää lapsia, eikä nykyisen kumppanin kanssa olla varsinaisesti lapsia suunniteltu, lyhyesti asiaa sivuttu lähinnä että mitä jos joskus ehkä.
Nyt minulle on iskenyt puskista ihan hirveä vauvakuume. Ajattelen vauvoja koko ajan ja itkettää nähdä kaverien vauvoja ja niin edelleen. Muistelen ekaa raskautta kaiholla. Kaikki klassiset biologisen kellon tikittämisen merkit ilmassa.
Minulla ja kumppanilla on sinänsä hyvä suhde ja hän on loistava isäpuoli lapselleni. Elämäntilanne ei kuitenkaan ole ns täydellinen vauvalle. Pitäisi muuttaa isompaan asuntoon jos tulisi vauva, ja lisäksi minun pitäisi jaksaa hoitaa vauvaa välillä yksin, koska miehellä on reissutyö. Olosuhteet ovat siis sellaiset, että tiedän, että vauva-arki olisi raskasta, mitä se jo muutenkin on. Päävastuu vauvasta jäisi todennäköisesti minulle.
Tottakai pelottaa myös suhteen kestäminen, koska eka liitto päättyi eroon ekan lapsen ollessa pieni. Ja sekin, että itsellä ikää jo on, miten sitten oikeasti jaksaisi taas yöheräilyt, imetykset, päiväkoti-kuravaaterallit. Nyt elämme miehen kanssa aika vapaata aikuisten elämää, on aikaa käydä matkoilla, ravintoloissa ja harrastuksissa.
Uskaltaako tässä nyt kuunnella vain sydäntään ja alkaa puhumaan miehelle vauvan perään?? Toisaalta mietin myös, että mitä elämä on vaikka 5-10 vuoden päästä, jos lisää lapsia ei tulekaan. Onko olo tyhjä?
Olisi tosi kiva kuulla muiden kokemuksia joilla samankaltaisia mietintöjä ollut.
Kommentit (10)
Oisko tarkempia perusteluja miksi pitäisi unohtaa koko juttu?? Onhan tässä meidän elämässä hirveästi hyvää, mitä tarjota vauvalle. On jo perhe, isompi sisarus, olen mielestäni hyvä äiti, taloustilanne on hyvä. Itse pystyisin kyllä luopumaan siitä vapaasta elämästä, kun tiedän jo, millaista pikkulapsiarki on. Ehtii sitten myöhemmin taas olla vapaampi.
Joo, aloitat sen ensin perinteisen painostuksen maanittelemalla, uhkailemalla ja kiristämällä miestä. Muista myös itkeä tasaisin väliajoin ja syyllistää. Sitten otatte kunnon asuntovelat niskaan, rakentelette isompaa pesää ja eroatte sitten kun korttitalo hajoaa yövalvomisten, riitelyn ja taloudellisen taakan alla.
Vierailija kirjoitti:
Oisko tarkempia perusteluja miksi pitäisi unohtaa koko juttu?? Onhan tässä meidän elämässä hirveästi hyvää, mitä tarjota vauvalle. On jo perhe, isompi sisarus, olen mielestäni hyvä äiti, taloustilanne on hyvä. Itse pystyisin kyllä luopumaan siitä vapaasta elämästä, kun tiedän jo, millaista pikkulapsiarki on. Ehtii sitten myöhemmin taas olla vapaampi.
Ohis, mutta olet jo selvästi päättänyt että haluat vauvan.
Nyt vain kerrot uutisen miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Joo, aloitat sen ensin perinteisen painostuksen maanittelemalla, uhkailemalla ja kiristämällä miestä. Muista myös itkeä tasaisin väliajoin ja syyllistää. Sitten otatte kunnon asuntovelat niskaan, rakentelette isompaa pesää ja eroatte sitten kun korttitalo hajoaa yövalvomisten, riitelyn ja taloudellisen taakan alla.
Missä tuollainen sekoilu on perinteistä?
Sitten sulla on kahdelle eri miehelle lapsi. Onko se hyvä juttu?
Vaikka ap nykyinen miehesi pitää nyt lapsestasi, voi ajatus muuttua , kun hän saa oman biologisen lapsen. Hän voi alkaa hyljeksimään vanhempaa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ap nykyinen miehesi pitää nyt lapsestasi, voi ajatus muuttua , kun hän saa oman biologisen lapsen. Hän voi alkaa hyljeksimään vanhempaa lasta.
Ja jos ero tulee, on kivaa sumplia kahden lapsen huoltajuus- ja tapaamisasiat kahden isän kanssa.
Kyllä nuo päätökset tehdään tunteella ei järjellä. Kysy mieheltäsi mielipidettä.
Unohda koko juttu. Ihan oikeasti.