Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
No minä sain sen unelmien uran mitä halusin ja mitäs nyt
13.04.2026 |
Kuvitellaan että olen vaikkapa näyttelijä.
Alkuun vain haaveilin näyttelijän urasta, kuuluisuudesta, hienoista piireistä ja tietenkin jännittävästä työstä
Nyt vuosien jälkeen se on sitä, työtä. En jaksaisi aina lähteä kissanristiäisiin mutta kun pitää pysyä esillä. En aina jaksa sitä että ihmiset tuijottaa. Varsinkaan vessassa tai kun (myös minua, ihmistä) väsyttää. Täytyy olla valmis ottamaan fani vastaan ja jutella hetki vaikka olisi kiire.
Elämä pelkkää epävarmuutta ja työnhakua. Pitäisi jaksaa tehdä somea koska yhteistyökumppanit odottaa sitä. Ja koko ajan elämä ja maine pelissä. Hyvä työsuoritus on itsestäänselvyys, epäonnistuminen kirpaisee ja saattaa heikentää tulevaisuuden asemia.
Ja hulluinta on se että kun tämä ns muka high life on normi, ei perusasiat tunnu enää oikein miltään.
Koskaan ei ole hyvä t. Ihminen
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoni
Ai, olet tuollainen. No, ei voi sitten mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoni
Ymmärrän noi fiilikset, itsellä samoja vaikka ihan normiduunari olenkin mutta itselle mieluisassa (vuoro)työssä. Aloin itseasiassa opiskella tyhjyyden tunnetta hävittääkseni ja se onkin toiminut hyvin mutta nyt alkaa opinnot olla loppusuoralla ja mietin et mitäs sitte. Tuntuu oikeasti että olen ihminen jolle tavallinen arki ei tule koskaan riittämään ja kaipaisin suuria tunteita tai sitten tunteiden turruttamista päihteillä.. Miten muut jaksaa? Jos ei itsellä ole jotain reissua tiedossa tai jotain orastavaa säpinää jonkin miehen kanssa tai jotain muuta joka tuo kutkuttavia tunteita (dopamiinia) niin tuntuu etten elä.
Ja joo tiedän, tämä nyt ei sinänsä ollut kyllä oikein sama ongelma kuin aloittajan ongelma mutta kerroinpahan nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoniAi, olet tuollainen. No, ei voi sitten mitään.
Onhan sille syynsä miksi alunperin lähti tavoittelemaan tietynlaista uraa. Joitain vain ei ole tehty samoihin muotteihin.
Päihteisiin ei ole tullut tukeuduttua sen kummemmin mutta ymmärrän houkutuksen.
Sain kerran työpaikan sankasta hakijoiden joukosta ja en oikein lopulta pitänyt siitä miten lopulta paskaksi osoittautuneen duunin pelkästä saamisesta tehtiin jokin palkinto. Valitsimme juuri sinut, et kai nyt vain aio lopettaa tässä meidän juuri sinulle hyvyyttämme antamassamme paskaduunissa, tuntui ajatus olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoniYmmärrän noi fiilikset, itsellä samoja vaikka ihan normiduunari olenkin mutta itselle mieluisassa (vuoro)työssä. Aloin itseasiassa opiskella tyhjyyden tunnetta hävittääkseni ja se onkin toiminut hyvin mutta nyt alkaa opinnot olla loppusuoralla ja mietin et mitäs sitte. Tuntuu oikeasti että olen ihminen jolle tavallinen arki ei tule koskaan riittämään ja kaipaisin suuria tunteita tai sitten tunteiden turruttamista päihteillä.. Miten muut jaksaa? Jos ei itsellä ole jotain reissua tiedossa tai jotain orastavaa säpinää jonkin miehen kanssa tai jotain muuta joka tuo kutkuttavia tunteita (dopamiinia) niin tuntuu etten elä.
Ja joo tiedän, tämä nyt ei sinänsä ollut kyllä oikein sama ongelma kuin aloittajan ongelma mutta kerroinpahan nyt.
Oletko huomannut että ongelma on siinä että et itse riitä vaan kaipaat täyttymystä ulkopuolelta? Et voi täyttää sisällä olevaa tyhjyyttä millään, mikään ei tule koskaan riittämään.
Ainoa mitä voit tehdä on löytää itsestäsi sen mikä täyttää tyhjyyden. Käänny sisään, älä ulospäin. Sisällä on ratkaisu
Jaa-a! Kannattaa varoa mitä toivoo, koska se voi toteutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a! Kannattaa varoa mitä toivoo, koska se voi toteutua.
Taisi olla Jim Carrey jonka mielestä kaikkien pitäisi kokea rikkaus ja kuuluisuus ymmärtääkseen ettei ne tuo onnea.
Mikä tahansa alkaa tuntua tavalliselta ja tylsältä ennen pitkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoniYmmärrän noi fiilikset, itsellä samoja vaikka ihan normiduunari olenkin mutta itselle mieluisassa (vuoro)työssä. Aloin itseasiassa opiskella tyhjyyden tunnetta hävittääkseni ja se onkin toiminut hyvin mutta nyt alkaa opinnot olla loppusuoralla ja mietin et mitäs sitte. Tuntuu oikeasti että olen ihminen jolle tavallinen arki ei tule koskaan riittämään ja kaipaisin suuria tunteita tai sitten tunteiden turruttamista päihteillä.. Miten muut jaksaa? Jos ei itsellä ole jotain reissua tiedossa tai jotain orastavaa säpinää jonkin miehen kanssa tai jotain muuta joka tuo kutkuttavia tunteita (dopamiinia) niin tuntuu etten elä.
Ja joo tiedän, tämä nyt ei sinänsä ollut kyllä oikein sama ongelma kuin aloittajan ongelma mutta kerroinpahan nyt.
Oletko huomannut että ongelma on siinä että et itse riitä vaan kaipaat täyttymystä ulkopuolelta? Et voi täyttää sisällä olevaa tyhjyyttä millään, mikään ei tule koskaan riittämään.
Ainoa mitä voit tehdä on löytää itsestäsi sen mikä täyttää tyhjyyden. Käänny sisään, älä ulospäin. Sisällä on ratkaisu
Mielestäni olen osannut löytää tyhjyyden täytettä myös sisältäpäin mutta se ei pidemmän päälle riitä, tai sitten en ole osannut tehdä sitä oikein. Saan myös iloa tosi pienistä yksinkertaisista asioista ja vaikka siitä jos luen joitain tekstejä jotka laittaa ajattelemaan asioita tai saan (harvinaista) jonkun uuden oivalluksen. Nämä riitä siihen johonkin elämänjanoon vaikkei mielessä myöskään pyöri ajatusta siitä että vuodet vierii enkä ns elä. Joten otan kyllä vastaan vinkkejä miten löydän sen sisäisen ratkaisun oikeasti ja pitkäkestoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppää pois.
Välillä tekisi mieli mutta perus yhdeksästä viiteen elämä puuduttaa jo ajatuksenakin. En ihmettele lainkaan miksi monet urheilijat, muusikot, taiteilijat joutuu hakemaan jännitystä päihteistä.
Tuntuu että olen pilannut aivoniYmmärrän noi fiilikset, itsellä samoja vaikka ihan normiduunari olenkin mutta itselle mieluisassa (vuoro)työssä. Aloin itseasiassa opiskella tyhjyyden tunnetta hävittääkseni ja se onkin toiminut hyvin mutta nyt alkaa opinnot olla loppusuoralla ja mietin et mitäs sitte. Tuntuu oikeasti että olen ihminen jolle tavallinen arki ei tule koskaan riittämään ja kaipaisin suuria tunteita tai sitten tunteiden turruttamista päihteillä.. Miten muut jaksaa? Jos ei itsellä ole jotain reissua tiedossa tai jotain orastavaa säpinää jonkin miehen kanssa tai jotain muuta joka tuo kutkuttavia tunteita (dopamiinia) niin tuntuu etten elä.
Ja joo tiedän, tämä nyt ei sinänsä ollut kyllä oikein sama ongelma kuin aloittajan ongelma mutta kerroinpahan nyt.
Oletko huomannut että ongelma on siinä että et itse riitä vaan kaipaat täyttymystä ulkopuolelta? Et voi täyttää sisällä olevaa tyhjyyttä millään, mikään ei tule koskaan riittämään.
Ainoa mitä voit tehdä on löytää itsestäsi sen mikä täyttää tyhjyyden. Käänny sisään, älä ulospäin. Sisällä on ratkaisuMielestäni olen osannut löytää tyhjyyden täytettä myös sisältäpäin mutta se ei pidemmän päälle riitä, tai sitten en ole osannut tehdä sitä oikein. Saan myös iloa tosi pienistä yksinkertaisista asioista ja vaikka siitä jos luen joitain tekstejä jotka laittaa ajattelemaan asioita tai saan (harvinaista) jonkun uuden oivalluksen. Nämä riitä siihen johonkin elämänjanoon vaikkei mielessä myöskään pyöri ajatusta siitä että vuodet vierii enkä ns elä. Joten otan kyllä vastaan vinkkejä miten löydän sen sisäisen ratkaisun oikeasti ja pitkäkestoisesti.
Esimerkkisikin ovat ulkopuolisia asioita
Tutustu esim Eckhart Tollen oppeihin
Alue: Aihe vapaa
Hyppää pois.