Miten saada kehitysvammainen 8v tyttö tajuamaan vaaran?
Mulla on ongelma. Ja se on meidän keh.vam 8v tyttö joka ei tajua että jotain voi sattua. Kiipeilee ihan mahdottomiin paikkoihin, todella korkealle, ei ole tasapainoa, ei motoriikkaa eikä vaarantajua. Ei osaa tulla hankalista paikoista pois. Lauantaina oltiin ratsastamassa vammaistunnilla, ja venkoili ponin selässä puolelta toiselle. Yritti tarttua aitaan, tolppiin ja kurkotteli joka puolelle, kunnes mätkähti alas. Sitten itki kun pelästyi, mutta ei tajunnut sitä ennen että voi pudota. Sen jälkeen ei venkoillut enää niin paljoa, mutta ei pitänyt kuitenkaan satulasta kiinni.
Tuntuu ihan siltä kuin olisin jonkun alkoholistin äiti, joka menee perässä, huolehtii, katsoo ettei mitään satu, siivoaa jäljet, hoitaa kun on sattunut jotain ja koko ajan varoittelee jostain, mutta toinen luottaa vain siihen, että voi tehdä mitä vain, kun muut huolehtii ja korjaa jäljet. Mitä tehdä?
Kommentit (6)
Tosiasia on, että jotkut kehitysvammaiset ovat tässä suhteessa ikuisesti kuin yksivuotiaat lapset.... vaarantajua ei vain ole.
Ikä ja kokemukset auttavat tai sitten eivät juurikaan auta.
Kysy sieltä, missä kehitysvamman hoito on (lastensairaalassa tai kehitysvammapoliklinikalla tms. ... mistä saatte lääkärintodistukset kuntoutuksia ja vammaistukea varten, samasta paikasta!) onko mahdollista päästä vaikka juuri toimintaterapeutin pakeille tätä miettimään.
Siis samoin kuin pienempien normaalien lastenkin kanssa.
On tärkeää, että lapsi saa kokea vaarallisen ja väärän käytöksen seuraukset. Jos ne oikeat seuraukset ovat niin vaarallisia, että lapsen ei voi antaa kokea niitä, hänet on tietenkin estettävä viemästä käytöstään niin pitkälle, joutuu oikeaan vaaraan - mutta silloin hänen on saatava rangaistus, joka konkretisoi seuraukset. Rangaistukset jää monelta käyttämättä kun tuntuu, ettei toista voi rangaista siitä,e ttei hän ymmärrä, kun ei ole edellytyksiä ymmärtää. Ja tuntuu, että kärsiihän tuo muutenkin tarpeeksi. Mutta oikeat, kehitystason mukaiset seuraamukset kaikille teoille ovat tärkeitä ja tavallaan voi ajatella, että se on myös osa ihmisarvoa, että jokainen - myös vammainen - on vastuussa teoistaan siltä osin kuin voi.
Esim ratsastustunnilla jos ei istu kunnolla ponin selässä, sieltä joutuu tulemaan kokonaan pois ja jää ilman ratsastusta (tässä tietty oletetaan, että ratsastaa mielellään - jollei, koko vammaisratsastus ei taida kannattaa). Ottakaa käyttöö erilaiset jäähypenkit jne ja juuri tuo, että jos on jotain kivaa ja sitä ei tedä kunnolla niin sitten ei tehdä ollenkaan. Mut pitäkää rangaistukset ja seuraamukset tarpeeksi lähellä sitä huonoa käytöstä, mistä ne tulevat, ainakin ajallisesti. Jos aamulla tehdystä pahasta seuraa rangaistus vasta illalla, syyn ja seurauksen suhde ei kirkastu lapselle.
Olen kokeillut tuota ponin selästä pois ottamista muutaman kerran, mutta ei ole ymmärtänyt sitä. Ensin ollaan keskusteltu että kuinka ratsastetaan, tyttö tietää että pitäisi olla kunnolla ja nätisti, mutta se ei auta puolta minuuttia kauempaa. Olen ottanut ponin selästä pois mutta lapsi ei ymmärrä sitä rangaistukseksi, luulee että tunti vain loppui. Nyt ajattelin että pudotkoon, kun maa on pehmeä ja poni pieni. Siitä oppi sen verran että oli lopputunnin venkoilematta.
Toimintaterapia alkoi tänä syksynä, mutta en ole osannut tästä asiasta siellä puhua lainkaan. Kiitos vinkistä! Pitää ottaa asia heti tt:n kanssa puheeksi. Toimintaterapiassa on tosin omat haasteensa, tyttö on nyt vasta alkanut motivoitumaan tekemiseen, ja on vähän alkanut noudattamaan ohjeita. Eli haastetta on.
Jäähypenkit on olleet käytössä jo vuosia, mutta se ei ole auttanut kuin lähinnä riehumisen estoon. On sen jälkeen rauhallisempi eikä tee enää pahaa, mutta vaarantajua ei ole oppinut. Koko ajan pitää kuitenkin olla vahtimassa mihin on menossa. Huoh, väsyttää.
Karkailukin on 1v tasolla, ei tajua että voi oikeasti eksyä, luulee että äiti löytää ja pelastaa, menee hän mihin tahansa jorpakkoon. Jäähylle joutuu jokaisesta karkaamisesta pitkäksi aikaa, mutta mitään ei ole oppinut. Aina lähtee karkuun iloisesti nauraen kun tilaisuuden saa, vaikka se aina päättyy itkuun ja jäähyyn.
Ehkä täytyy vain antaa jonkin verran tapahtua ikäviä asioita, että se oppi pikkuhiljaa menisi perille. Esim. juuri nuo matalalta putoamiset, ja pienet loukkaantumiset. Jos koko ajan suojelen, ei siitä opita mitään.
Niin siis tyttö rakastaa ratsastusta. Höpöttää monta päivää ratsastuksen jälkeen että mennään ratsastaan, mennään, mennään, mennään, (ihan tuskaa odottaa viikko). Se on lempipuuhaa, mutta silti ei ole keskeyttäminen auttanut.
Kotona sillä on yksi lempilelu, jolla välillä lyö pikkusiskoa. Tästä on aina seurannut jäähy, mutta kohta taas lyö uudestaan. Ollaan otettu lelu pois, mutta lapsi alkaa keskustelemaan, että lelu on jäähyllä, mutta on nyt kiltti, saisikos sen jo takaisin...? Ei ymmärrä sitäkään rangaistukseksi. Eli se LELU on kiltti tai tuhma...
Vaaroja on niin paljon, että saa tosi paljon harjoitella niitä ikäviä vaaranpaikkoja.
Olen myös itse käynyt lävitse sen, ettei poikani tajua rangaistusta.
Nykyään sen tajuaa ja täyttää kohta 10v.
Kokeile piirtämistä.
Piirrä toivottu käytös ja erikseen ei toivottu käytös ja siihen iso ei ruksi päälle.
Toivottuun käytökseen pari karkin kuvaa.
Meillä auttoi tosi paljon kuvat.
T.2
lievästi kehitysvammaisella pojalla ei käy kotona kavereita, kun en jaksa valvoa.
Toisilla ei toimi vaarantaju ollenkaan, mutta omallani se toimii.
Tarvitset ammattilaisilta apua miten asiaa voi harjoitella.
Ikä ainakin auttaa asiaan.