Kostautuuko yläaste/lukioaikainen laiskottelusi nyt

okei, jos haluaa kampaajaksi tai jollekin muulle niistä parista alasta, joihin on hirveästi hakijoita, niin sitten yläasteen numeroilla on merkitystä. Mutta aina löytyy pikkulukio, johon pääsee millä tahansa arvosanalla, ja lukion jälkeen taas yliopistoon ei arvosanoista ole mitään hyötyä, vain pääsykokeet ratkaisevat.



Ja vieläkin tärkeämpää on se, että työkokemuksella saa töitä, eikä koulutuksella.



Olen itse työtön akateeminen, aina menee puoli vuotta harjoittelussa ja vuosi työttömänä, mutta harjoitteluakaan kun ei lasketa kokemukseksi, niin tässäpä sitä ollaan.

Koulut ja opiskelut meni ihan OK ja olen nyt ihan unelmatyössä. Mutta laiskottelu ja sluibaaminen muutamien aineiden kohdalla on jättänyt jälkensä. Esim. historia ei kiinnostanut lainkaan koulussa ja siitä saan nyt maksaa huonolla historian yleissivistyksellä.



Tosin, yritän lukemalla kuroa sitä kuilua pienemmäksi. Nykyään rakastan historiaa.

yläaste/lukioaikaisesta pingottamisesta ei ole ollut mitään hyötyä, koska melkein heti yliopistoon päästyäni (suoraan lukiosta) sairastuin henkisesti ja sitä varten olen ajautunut hanttihommasta toiseen ja olen köyhä. Oikeastaan peruskoululla ja lukiolla ei ole mitään väliä vaan sillä mitä tekee sen jälkeen. Yliopistoonkin voi päästä vaikka kuinka surkeilla arvosanoilla.

Olen nyt urani huipulla mielenkiintoisessa ja hyvin palatussa työssä, mutta kadun laiskottelua kielten tunneilla. Huomaan nyt, miten kapeaa on, jo osaa kunnolla vain yhtä vierasta kieltä (=englantia).

Eipä koskaan patistettu lukuhommiin tai läksyihin, koulun pääsin läpi minimimäärällä työtä ja kuitenkin kohtalaisen hyvin arvosanoin (lukio ka 8,3), opistoasteen koulutus samalla linjalla - maksimimäärä poissaoloja, minimimäärä työtä, ka reilu 3 (/5). Harmittaa niin vietävästi, etten oppinut koskaan opiskelemaan enkä tajunnut sen tärkeyttä! Oma vikanihan se oli, varsinkin sitten lukion jälkeen, aikuinen ihminen, mutta olen yrittänyt siirtää toisenlaista ajatusmaailmaa omalle jälkikasvulleni.



Nyt tulen toimeen ihan hyvin, mutta eipä tästä mitään etenemismahdollisuuksia ole. Ehkä joskus, kotitilanteen rauhoituttua, luen lisää, mutta harmittaa kuitenkin tajuta, että voisin olla paljon pidemmällä, jos multa oltaisiin vaadittu vähän enemmän ja olisin tajunnut panostaa opiskeluun.

Koska menin amikseen, suoritin sen hyvin ja olen työssä josta pidän :)

Minulla alkoi lukiossa mennä huonommin, kirjoitin keskinkertaiset paperit ja se heijastui myöhempään elämään päättämättömyytenä. Meni monta välivuotta, ennen kuin aloitin jatko-opiskelun. Notkahdus lukiossa huonompaan suuntaan mielestäni kyllä vaikutti myöhempiin tekemisiin.



Perusteluni: hyvät arvosanat voivat toimia kannustimena, hakeutuu ainakin aiemmin opiskelemaan, koska tietää, että pärjää siinä. Toinen huono juttu oli se, että minulla oli huonot opiskelutaidot korkea-asteita ajatellen. Olen nykyisin korkeakouluopiskelija mutta opiskelutaitojen hankkiminen on vienyt aikaa. Peruskoulussa opin pinnallisen tavan opiskella enkä lukiossa oppinut syväsuuntautunutta tapaa lukea. Tämä näkyi kirjoituksissa.



Minusta aloitus oli kuitenkin kömpelö: itse masennuin lukiossa paristakin tekijästä johtuen eikä koulutehtävien huonosti hoitaminen ollut vain laiskottelua. Minusta on myös mahdollista edetä sellaista reittiä elämässä, että lukiomenestys on ollut ihan hyvä, mutta sitten ei ole kuitenkaan tiennyt, mitä elämässä haluaa ja on ajelehtinut paikasta toiseen. Minusta siis on muitakin syitä päämäärättömyyteen kuin vain opiskelumenestys.

Kyllä kostautuu ja nyt vähän harmittaa..

en ole köyhä enkä pienituloinen, mutta rahkeet ois riittänyt paljon parempaankin. Mutta kai mulla oli välillä kivaakin.

Suoritin yläasteen ja lukion oikein hyvällä keskiarvolla, kieliä lukuunottamatta. En vaan jaksanut päntätä niitä sanoja. Parhaiten osasin lukiosta päästyäni ruotsia, mutta ei siitä jatko-opinnoissani mitään iloa ollut. Englannin kanssa olen myöhemmin joutunut tosissaan tekemään töitä, kun yliopistossa tietysti matskut on pitkäkti enkuksi. Olisi myös kiva matkustellessa tutustua ihmisiin, mutta kun se englanti ei oikein suju.

Suoritin yläasteen ja lukion oikein hyvällä keskiarvolla, kieliä lukuunottamatta. En vaan jaksanut päntätä niitä sanoja. Parhaiten osasin lukiosta päästyäni ruotsia, mutta ei siitä jatko-opinnoissani mitään iloa ollut. Englannin kanssa olen myöhemmin joutunut tosissaan tekemään töitä, kun yliopistossa tietysti matskut on pitkäkti enkuksi. Olisi myös kiva matkustellessa tutustua ihmisiin, mutta kun se englanti ei oikein suju.

joskus käy mielessä, että ihan turhaan nipotin yläasteella ja tyhmyyksissäni menin vielä lukioonkin. Nykyiseen työhöni olisin päässyt ihan peruskoulupohjaltakin...

yläaste/lukioaikaisesta pingottamisesta ei ole ollut mitään hyötyä, koska melkein heti yliopistoon päästyäni (suoraan lukiosta) sairastuin henkisesti ja sitä varten olen ajautunut hanttihommasta toiseen ja olen köyhä. Oikeastaan peruskoululla ja lukiolla ei ole mitään väliä vaan sillä mitä tekee sen jälkeen. Yliopistoonkin voi päästä vaikka kuinka surkeilla arvosanoilla.

Älli olisi riittänyt yläasteella/lukiossa enempäänkin, mutta kärsivällisyys ei riittänyt.

Enemmän harmittaa että en päässyt opiskelemaan keskiasteella sitä mitä olisin halunnut eli taidetta, en vaan ollut tarpeeksi hyvä Taikkiin.



Päädyin hyvin koulutettujen ihmisten joukkoon tekemään hyvinkoulutetuille ihmisille tarkoitettua työtä todella kaukana omasta intohimostani.

Olen tässä koska taloudellisesti pärjään hyvin, tekisin kyllä mieluummin jotein ihan muuta.

Peruskoulu meni jotenkuten läpi, ammattikoulu jäi kesken, mutta vakityöpaikan sain siitä huolimatta eikä palkkakaan ole mikään huono.



Noh, älliä varmaan löytyisi, mielenkiintoa ei. Tykkään työstäni kovasti, vaikka onkin fyysisesti melko raskasta.