Minkä takia lapset tuijottaa...
Oon tätä ennenkin pohtinut, mutta tänään oikein korostui, kun vein roskia useammassa erässä.
Leikit seis, naapurirouva purjehtii pihan halki roskapussineen ja seitsemästä lapsesta neljä jämähtyi paikalleen ja vaan tuijotti. Moikkasin kaikkia ja kaikki moikkas takaisin, mutta nämä tuijottajat sille pikkasen suu auki ja lähinnä ynähtivät.
Kaksi ei tuijottajaa iloisesti juoksi perään höpöttämään, että mitä kuuluu.. onko sulla siivouspäivä, kun on noin paljon roskia. Onko siellä aarteita. Saadaako kattoa. Okei, joo, moikka!
Eli kaikki ei jämähdä tölläämään. Kaikki kuitenkin olen tuntenut jo pari-kolme vuotta. Juteltukin, kun mä toisinaan toimin "puistotätinä" hiekkalaatikolla, että vanhemmat pääsee kotihommiin tai huilimaan välillä.
Tuota tapaa on esiintynyt aina. Mä olen itsekin saattanut olla se tuijottava lapsi. Mihin se perustuu vai onko asialla mitään perustetta. Ensin ajattelin arkuutta, mutta jollain se tuijotus karisee heti, kun sanon jotain. En mä kuulemma edes näytä oudolta ja pukeudu oudosti. :D
Kommentit (15)
Riippuu kai iästä. Isojen lapsien pitäisi pitää suu kiinni tuijottaesss, että vanhempi opettaa tavat. Aikuiset ovat myös suu auki, jos jotain sanoo.
Molemminpuolista epävarmuutta ja kiinnostuneisuutta? Huomaatko, että jäit miettimään asiaa? Se on epävarmuutta/asioiden kelailua. Mä oon tiedätkö samanlainen. Jonkinlaista myötätuntoisuutta tuo on, kun toisten kanssa vuorovaikuttaminen jää mieleen. Mukavaa pääsiäisen aikaa sulle! :)
Lapset ei usenkaan osalla peittää tunteitaan, kiinnostustaan, harmistustaan tms. Omani ei oikeastaan edes osaa kunnolla valehdella. Hän on kaksikielinen, joten ruotsiksi valehtelu ei onnistu :D ikää 6v.
Lapset ihmettelevät, kun tuijotat heitä 😌
Vierailija kirjoitti:
Molemminpuolista epävarmuutta ja kiinnostuneisuutta? Huomaatko, että jäit miettimään asiaa? Se on epävarmuutta/asioiden kelailua. Mä oon tiedätkö samanlainen. Jonkinlaista myötätuntoisuutta tuo on, kun toisten kanssa vuorovaikuttaminen jää mieleen. Mukavaa pääsiäisen aikaa sulle! :)
Mä olen tätä miettinyt jo viimeiset kakskyt-kolkyt vuotta, kun olen lapsia bongannut tuijottamassa. En välttämättä edes itseäni, kyllä tuijottavat lapset tuijottaa kaikkia, joita pihoilla kulkee tai liikenteessä, kauppakeskuksissa tms.
En vaan koskaan ole tuonut tätä ulos. Monesti jäänyt pohtimaan, kun huomaa, että taas tuijotetaan jotain ohikulkevaa aikuista (yleensä). Että mitähän tuossa nyt on semmoista tuijottamista vai onko se jotain alkukantaista, selkärangassa, että tuijotetaan, kun mietitään tilannetta... ja mitä siitä poikii.
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset tekee ihan samaa.
Ei se niin näkyvää ole. Lapsilla kaikki toiminta lopahtaa, kun kohde tulee näköpiiriin. Lelut voi jopa tippua kädestä, kun jäävät tapittamaan. Olen se sitten mä tai joku muu naapuri.
Katsovat, mitä teet. Ei kai siinä sen kummempaa.
Jossain vaiheessa ahdisti kun lähes kaikki lapset tuijottivat kuin olisivat katsoneet jotain ufotyyppiä. Jossain vaiheessa tämä loppui ja olo helpotti huomattavasti, en siis ole enää mitenkään huomiotaherättävän näköinen ja sulaudun massaan.
Suomessa on aika paljon tuijottavia aikuisia, ei kai ne tuijottaja-aikuiset osaa opettaa lapsille, että ei pidä tuijottaa.
Olet varmaan melkoinen ilmestys.