Lue keskustelun säännöt.
Olen 29-vuotias ja minua ahdistaa vanheneminen
16.10.2011 |
Ärsyttää suunnattomasti että ensi vuonna jo 30 ja tuntuu että elämä alkaa olla ohitse ja kohta jo keski-iässä :((
Ystäväni taas on 35-vuotias ja tykkää olla 3-kymppinen "kun ne kaksikymppiset on niin lapsellisia"
Oi mistä saisin ystäväni itseluottamuksen?? Ja johtuuko tämä pieni ero siitä että minulla on lapsia ja niiden hoitamisessa mennyt tämä nuoruus ja ystäväni on lapseton...?
Kommentit (26)
Hei te palstalle kirjoittaneet vuonna 2011 onko olo helpottanut?
Itselläni homma vaan pahenutunut...kaikki läheiset ihmiset kuolleet ympäriltä (Siis vanhukset)
Alkaa paikat renaamaan ja ajatukset siitä, että elämä ei ollutkaan ikuista on vahvistunut.
Elämän tärkeät valinnat käydään läpi säännöllisesti....työ ei ole enään tärkein asia maailmassa
olen 34v ja valoa ei todellakaan näy. Vituttaa ajastuskin siitä, että täyttää 40v ja paikkoja kolottaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin ahdisti juuri tuossa isässä. Olin 29 vuotiaana juuri eronnut pitkästä suhteesta koska mies päätti ettei halua lapsia. Ahdisti sinkkuus, vauvakuume ilman miestä, ero ja jouduin muuttamaan vielä hetkeksi vanhemmilleni eksäni asunnosta kunnes sain oman asunnon ja elämäni kuntoon. Nyt olen 31 vuotias, kihloissa, omistusasunto ja kihloissa maailman ihanimman miehen kanssa. Ja raskaana. Ja miehellä yhtä iso vauvakuume kuin minulla. Ei enää ahdista :) Kun täytät 30v tajuat että ei se ole mikään iso juttu vaan elämä jatkuu ennallaan. Saa olla tyytyväinen kun on nähnyt taas yhden vuoden lisää. Kaikki eivät koskaan täytä 30v.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2011 klo 18:38"]Itse olen 28 ja mua ei kyllä ahdista pätkääkään vanheta ja saavuttaa se 30 rajapyykki pian. olen itsekin tehnyt lapset nuorena. Mulla on tunne että kohta se riemu vasta repeekin! Lapset vuosi vuodelta itsenäisempiä. Kun olen nelikymppinen ovat lapseni jo nuoria aikuisia. En malta odottaa tuota elämänvaihetta. Tai siis maltan oikeasti tietenkin ja nautin yhtälailla tästäkin elmänvaiheesta. Lapset ihanassa iässä, elämä edessä. Aion säilyttää itseni nuorekkaana ja tiedän että olen jo nyt ikäistäni nuoremman näköinen. Ehkä juuri siksi mulla on tällainen hyvä odottava fiilis noihin 30- 40 vuosiin koska tosiaan lapset on mulla silloin jo fiksuja teinejä, toisten samanikäisten vasta kieriskellessä vaippakasojen keskellä ja ihan yhtä rupsahtaneina, ellei rupsahtaneempinakin, elämäntilanteen rasittavuuden takia.
Mulla tuntuu myös sun ystäväsi lailla kasvavan tuo aikuisen naisen itseluottamus vuosi vuodelta. Olen varmaan sellainen ihminen jolle kaikki iät on niitä parhaita, siis mulle, siis mun mielestä :D
[/quote]
Ajattelen samoin :) Kun kuopukseni täyttää 18, olen 45-vuotias. Tuntuu kivalta näin.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2011 klo 19:08"]
Nyt, 40-vuotiaana, mä tunnen olevani lähes elämäni huipulla joka suhteessa, mutta vielä ylöspäin menossa... :) Eiköhän tossa 10 vuoden päästä olla huipulla! :)
[/quote]
Ootko mies vai nainen? Miehillähän elämänlaatu ikävuosien myötä kohenee, kun saa varallisuutta yms. Naisilla taas on 30 ikävuoden jälkeen alkaa armoton alaslasku, kun seksikkyydestä ei saa enää irtopisteitä entiseen tapaan.
Tiedän mitä tarkoitat. Kun itse täytin vuosia sitten kolmekymmentä, ajattelin että olenpahan vanha, kaikki on ohi eikä mitään kannata enää alkaa. Sitten vielä tämä vallitseava ikäkeskustelu. 15-25 vuotiaat sanovat että kolmikymppinen on ikäloppu. Sitten taas 40-50 vuotiaat sanovat että kolmikymppinen on märkäkorva kakara. Missä se totuus on? No, ikä on suhteellinen käsite eikä sitä kannata ottaa kovin vakavasti. Kolmekymmentä on siitä hyvä ikä ettei enää ole mikään umpitietämätön lapsi tai teini. Elämänkokemusta on jo jonkin verran. Silti on kuitenkin vasta elämänsä alkupäässä eikä iän tuomat fyysiset vaivat ole ajankohtaisia vielä aikoihin. Sitäpaitsi ikä merkitsee nykyaikana ihan muuta kun ennenvanhaan. Sanotaan nyt vaikka niin, että 1960-luvulla viiskymppinen mies tai nainen oli jotakuinkin kiikkutuolikamaa. Nykyään viiskymppiset pumppaa rautaa salilla, juoksee purkkarilla ja bailaa diskossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli samanlainen ikäkriisi kun sain ekan lapsen 27-vuotiaana. Nyt pari vuotta myöhemmin ihmettelen koko juttua: olen paljon paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä ja tunnenkin itseni paljon nuoremmaksi kuin silloin. Jotenkin se vanha sanonta siitä, että "ikä on vain numero" muuttui tässä välissä ihan todeksi. Ja elämänlaatu tuntuu vain paranevan koko ajan. Kymmenen vuoden päästä elämä on varmaan niin kivaa, etten osaa vielä kuvitellakaan :)
Minua ei ahdistanut 29-vuotiaana. Eikä nyt 41-vuotiaana. 26-vuotiaana ahdisti miehen sairauden ja kuoleman vuoksi. Lapsen sain nuorena. Eli oman kokemukseni perusteella ongelmasi ei johdu siitä, että sinulla on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu että elämä on jo ohi... Minulla on 3 lasta, aviomies, talo, koira, volvo ja pihagrilli. Kaikki on jo, minkä vuoksi ihminen elää. Tiedän itsekkin että tämä on ihan naurettavaa, mutta silti tuntuu tältä :D
Vaikka toisaalta, kun olen 40v, mulla on kaikki lapset täysi-ikäisiä ja voidaan miehen kanssa reissata ja nauttia elämästä ihan uudella tavalla.
Mutta silti, ei sitä ikinä nuorena usko että sitä oikeasti vanhenee....
Hei Minä olen 21vuotias ja minuakin ahdistaa vanheneminen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kieltämättä ahdistaa et kohta täytän 30. Tosin mieleltäni en varmaan koskaan vanhene =). En sitten tiedä vaikuttaako lapset asiaan, itselläni yksi lapsi.
Ja ahdistaa! Ja erityisesti siksi, että ei ole omaa kotia, miestä saati lapsia.
Paska elämä. Pitänee hypätä sillalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 28 ja mua ei kyllä ahdista pätkääkään vanheta ja saavuttaa se 30 rajapyykki pian. olen itsekin tehnyt lapset nuorena. Mulla on tunne että kohta se riemu vasta repeekin! Lapset vuosi vuodelta itsenäisempiä. Kun olen nelikymppinen ovat lapseni jo nuoria aikuisia. En malta odottaa tuota elämänvaihetta. Tai siis maltan oikeasti tietenkin ja nautin yhtälailla tästäkin elmänvaiheesta. Lapset ihanassa iässä, elämä edessä. Aion säilyttää itseni nuorekkaana ja tiedän että olen jo nyt ikäistäni nuoremman näköinen. Ehkä juuri siksi mulla on tällainen hyvä odottava fiilis noihin 30- 40 vuosiin koska tosiaan lapset on mulla silloin jo fiksuja teinejä, toisten samanikäisten vasta kieriskellessä vaippakasojen keskellä ja ihan yhtä rupsahtaneina, ellei rupsahtaneempinakin, elämäntilanteen rasittavuuden takia.
Mulla tuntuu myös sun ystäväsi lailla kasvavan tuo aikuisen naisen itseluottamus vuosi vuodelta. Olen varmaan sellainen ihminen jolle kaikki iät on niitä parhaita, siis mulle, siis mun mielestä :D
siis on jo se mies ja talo joten senkään puolesta iän karttuminen ei tuo paineita tai ahdista. Varmaan tilanteeni olisi toinen jos ei olisi lapsia tai miestä.. tuntuisi ehkä että aika ajaa vaan ohi kohta, kiire.. ja sitten jos sen perheen tosiaan haluaa niin tietääkin jo etukäteen että 30-vuodet onkin aika täyteen buukattu. Sekin aika ahdistava ajatus.
T. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 vuotta nuoremmastakin.Mullakin on isommat lapset täysi-ikäisiä kun olen 4-kymppinen ja kuopuskin jo teini-ikäinen..ja mitä sitten??? Saa vanheta ihan yksinään kun lapset lentää pesästä viimeistään kun olen 50v.Miestä mulla ei siis ole.
AP
kun ei nuorempana koulut kiinnostanut. Työelämäänkin pitäisi jo kohtapuolin päästä ja olisi kai kiva oma asuntokin joskus hankkia. Ehkä yhden lapsenkin voisin vielä haluta, mutta en enää nelikymppisenä. Tuntuu, että aika käy vähiin, mutta näillä mennään.
T.2
En tietenkään tiedä sinusta ja ystävästäsi, mutta minullakin on (nuorena saatuja) lapsia eikä vanheneminen haittaa yhtään. On vain mukavaa päästä tosissaan aikuisen ikään. :)
Oletko saavuttanut elämässäsi sen, mitä halusit/ajattelit olleesi saavuttanut kolmekymppisenä? Siitä minulle voisi tulla kriisi, jos antaisin tulla... Valitsin yrittää saada lapset suht nuorena enkä keskittynyt uran luomiseen heti valmistuttuani. Joku saattaisi pitää virhevalintana ehkä.
Nyt, 40-vuotiaana, mä tunnen olevani lähes elämäni huipulla joka suhteessa, mutta vielä ylöspäin menossa... :) Eiköhän tossa 10 vuoden päästä olla huipulla! :)
ja muakin ahdistaa, mies on muttei lapsia, mikä ei sinänsä ahdista koska en ole niitä halunnut mutta kohtahan se aika loppuukin kesken jos rupean haluamaan..ja en usko että mieskään pysyy rinnalla seuraavaa 20 vuotta vaan vaihtaa nuorempaan viim.10 vuoden päästä. Ehkä tässä lähinnä ahdistaa juuri se ajan loppuminen kesken, kun kohta on kaikkeen liian vanha eikä ole saanut mitään tehtyä. Toisaalta vaikka olisinkin vaikka nyt jonkin alan tohtori ja viiden lapsen äiti jne niin ahdistaisi se vanheneminen kyllä silti, ulkonäkö rupsahtaa ja huoh..
Ahdisti ihan kamalasti! Sain vauvan 30-vuotiaana ja sen hoito auttoi paljon.
Nyt olen 36v. ja ihan samannäköinen oikeastaan kuin 30-vuotiaana, mutta olen kasvanut henkisesti paljon enkä haluaisi enää takaisin kaksikymppiseksi. Ihanaa saada olla aikuinen, viisas, nainen (ja tästä vaan paranee)!