Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29-vuotias ja minua ahdistaa vanheneminen
16.10.2011 |
Ärsyttää suunnattomasti että ensi vuonna jo 30 ja tuntuu että elämä alkaa olla ohitse ja kohta jo keski-iässä :((
Ystäväni taas on 35-vuotias ja tykkää olla 3-kymppinen "kun ne kaksikymppiset on niin lapsellisia"
Oi mistä saisin ystäväni itseluottamuksen?? Ja johtuuko tämä pieni ero siitä että minulla on lapsia ja niiden hoitamisessa mennyt tämä nuoruus ja ystäväni on lapseton...?
Kommentit (26)
kympillä, juuri tuota tarkoitan! Tahdon itsekin ajatella noin nelikmyppisenä, että noususuhdannetta vaan :) Todellakin, 5-kymppisenä voisin ajatella olevani siellä huipulla. Vaikka tuskin enää viiskymppisenä ajatteleekaan niin :D sitten on taas uudet tavoitteet :)
Pidän siitä miten huomaan, että mieli se ei vaan lakkaa jalostumasta. Henkisellä puolella on aina saavutettavaa ja elämä muuttuu aina vaan hienommaksi. Niin se vain on, eikä sitä mielenhienoutta voi näin nuorena edes vielä tietää. Tietää vasta sitten kun sen iän saavuttaa ja katsoo ajatuksiaan taaksepäin. Sitten huomaa miten pitkälle on tultu.
T. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt, 40-vuotiaana, mä tunnen olevani lähes elämäni huipulla joka suhteessa, mutta vielä ylöspäin menossa... :) Eiköhän tossa 10 vuoden päästä olla huipulla! :)
olo on magee =))!Olen paremmassa kunnossa,hoikempi,kiinteempi ja nätimpi!Seksi on parempaa,palkka on parempi,mieli on avarampi ja lisäksi mulla on ihana pikkunen tyttö!!Mullakin oli kova 3-kympin kriisi-TURHAAN!
30-vuotiaalla on elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet avoinna. Tulkaa takaisin valittamaan sitten, kun olette 40+ eronneita eikä tulevaisuudelta enää ole mitään odotettavaa.
Eniten se että elän nyt aivan ihanaa vaihetta elämässäni, ihanat pienet lapset, ihana talo ja ihana mies enkä haluaisi minkään muuttuvan..jos voisin niin pysäyttäisin ajan tähän paikkaan. Muut odottaa lasten kasvavan mutta minä taas haluaisin pitää nämä pienet sylissäni ja siipieni suojassa aina enkä todellakaan katsoa miten ne lähtevät kotoa..omaa vanhuuttakin pelkään koska olen nähnyt niin paljon yksinäisiä vanhuksi, ihmisiä jotka ovat lopulta jääneet yksin vaikka on ollut perhe nuorempana..se on kamalaa. Mutta eiköhän näihin lasten kasvamiseen ja muuhun sopeudu vuosien varrella..hope so.
pesästä, niin hyvällä lykyllä saat vielä lastenlapsiakin. Isovanhemmuus on varmaan aivan mahtavaa!
Mulla on ainakin tavoitteena säilyttää tiiviit ja läheiset välit lapsiini ja olla apuna ja tukena, osana heidän elämäänsä vaikka eivät kotona enää asuisikaan. En koe että jään "ilman lapsia" kun he muuttavat kotoa.
T. 4
Alue: Aihe vapaa
Ikään kuin kehon rupsahtimessa ei olisi tarpeeksi. Rupeaa miettimään elämänsä valintoja.