Mä en JAKSA tuota 8-vuotiasta, vihaan sitä.

Onko sulta itseltä piiskattu aivot sekaisin ja sydän kylmäksi.

Väkivalta vain synnyttää väkivaltaa ja katkeruutta.

siltä että tahtoo huomiota. Itsekin lapsena tein tuollaista, kun äitiä kiinnosti kaikki muut asiat enemmän kuin minä. Itsekin totesit että kontaktia ei ole riitelyä lukuunottamatta ollenkaan.



Kuulostaa kyllä viestiesi perusteella kovasti siltä, että asennevamma on sinun päässäsi.

9v iässä lapsi alkaa kyseenalaistaa auktoriteetteja. Pojalle joku oma harrastus jossa saa paitsi uusia aikuiskontakteja, myöskin erilaisia kuin ope tai vanhemmat, ja myöskin jotain muuta sisältöä elämäänsä kuin koti ja koulu.

Päätäkö pitäis silitellä ja kehua, että kiukkua lisää ja tee lisää pahojasi?



Minua on lapsena kuritettu, jotta olen oppinut erottamaan oikean ja väärän.



Kaikille urpoille sitä lapsia siunaantuukin!



T: 15.

No jo tuo, että haukut omaa lastasi apinapaskaksi kertoo että vika on sinussa, ei lapsessa. Mitäs jos opettelisit rakastamaan lastasi sellaisena kuin hän on ja opettelisit puhumaan hänelle huutamisen sijasta, eiköhän se arki alkaisi paremmin sujumaan..

- Onko poika ollut aina "vaikea" vai onko tilanne alannut nyt (siis kauanko vaikeus on kestänyt)?

- Onko pojalla mitään todettuja fyysisiä vaivoja ?

- Voisiko pojalla olla refluksia / astmaa / allergiaa. Kaikki nuo saattavat aiheuttaa kurjaa oloa jota lapsi purkaa noin ?



Meillä lapset voivat hyvin kunhan ruokavalio on kunnossa. Jos syövät sopimattomia ruokia niin silloin refluksi vaivaa ja lapsilla on tosi kurja olo. Ja sen kyllä huomaa huonosta käytöksestä. Ja kouluun jaksavat tsempata vaikka refluksikin vaivaisi mutta kotona sitten purkavat kunnolla kurjan olon rähisemällä ja kiukkuamalla.



Tietysti meillä ei edes refluksin kourissa ole luvallista satuttaa toisia jne. ja silloinkin saa rangaistuksen tuollaisesta käytöksestä.

Itseäni auttaa se kun tiedän ettei lapset ilkeyttään käyttäydy huonosti vaan joku asia aiheuttaa heille huonoa oloa ja sitä he purkavat huonolla käytöksellään. Minun tehtävä on selvittää mistä huono olo johtuu ja poistaa se.

Meillä oli (huom! oli) hieman samanlainen 7-vuotias. Hän käyttäytyi aikalailla samanlailla (ei kylläkään kiusannut sisaruksiaan yhtä paljon mutta muuten...). Aloin jutella hänen kanssaan ihan kaksistaan joka ainoa ilta. Sitä jatkamme edelleen. Se on hänen omaa aikaansa, jolloin hän saa kertoa kaikki päivän asiat ja omat ajatuksensa ihan rauhassa omassa huoneessa ilman, että kukaan keskeyttää. Tähän menee illasta riippuen n. 5-10 minuuttia ja pojan käytös on todella muuttunut täysin erilaiseksi. Nyt hän osaa jo odottaa tuota jutteluhetkeä ja tottelee myös paremmin, koska asioista on juteltu jo kahden kesken illalla. Suosittelen kokeilemaan!



Pääasia (omasta mielestäni) noissa juttuhetkissä on se, että mitä poika kertookaan, en suutu vaan kyselen tarkemmin. Jos poika on yliväsynyt ja yrittää heittää juttelun leikiksi (tapahtuu tosi harvoin), en jatka hetkeä vaan menen pois ja tulen muiden lasten luona käytyäni uudelleen.

1)varaa teille säännöllistä kahdenkeskistä aikaa, muista kertoa kuinka mukavaa on saada olla hänen kanssaan yhdessä



2) opettele ymmärtämään pojan tunteita ja syitä käytöksen takana. Sisarkateus? Ikävä syliin? Sinun tehtäväsi on auttaa nimeämään noita tunteita ja tuon ikäinen osaa jo vähän itsekin niitä ilmaista, jos siihen kannustetaan ja annetaan aikaa ja tilaa.



3) Ota palkitseminen käyttöön. Kun pukemiset/ruokailut/keksi itse menee hyvin, tulee jokin pikkupalkinto (vaikka ruksi ruutupaperille). Viikon lopussa jos rukseja on kertynyt riittävästi, tulee joku isompi palkinto (vaikka 10 centtiä per ruksi;))



4) Noteeraa päivittäin pojan tekemät hyvät asiat. Kai hän jotain tekee hyvin/oikein? Kehu häntä ihan joka päivä! Mikään ei voi olla lannistavampaa kuin saada joka ikinen päivä karjaisuja ja valitusta huonosta käytöksestä. Poika oppii sitten elämään sillä huomiolla ja siitä se minäkuva lähtee muodostumaan...

Hoida suhdettanne viettämällä kahdenkeskistä aikaa ja antamalla positiivista palautetta aina, kun mahdollista. Jos onnistuu, silitä päätä ja halaa.

jo pukenut ulkovaatteet siinä vaiheessa kun tuo riehuja vasta aloittaa. On kieltämättä muut lapset paljon helpompia ja ehkä se tulee pojalle osoitettua liikaa. Olen alkanut inhota jo aamuja kun sama kauheus alkaa heti kun poika herää. Syö, harjaa hampaat, pue -hokeminen, älä kiroile, älä kiusaa, älä sitä älä tätä. EN JAKSA.

Olen alkanut tuntea inhoa häntä kohtaan, jonka varmaan poikakin aistii. Mutta mikään, ei mikään mene sen kanssa helposti. Vaatteita ei saa puettua itse, osaa toki, mutta hidastelee ja alkaa yhtäkkiä kesken pukemisen LEIKKIÄ, ruokapöydässä ei käytös onnistu, kiroilee päin naamaa ja nauraa päälle, kiusaa jatkuvasti pikkusisaruksia, jos kysytään vastaan "ihan sama". Kontaktia meidän välillä ei ole juurikaan riitelyä lukuun ottamatta, KUN KAIKKI ON NIIN VAIKEAA! Välillä toivon että tulisi joku ja hakisi pojan pois, kauheita ajatuksia. Isänsä kanssa tulee paremmin juttuun, mutta paljon ongelmia aiheuttaa silloinkin.

Koulussa on hyvä ja saa pelkkää positiivista palautetta, kotona on avuton ja sietätätön, hampaidenpesussakin menee puoli tuntia ja sitä saa hokea toiset. Olen puhki tuon kanssa ja mitä ilmeisimmin epäonnistunut.

Mitä tehdä?

Ei tosin kiroile pöydässä, mutta muuten, pelkkää venkoilua ja ihan älytöntä mölyämistä ja apinakäytöstä jne. Mitään ei tee yhdellä pyytämisellä... toisin kuin 6-v veljensä, joka taas toimii kuin unelma.

Yritän kyllä kaikin tavoin pitää tuosta esikoisestakin huolta ja helliä ja hoivata ja ymmärtää, mutta 10 kertaa päivässä karjaisen sille, kun en vaan jaksa sitä älyvapaata sätkimistä...

Olitko se sinä, joka kävi baarissa vauva-aikana? Teiltä puuttuu kokonaan keskinen vuorovaikutus ja kommunikointi. Ota yhteyttä perheneuvolaan, saat vinkkejä arjen sujumiseen ja teidän keskinäiseen vuorovaikutukseen.

eli kyse on sinun omista ajatuksistasi, joita kukaan muua ei jaa. Haluat nähdä pojan hankalana ja vaikeana, joten käyttäydyt niin, että pojan on pakko sellainen olla kuin odotat. Koulussa lapsi saa olla sellainen kuin on oikeasti, mutta sinä pakotat lapsen hankalan ihmisen muottiin, joka ei tee koskaan mitään oikein.



Eli sinun pitää muuttua, että poika saa muuttua.

Maailma tuskin kaatuu siihen, että hampaiden harjauksessa menee puoli tuntia. Sain aina itse lapsena ja nuorena kuulla, miten olen hidas ja saamaton paska, sillä upposin aina askareissa mietiskelemään kaikkea muuta. Lopputuloksena on huonot välit vanhempien kanssa, mistä vanhemmat näyttävät nykyään kärsivän.

Ja täälläkin tulee karjuttua välillä naama punaisena. Tekisi mieli lyödä, ihan hirveästi. Sitä en kuitenkaan halua tehdä.



5, öh, mitä baarissa vauva-aikana käyminen tähän kuuluu? Kävin pari kertaa esikoisen ollessa puolivuotias. Tuskin siitä on peruuttamatonta vahinkoa päässyt syntymään. Ja muotisana "vuorovaikutus" on muiden lasten kanssa ihan kohdallaan.

ilolla vastaan. Pitäisikö olla vain REAGOIMATTA apinapaskaan? Se vain menee ihan liian pitkälle, pikkusisaruksiin käydään käsiksi ym.



Vika on siinä, että kaikessa muussakin kuin hampaanpesussa tuhraantuu se puolituntia. Vähintään. Pukeminen, syöminen, minkään asian ALOITTAMINEN.

Kerran viikossa uimaan tai vaikka palapelin kokoamisilta kahdestaan?

Rauhoitu itse. Poikasi touhu ei ole apinapaskaa. Hitaus ei ole synti. Paranna suhdetta ja puhu pojan kanssa. Kunnioita häntä. Ja tietenkin itseäsi. Kerro, millaista haluaisit. Sovi vaikkapa yhdestä tavoitteesta ja kehittäkää palkitsemisjärjestelmä.

Lisäksi mietin että kun sinua jatkuva naputtaminen ilmeisesti stressaa, oletko ajatellut kokeilevasi kuvakortteja? Ystävällä on autistinen lapsi joka hitailee aivan kaikessa ihan siitä syystä että unohtaa kesken mitä tulee tehdä ja haaveilee omiaan. Vaikka sinun lapsesi ei ilmeisesti ole autismin kirjon häiriöistä kärsivä niin ehkä nuo toimisivat. Olisi siis ainakin kaikille aamun vaiheille omat kuvansa ja niiden avulla lapsi pysyisi mukana siinä mikä homma kulloinkin meneillään.



Muissa tilanteissa lisää kahdenkeskistä aikaa, jos mahdollista tee pojan kanssa yhdessä juttuja joista hän pitää. Osoita kiinnostusta lapsen juttuihin ilman pikkusisaruksia.



Pidä rutiinit mahdollisimman selkeinä. Se auttaa usein jos lapsella vaikeuksia siirtymissä. Ja kerro kaikesta tapahtuvasta etukäteen. Ja asennoidu jo valmiiksi siten että hommat hänen kanssaan kestävät ja yritä sopeuttaa omia juttujasi siihen.



Tsemppiä!

Tuo yhteinen tekeminen, on tärkeää että se on jotain mistä nimenomaan lapsesi pitää ja missä hän saa olla asiantuntijana, ei komenneltavana ja käskettävänä. Usein se rauhoittaa suhdetta kun lapsi näkee aikuisen nauttivan hänen seurastaan ja olevan kiinnostunut jostain mitä lapsi tietää ja osaa erityisen hyvin.