Kuukuppi
Kommentit (6)
kuukupin kanssa? Antennia kannattaa lyhentää reilusti, jos se painaa.
Elämäni turhin turhake, sattui ihan järkysti etten meinannut kävelemään päästä. Tunnin pystyin pitämään ja tuntui että sisukset imee ulos. Sillä rahalla olisin saanut melkoisen kasan tamponeja joita mieluiten käytän.
Kolme kiertoa oon nyt käyttänyt ja en osaa enää olla ilmankaan. Ekan kerran jälkeen ei kannata tuomita. Mulla oli maha niin kipeä jännittämisestä, kun kuvittelin, että kuppia pitää jotenkin pitää. Sitten huomasin, että hei, sehän pysyy ihan itsestään.
Ainut miinus, että aamulla kuppi on hieman hukassa, mutta suolistontyhjennyksen jälkeen löytyy ihan normaalisti.
ison kupin? Itsekään en ole ollut täysin tyytyväinen kuukuppiin ohivuotojen takia mutta pystyn kyllä elämään sen kanssa. T. kakkonen
Tänään esim. unohtui koko vehje, eihän sitä vähempivuotoisina päivinä edes huomaa (kun ei tarvi tyhjentääkään).