Ylen uutisista lainattua: onnellisuutta selittää myös suomalaisille tyypillinen kohtuullisuuden arvostaminen
Yle: "Onnellisuutta selittää myös suomalaisille tyypillinen kohtuullisuuden arvostaminen. Tavalliset ihmiset eivät tavoittele taivaita. Ehdottomasti kyllä osa sitä elämäntyytyväisyyttä ja onnellisuutta on se, että mitä odottaa ja minkälaista elämää ajattelee itselleen. Suomalainen kohtuullisuus on hyvinkin vahva osa sitä miksi olemme niin korkealla näissä rankingeissa, sosiaalipolitiikan asiantuntija sanoo."
Osui ja upposi ainakin omalla kohdalla. En kaipaa merkkituotteita, viimeisen päälle olevaa sisustusta kotona tai sitä hienointa autoa ym. ollakseni onnellinen. Suomessa on mielestäni helppo olla oman tiensä kulkija, pukeutua, käyttäytyä ja tehdä asiat omalla tavalla. Ryhmäpaine ei ole niin suuri. Sen näkee mm. siinä että naiset pukeutuvat miten haluavat. Monessa maassa ryhmäpaine naisia kohtaan on paljon suurempi.
Minulle statusta tärkeämpää ja se että luonto on lähellä ja saan harrastaa niitä asioita jotka tuottavat iloa ja jotka eivät ole kalliita. Lisäksi tärkeää ovat hyvät ihmissuhteet jotka eivät perustu pinnallisuuteen, statukseen ja verkostointiin.
Kommentit (51)
Olen samaa mieltä ja kuulun itse tuohon joukkoon. Arvostan enemmän turvallisuutta kuin rikkautta. Haaveeni ovat aina olleet sellaisia, että ne on ollut mahdollista toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:

Sama juttu.
Olen ollut aina sitä mieltä, että laimeus pelastaa maailman. Lukeudun myös tuohon vähään tyytyvien joukkoon, ja elämän anti on ylittänyt omat odotukseni isosti.
Tuossa on varmasti perää.
Itse törmään säännöllisesti kummasteluihin, kun en tavoittele elämässäni omaisuutta. En halua omistusasuntoa, autoa enkä osakkeita. Olen onnellinen näin, pienellä palkallani saan sen mitä tarvitsen.
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Yle vääntää taas propagandaa omalta vasemmistolaisen kateusargumentin kannalta. Itsehän tuo punakaartimme ei tosiaan tyydy kohtuuteen omaa elintasoaan paisutellessaan vaikka muiden "rikkaiden" elintaso ollaankin valmiina laskemaan nollaan veroilla ja syyllistämisellä.

Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä ja kuulun itse tuohon joukkoon. Arvostan enemmän turvallisuutta kuin rikkautta. Haaveeni ovat aina olleet sellaisia, että ne on ollut mahdollista toteuttaa.
Sama juttu.
Palstavasurit on vähemmän yllättäen jotain suojatöissään julkisilla rahoilla porsastelevia. Kuka olisi arvannut /s
Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna vähän ilmansaasteita eikä ilmastomuutos ole vielä vaikuttanut luonnon puhtauteen ja monimuotoisuuteen. Luontosuhde on suomalaisille tärkeä, jos tähän tulisi muutos niin onnellisuus kyllä laskisi.
Sellainen ihminen on todennäköisemmin onnellinen, joka ei yritä toteuttaa muiden asettamia tavoitteita tai kilpailla toisten kanssa.
Voiko suomalainen olla onnellinen ilman saunaa? Yksi selittävä tekijä tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Yle vääntää taas propagandaa omalta vasemmistolaisen kateusargumentin kannalta. Itsehän tuo punakaartimme ei tosiaan tyydy kohtuuteen omaa elintasoaan paisutellessaan vaikka muiden "rikkaiden" elintaso ollaankin valmiina laskemaan nollaan veroilla ja syyllistämisellä.
Moni köyhä oli ennen onnellinen kunhan oli työtä, asunto ja ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Juuri tuota väärinkäsittämistä tarkoitin. Ole hyvä ja lue ajatuksella. Suomi ei ole täydellinen maa, ja muut maat ovat vielä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen ihminen on todennäköisemmin onnellinen, joka ei yritä toteuttaa muiden asettamia tavoitteita tai kilpailla toisten kanssa.
Tämä. Yksilötasolla suomalainen ei ole sen orja: "mitä muut minusta ajattelevat?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Monissa maissa se että ihminen tapetaan kadulla, ei nouse uutiskynnyksen yli. Suomessa sentään vielä nousee ja se kertoo sen että se ei ole tavallista.
Yle: "Onnellisuutta selittää myös suomalaisille tyypillinen kohtuullisuuden arvostaminen. Tavalliset ihmiset eivät tavoittele taivaita. Ehdottomasti kyllä osa sitä elämäntyytyväisyyttä ja onnellisuutta on se, että mitä odottaa ja minkälaista elämää ajattelee itselleen. Suomalainen kohtuullisuus on hyvinkin vahva osa sitä miksi olemme niin korkealla näissä rankingeissa, sosiaalipolitiikan asiantuntija sanoo."
Osui ja upposi ainakin omalla kohdalla. En kaipaa merkkituotteita, viimeisen päälle olevaa sisustusta kotona tai sitä hienointa autoa ym. ollakseni onnellinen. Suomessa on mielestäni helppo olla oman tiensä kulkija, pukeutua, käyttäytyä ja tehdä asiat omalla tavalla. Ryhmäpaine ei ole niin suuri. Sen näkee mm. siinä että naiset pukeutuvat miten haluavat. Monessa maassa ryhmäpaine naisia kohtaan on paljon suurempi.
Minulle statusta tärkeämpää ja se että luonto on lähellä ja saan harrastaa niitä asioita jotka tuottavat iloa ja jotka eivät ole kalliita. Lisäksi tärkeää ovat hyvät ihmissuhteet jotka eivät perustu pinnallisuuteen, statukseen ja verkostointiin.
AP ja YLE on oikeassa siinä, että jatkuva toisiin vertailu tekee ihmisen onnettomaksi, vaikka kaikki asiat olisivat absoluuttisesti hyvin. Espoo on varmaan Suomen onnettomin paikka, kun vaikuttaa siltä, että siellä ihmiset kilpavarustelevat autoilla ja muilla ulkoisilla avuilla. Helsingin kantakaupungissa ei esiinny saman tyyppistä lesoilua, vaikka suuret asunnot vanhoissa kivilinnoissa ovat monin verroin arvokkaampia, kuin Espoolaiset tikkumökit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Monissa maissa se että ihminen tapetaan kadulla, ei nouse uutiskynnyksen yli. Suomessa sentään vielä nousee ja se kertoo sen että se ei ole tavallista.
Suomessa ei pahemmin uutisoida esimerkiksi muiden eurooppalaisten maiden jättimäisistä, väkivaltaisista mielenosoituksista ja niiden syistä. Suomessa ei edes ole tuollaisia mielenosoituksia, koska niille ei ole tarvetta, ja suomalaiset eivät muutenkaan ole luonteeltaan räyhäämiseen taipuvaisia. Suomessa ei muuteta lakeja ja kaadeta hallituksia kiljumalla.
Jostain syystä mediassa ja keskustelupalstoilla kitistään Suomen sijoituksesta tuon kyselyn kärjessä, mutta ei puututa siihen, että muutkin Pohjoismaat ovat siellä. Mistä moinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Juuri tuota väärinkäsittämistä tarkoitin. Ole hyvä ja lue ajatuksella. Suomi ei ole täydellinen maa, ja muut maat ovat vielä vähemmän.
Väärinkäsität itse ihan tahallasi koska yrität spinnata viestin sellaiseksi ettei sinun lintukotosuomeasi saa muuttaa mitenkään, viis siitä miten muilla suomalaisilla menee.
Kuten muuten on maan tapa nykyään ihan joka asiassa. Suurtyöttömyys on ollut vuosikymmeniä mutta mitään ei saa tehdä kun "mulla" on töitä. Terveydenhoito on toiminut varsinkin terkkaritasolla päin hanuria vuosikymmeniä mutta taaskaan mitään ei saa muuttaa koska "mulla" menee tuossakin hyvin työterveydenhoidon avulla. Huumeongelmia on jossain, rauhattomuutta, ties mitä mutta taaskaan mitään ei sovi tehdä koska "mulla" menee hyvin tässä omassa hyvinvoivien kupla-lähiössä keskikaupungin kupeessa. Etc.
Älkää muuttako mitään on suomen hyvinvointikuplassa elävän keskiluokan uskonto nykyään. Ja mistään ongelmista ei haluta edes kuulla kuten tääkin keskustelu näyttää. Keskiluokka tunkee keskusteluun ja vaatii että olkaa hiljaa ongelmista koska "mulla" menee hyvin. Valitettasti koko maa pitää sisällään muitakin kuin "mullan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käväisin taas lukemassa tuon kyselyn tekemisestä ja sisällöstä ja päätin, että tällä kertaa en lue väärinymmärryksiä eli uutisia ja keskusteluja tästä aiheesta.
Maailmalta Suomeen tullessaan tuntee saapuneensa rauhalliseen paikkaan. Se riittää.
Vanhuksia tapetaan kadulle ja normimeininki. Rauhallista tosiaan.
Ainiin, anteeksi teidän paremmiston omissa kortteleissa on rauhallista kun te tungette kaikki ongelmatapaukset jollekin toiselle asuinalueelle jossa teidän ei tarvitse edes miettiä että ne on olemassa samassa kaupungissa kuin teidän oma pikku lintukotonne. Esim. päivän uutinen että helsinki miettii mitä paheneville huumeongelmille pitäisi tehdä. Päättäjiä rupesi kiinnostamaan huumeongelmat vasta kun ne saapui heidän omiin kortteleihinsa. Nuo on vuosia ollut kuuntelematta esim. itähelsingin valitusta siitä että nuo samat ongelmat räjähtää käsiin idässä. Vasta nyt rupesi kiinnostamaan.
Monissa maissa se että ihminen tapetaan kadulla, ei nouse uutiskynnyksen yli. Suomessa sentään vielä nousee ja se kertoo sen että se ei ole tavallista.
Suomessa ei pahemmin uutisoida esimerkiksi muiden eurooppalaisten maiden jättimäisistä, väkivaltaisista mielenosoituksista ja niiden syistä. Suomessa ei edes ole tuollaisia mielenosoituksia, koska niille ei ole tarvetta, ja suomalaiset eivät muutenkaan ole luonteeltaan räyhäämiseen taipuvaisia. Suomessa ei muuteta lakeja ja kaadeta hallituksia kiljumalla.
Jostain syystä mediassa ja keskustelupalstoilla kitistään Suomen sijoituksesta tuon kyselyn kärjessä, mutta ei puututa siihen, että muutkin Pohjoismaat ovat siellä. Mistä moinen?
Suomessa ei ole mielenosoittamisen ja protestoimisen kulttuuria. Täällä vallitsee pikemminkin venäläinen tapa hukuttaa henkilökohtaiseen viinapulloon yhteiskunnan ongelmat. Se ei ole ihanteellinen tilanne. Se että mellakat riistäytyvät väkivaltaisiksi ja autoja poltetaan ei tietysti myöskään ole ihanteellinen tilanne, mutta välimaastossa on paljon sitä eurooppalaista hereillä olemisen kulttuuria jossa kadut tukitaat ja satamat seisautetaan jos pääministeri lipsauttaa jotain aivotonta. Olisipa täälläkin niin ei olisi ikinä tultu näin pitkälle...
Suattaapi olla tai suattaapi olla olematta.