Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko jo aika erota?

Vierailija
16.03.2026 |

Hei,

 

olen aiemminkin kirjoittanut tänne näistä samoista fiiliksistä. On ollut aika huono olla nykyisessä suhteessa - jo melkein kymmenen vuotta. Tänä aikana seksin harrastaminen on käynyt aika vähiin ja jos sitä onkin, se tehdään oikeastaan vain minun vuokseni. Puoliso voisi olla ilman. Yhdynnässä molemmat saavat orgasmin, vaikkei se ole välttämättä aina kummallekaan se tärkein juttu. Hänelle se on selvästi vielä vähemmän tärkeää.

 

Muu läheisyys on vähän lisääntynyt, kun olen asiasta vuosia puhunut, mutta siitäkin tulee fiilis, että se tehdään vain minua varten.

 

Minä taas olen selittänyt monta kertaa, että hänen haluttomuutensa (ja se, ettei välttämättä mitään muutakaan kontaktia juuri ole) syö omaa itsetuntoani ja koen itseni todella epäviehättäväksi nykyään. Hän tietysti vakuuttaa, ettei näin ole ja sanoo rakastavansa. Ihmettelee myöskin, miksi olen asiasta pahoillani, sillä hänestä tilanne on ollut jo monta vuotta sama, ja hän on siihen tottunut.

 

Olemme olleet yhdessä noin 20 vuotta, joten tietysti kaikenlaisia pieniä töyssyjä on matkaan mahtunut, muttei mitään isoja kriisejä tai riitoja. Ylipäänsä emme riitele kovin paljon, paitsi ehkä nyt ihan viime vuosina, koska aina kun otan nämä asiat puheeksi, hän suuttuu tai pahoittaa mielensä, jolloin minä pyydän anteeksi. Muutenkin kehun häntä lähes päivittäin ja yritän tehdä selväksi monella tavalla, että hän on mielestäni viehättävä ja että rakastan. Kyllä hänkin tekee juttuja minun vuokseni. Laittaa ruokaa, ostaa tai järjestää välillä yllätyksiä, mutta nykyään aika vähän, koska pienet lapset vievät huomiota. Olemme molemmat työssä käyviä ja asuntolainaa on vielä reilusti.

 

Hän ei juurikaan kehu ulkonäköäni tai osoita siihen kiinnostusta muutenkaan (ehkä välillä nyt, kun olen asiasta vuosia puhunut). Hiljattain meillä oli ystäviä kylässä, nautimme alkoholia ja hän innostui kertomaan eräästä näyttelijästä - ainakin omasta mielestäni aika seksuaaliseen sävyyn. Kertoi katsoneensa uudelleen ja uudelleen tiettyjä kohtauksia, joissa näyttelijä harrastaa seksiä. Hän ei ole puhunut minulle tästä aiemmin.

 

Kerroin seuraavana aamuna, että se oli mielestäni vähän loukkaavaa, mutta hän syyllisti minua ylireagoinnista ja aloitti mykkäkoulun, kunnes minä pyysin asiaa anteeksi. Tämä oli lyhyen ajan sisällä jo toinen kerta, kun ystävien tapaamisessa käy näin, että hän alkaa kehua tai ylistää joitakin muita henkilöitä enemmän tai vähemmän seksuaaliseen sävyyn. Ei mitenkään kovin rivosti, mutta selvästi vihjailevaan sävyyn. Kun otan asian puheeksi, hän tokaisee "taasko tätä samaa!?"

 

Ja ehkä nämä ovat pieniä juttuja. Ennen vanhaan, kun itsetunto oli kunnossa, niin tuskin olisin muuta kuin nauranut näille jutuille. Mutta nyt, kun minä en herätä hänessä enää tuollaisia ajatuksia, niin tuollaiset puheet satuttavat.

 

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP jatkaa vielä:

Ehkä isoin ongelma tässä on se empatian puute, jonka havaitsen hänessä nykyään. Jos kerron tunteistani, itken tai puhun huonosta fiiliksestä, hän tulkitsee sen hyökkäykseksi ja suuttuu. Jos hän milloinkaan itkee, menen halaamaan ja lohduttamaan. Aina ja heti ja varsinkin jos se johtuu minun käytöksestäni. Mutta tuntuu, että hän pystyy elämään tietynlaisen "kaunan" kanssa päiväkausia, eikä hänen tarvitse selvittää asiaa, jos se on "minun ongelmani". Se tuntuu aivan käsittämättömän julmalta.

 

Enkä nyt tässä halua itsekään esiintyä minään pyhimyksenä. Ehkä vaadin liikaa, kun toivoisin seksiä (tai jotakin edes vähän sinne päin) esimerkiksi pari kertaa viikkoon. Tiedän, että monille pitkässä parisuhteessa voi kerta viikkoonkin olla paljon... Ja välillä meillä on hyviäkin päiviä, jopa viikkoja, kun kaikki on hyvin ja tunnen itseni onnelliseksi.

 

Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi. Ja se, etten milloinkaan saa hyväksyntää tunteilleni, vaan jos haluan sovun, minun täytyy myöntää olleeni väärässä. Jos saan anteeksipyynnön, sitä seuraa mutta ja sen jälkeen hän kertoo, miksi anteeksipyyntö ei oikeastaan olisi aiheellinen tai miksi hän siltikin ajattelee, että minun käytökseni, tunteeni tai reagointini oli turhaa tai liikaa.

 

Millaisen ihmisen kanssa oikein olen? Kuulostaako tämä kaikki normaalilta? Ero tuntuu aivan liian raskaalta ajatukselta, mutta olenko ajamassa itseäni vain pahempaan suohon, kun jään tähän tilanteeseen?

 

Pahoittelut vuodatuksesta. Saa kommentoida, kysyä, ihmetellä ja vaikka tsempata. Kiitos!

Vierailija
2/3 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heippa, en ehdi kirjoitella nyt pidempään, palaan tähän myöhemmin, mutta halusin nopeasti kommentoida että tosi paljon tuttuja juttuja! Erityisesti haluan nostaa esille tuon että joka kerta kun itse tuon esille omat tunteeni, sen mitä tuntemuksia jokin asia minussa aiheuttaa, lopputuloksena minä pyydän aina anteeksi. Ihan joka ikinen kerta. Tunteeni ovat aina vääriä, syystä tai toisesta. Siitä syystä en enää edes uskalla kertoa miltä minusta tuntuu. 

Palaan tähän myöhemmin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitokset heti tästä kommentista! Kiinnostaa kyllä kuulla enemmänkin teidän tilanteesta, ja varsinkin siitä, mitä itse ajattelet jatkosta...

-AP

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yhdeksän