Lue keskustelun säännöt.
Onko jo aika erota?
16.03.2026 |
Hei,
olen aiemminkin kirjoittanut tänne näistä samoista fiiliksistä. On ollut aika huono olla nykyisessä suhteessa - jo melkein kymmenen vuotta. Tänä aikana seksin harrastaminen on käynyt aika vähiin ja jos sitä onkin, se tehdään oikeastaan vain minun vuokseni. Puoliso voisi olla ilman. Yhdynnässä molemmat saavat orgasmin, vaikkei se ole välttämättä aina kummallekaan se tärkein juttu. Hänelle se on selvästi vielä vähemmän tärkeää.
Muu läheisyys on vähän lisääntynyt, kun olen asiasta vuosia puhunut, mutta siitäkin tulee fiilis, että se tehdään vain minua varten.
Minä taas olen selittänyt monta kertaa, että hänen haluttomuutensa (ja se, ettei välttämättä mitään muutakaan kontaktia juuri ole) syö omaa itsetuntoani ja koen itseni todella epäviehättäväksi nykyään. Hän tietysti vakuuttaa, ettei näin ole ja sanoo rakastavansa. Ihmettelee myöskin, miksi olen asiasta pahoillani, sillä hänestä tilanne on ollut jo monta vuotta sama, ja hän on siihen tottunut.
Olemme olleet yhdessä noin 20 vuotta, joten tietysti kaikenlaisia pieniä töyssyjä on matkaan mahtunut, muttei mitään isoja kriisejä tai riitoja. Ylipäänsä emme riitele kovin paljon, paitsi ehkä nyt ihan viime vuosina, koska aina kun otan nämä asiat puheeksi, hän suuttuu tai pahoittaa mielensä, jolloin minä pyydän anteeksi. Muutenkin kehun häntä lähes päivittäin ja yritän tehdä selväksi monella tavalla, että hän on mielestäni viehättävä ja että rakastan. Kyllä hänkin tekee juttuja minun vuokseni. Laittaa ruokaa, ostaa tai järjestää välillä yllätyksiä, mutta nykyään aika vähän, koska pienet lapset vievät huomiota. Olemme molemmat työssä käyviä ja asuntolainaa on vielä reilusti.
Hän ei juurikaan kehu ulkonäköäni tai osoita siihen kiinnostusta muutenkaan (ehkä välillä nyt, kun olen asiasta vuosia puhunut). Hiljattain meillä oli ystäviä kylässä, nautimme alkoholia ja hän innostui kertomaan eräästä näyttelijästä - ainakin omasta mielestäni aika seksuaaliseen sävyyn. Kertoi katsoneensa uudelleen ja uudelleen tiettyjä kohtauksia, joissa näyttelijä harrastaa seksiä. Hän ei ole puhunut minulle tästä aiemmin.
Kerroin seuraavana aamuna, että se oli mielestäni vähän loukkaavaa, mutta hän syyllisti minua ylireagoinnista ja aloitti mykkäkoulun, kunnes minä pyysin asiaa anteeksi. Tämä oli lyhyen ajan sisällä jo toinen kerta, kun ystävien tapaamisessa käy näin, että hän alkaa kehua tai ylistää joitakin muita henkilöitä enemmän tai vähemmän seksuaaliseen sävyyn. Ei mitenkään kovin rivosti, mutta selvästi vihjailevaan sävyyn. Kun otan asian puheeksi, hän tokaisee "taasko tätä samaa!?"
Ja ehkä nämä ovat pieniä juttuja. Ennen vanhaan, kun itsetunto oli kunnossa, niin tuskin olisin muuta kuin nauranut näille jutuille. Mutta nyt, kun minä en herätä hänessä enää tuollaisia ajatuksia, niin tuollaiset puheet satuttavat.
Kommentit (24)
Mä tein joku päivä tuonne aihe vapaa -puolelle aloituksen siitä kuinka itse päädyn aina pyytämään anteeksi jos kerron puolisolleni miltä joku asia minusta tuntuu. Kertomani esimerkki ei liittynyt mitenkään seksiin mutta periaate oli sama. Minä yritän kertoa kuinka koen jonkun asian ja miltä se saa minut tuntemaan, puoliso ilmeisesti kokee sen jonkinlaisena hyökkäyksenä ja kritiikkinä ja puolustautuu tavalla, joka saa minut ajattelemaan että minun tunteeni olikin väärä, ja minä lopulta pyydän anteeksi että sanoin ikinä mitään.
Minä sain hyviä kommentteja, joista itselleni tarttui ensisijaisesti mukaan jatkoon se että minun täytyy pitää paremmin puoliani. Minä olen oikeutettu tunteisiini, ja minä saan ne myös puolisolleni ilmaista.
Ihmettelen vähän näitä sinun saamiasi kommentteja. Ne ovat hyvin erilaisia kuin ne mitä itse sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, en todellakaan ole aina täysin zen, kun tunteitani ilmaisen. En yleensä kyllä mitenkään raivokaskaan, enkä milloinkaan ole ollut esimerkiksi väkivaltainen. Totuus on kyllä se, että meidän perheessä vaimo yleensä sanelee, miten mikäkin asia hoidetaan. Jos minä sanon, se on ehdotus, joka joko hyväksytään, kumotaan tai muutetaan.
Tämä sama tuntuu pätevän minun tunteisiini. Hänen ei tarvitse pyytää anteeksi tai edes lohduttaa, kun minulla on paha olla, koska minun tunteissani ei ole järkeä hänelle. Ja jos niissä ei ole järkeä, ne ovat turhia ja vääriä, eikä silloin tunnu olevan syytä miettiä, olisiko hänen toiminnassaan edes joskus jotakin muutettavaa tai edes pientä vastaantulemisen varaa.
Hän voi elää päiväkausia hymyilemättä minulle. Minä en kestä sitä muutamaa tuntia kauempaa, vaan pyydän lopulta anteeksi.
Eli kyllä, ehkä moneen asiaan olisi ratkaisu se, että pitäisin paremmin puoliani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP jatkaa vielä:
Ehkä isoin ongelma tässä on se empatian puute, jonka havaitsen hänessä nykyään. Jos kerron tunteistani, itken tai puhun huonosta fiiliksestä, hän tulkitsee sen hyökkäykseksi ja suuttuu. Jos hän milloinkaan itkee, menen halaamaan ja lohduttamaan. Aina ja heti ja varsinkin jos se johtuu minun käytöksestäni. Mutta tuntuu, että hän pystyy elämään tietynlaisen "kaunan" kanssa päiväkausia, eikä hänen tarvitse selvittää asiaa, jos se on "minun ongelmani". Se tuntuu aivan käsittämättömän julmalta.
Enkä nyt tässä halua itsekään esiintyä minään pyhimyksenä. Ehkä vaadin liikaa, kun toivoisin seksiä (tai jotakin edes vähän sinne päin) esimerkiksi pari kertaa viikkoon. Tiedän, että monille pitkässä parisuhteessa voi kerta viikkoonkin olla paljon... Ja välillä meillä on hyviäkin päiviä, jopa viikkoja, kun kaikki on hyvin ja tunnen itseni onnelliseksi.
Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi. Ja se, etten milloinkaan saa hyväksyntää tunteilleni, vaan jos haluan sovun, minun täytyy myöntää olleeni väärässä. Jos saan anteeksipyynnön, sitä seuraa mutta ja sen jälkeen hän kertoo, miksi anteeksipyyntö ei oikeastaan olisi aiheellinen tai miksi hän siltikin ajattelee, että minun käytökseni, tunteeni tai reagointini oli turhaa tai liikaa.
Millaisen ihmisen kanssa oikein olen? Kuulostaako tämä kaikki normaalilta? Ero tuntuu aivan liian raskaalta ajatukselta, mutta olenko ajamassa itseäni vain pahempaan suohon, kun jään tähän tilanteeseen?
Pahoittelut vuodatuksesta. Saa kommentoida, kysyä, ihmetellä ja vaikka tsempata. Kiitos!
"Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi."
Minusta tuo kuulostaa siltä, että mahdollisesti ilmaiset negatiivisia (turhautumisen) tunteitasi voimakkaasti, ja toinen kokee sen painostavana vonkaamisena tai syyllistämisenä. Voisiko hän kokea, että sinä tuot tarpeitasi ja niihin liittyviä tunteita etusijalle, ja jätät noteeraamatta hänen tarpeensa ja tunteensa? Silloin empatia ei tietenkään ole päällimmäisenä mielessä.
Usein haluttomuus naisella tulee jonkinlaisesta laiminlyödyksi tulemisen tunteesta, jonka päälle tuntuu katkeralta, että pitäisi jonkinlaisen "reiluuden" nimissä vielä "antaa". Jotain tällaista siellä pohjalla on.
Juuri tuon takia ap varmaan jätti sukupuolensa tarkoituksella pois. Kun selvisi, että hän on mies, alkoi välittömästi väitökset siitä, ettei hän vain huomioi naistaan tarpeeksi. Ongelma ratkaistu.
Onko niin, että mieluummin eroat kuin lopetat huutamisen?