Tuntuuko siltä että elämä on pettymys

Nuorena on  optimisti tulevaisuuden suhteen, mutta kun vanhenee ja näkee kaikenlaista alkaa pessimismi vallata alaa. Tuohon auttaa se että alkaa katsoa kaikkea uudesta näkökulmasta. Keskittyy niihin asioihin mitkä ovat hyvin.

50 on uusi 25. Lapset on aikuisia, on taas aikaa ja rahaa käyttää itseenkin. Harrastan liikuntaa ja huolehdin terveydestäni sopivasti välillä nautiskellen. Pidän yhteyttä ystäviini

Elämä on lahja.

Tuntuu, että elämä on jonkinlainen näytelmä. Täällä ollaan ja kukin lähtee tavallaan. Elämä on pieni lyhyt aika ja mennyt ei koskaan palaa. Ei ole pettymys itse elämä vaan tämän kaiken käsittäminen mukaanlukien koko maailmankaikkeuden katoaminen. 

Mä lainaan kirjastosta hyvä n kirjan ja luen sitä lähikahvilassa tunnin päivässä. Köyhänä ei ole varaa paljon mihinkään mutta ainakin lukuiloa ja hyvää kahvia voin ostaa kerran pari viikossa. Samalla tulee oltua ihmisten ilmoilla, kun töiden tuomaa sosiaalista kanssakäymistä ei arkeeni tällä hetkellä kuulu. Päätin joskus masennuksesta selvittyäni, että en todellakaan lannistu enää. Surullinen saa olla mutta murtua ei tarvitse. Museoissakin on ilmaispäiviä ja metsään voi mennä nauttimaan luonnosta. 

Onhan tämä nyt pahimman luokan pettymys. Mutta ei tämä olekaan sellaista, mihin ihminen alkujaan tarkoitettiin. Jumala loi ja olisi halunnut että kaikki olisi pysynyt ehjänä ja hyvänä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Jeesuksessa Kristuksessa ja olla Jumalan yhteydessä, että pääsen siihen, johon ihminen alun perin luotiin - Jumalan yhteyteen ja siihen ehjään olemiseen.

Minusta elämä on kokonaisuutena muuttunut aina vain paremmaksi. Ennen kaikkea taloudellisen tilanteen paraneminen on mahdollistanut monia sellaisia asioita, joista nuorena lähinnä haaveili. Asumme paremmin, ajamme paremmalla autolla, lomailemme kalliimmin jne.

Eikä tässä 55 vuoden iässä vielä terveyshuoletkaan onneksi paina. Töissäkin pärjää kokemuksella ja rutiinilla.

Olen kohta 50 v. enkä todellakaan ole pettynyt. Sairauksia alkaa putkahdella, parisuhde on kädenlämpöinen ja urakehitys pysähtynyt ajat sitten. Kuitenkin on työpaikka, ystäviä ja pystyn harrastamaan liikuntaa ym. 

Ei kukaan ole luvannut mulle elämän tarjoavan jotain tiettyjä juttuja tai olevan tietynlaista. Sitä paitsi loppujen lopuksi millään ei ole isompaa merkitystä, paitsi lapsista huolehtimisella. Päivä kerrallaan mennään ja ihmetellään mitä tulee vastaan.

Ei tunnu. Olen onnellimen, eronnut nainen. Nautin elämästäni. Iloitsen aikuisista lapsistani, jotka pärjäävät hyvin. Minulla on kiva työ, ihana koti, kavereita ja harrastuksia. 

Ei tunnu. Luulen sen johtuvan kiitollisuudesta. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli yhtä h#elvettiä, joten nykyinen tasainen elämä on todella ihanaa ja arvostettavaa. 

Onhan käsittämätön ajatus, ettei ihmiset ajattele muuta kuin työssä menestymistä ja rahaa. Näin pinnallisen maailman kannattaakin sortua, kuten pian käy. Sittenkö katsotteko saldoa?

Ehdin jo lapsena pettyä niin rankasti kun tuli synnyttyä seks., henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisten vanhempien ensimmäiseksi lapseksi, että kun noista pskakasoista pääsin eroon niin uskomatonta kyllä se on ollut vain ylämäkeä, vaikka minulla on kolme eri autoimmuunisairautta ja muutakin häikkää ollut ihan teinistä asti. Fyysinen ja henkinen tuska on vakio :D 

Olen esimerkiksi nytkin asunnoton ja seikkailen ties missä. Talvi vaati kaikenlaista sietämistä että mulla ja koiralla olisi katto pään päällä edes ajoittain. Enkä silti voi olla olematta aika innoissani ajatuksesta että tulee lämmintä ja voin olla itsenäinen taas lumien tuloon asti, jee. Tulee toivottavasti kiva kesä. 

Yhteiskuntaan en enää yritä osallistua enkä enää hoida sairauksiani, porskutan sen aikaa kun porskutan. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan käsittämätön ajatus, ettei ihmiset ajattele muuta kuin työssä menestymistä ja rahaa. Näin pinnallisen maailman kannattaakin sortua, kuten pian käy. Sittenkö katsotteko saldoa?

helppo se on rikkaan huudella. monella ei ole varaa suomessa enää edes ruokaan, kun vihreä siirtymä on kurjistanut ihmisten elämän.

Kerroit juuri sen, mitä ajattelen joka päivä. Mielekkyyttä elämään on juuri nyt vaikea löytää. Suosittelen seuraamaan "Functional Melancholy" -kanavaa YouTubessa. 

Vierailija kirjoitti:

Ehdin jo lapsena pettyä niin rankasti kun tuli synnyttyä seks., henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisten vanhempien ensimmäiseksi lapseksi, että kun noista pskakasoista pääsin eroon niin uskomatonta kyllä se on ollut vain ylämäkeä, vaikka minulla on kolme eri autoimmuunisairautta ja muutakin häikkää ollut ihan teinistä asti. Fyysinen ja henkinen tuska on vakio :D 

 

Olen esimerkiksi nytkin asunnoton ja seikkailen ties missä. Talvi vaati kaikenlaista sietämistä että mulla ja koiralla olisi katto pään päällä edes ajoittain. Enkä silti voi olla olematta aika innoissani ajatuksesta että tulee lämmintä ja voin olla itsenäinen taas lumien tuloon asti, jee. Tulee toivottavasti kiva kesä. 

 

Yhteiskuntaan en enää yritä osallistua enkä enää hoida sairauksiani, porskutan sen aikaa kun porskutan. 

Toivon sinulle kyllä kaikkea hyvää ja oikeudenmukaisuutta. Pidä huolta koirastasi, se rakastaa sinua aidosti.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä nyt pahimman luokan pettymys. Mutta ei tämä olekaan sellaista, mihin ihminen alkujaan tarkoitettiin. Jumala loi ja olisi halunnut että kaikki olisi pysynyt ehjänä ja hyvänä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Jeesuksessa Kristuksessa ja olla Jumalan yhteydessä, että pääsen siihen, johon ihminen alun perin luotiin - Jumalan yhteyteen ja siihen ehjään olemiseen.

Kyllä mä suosittelen kaikille edes jonkinlaista henkisyyttä. Ei tämä maailma oikein tarjoa ihmisen kaltaiselle älylle mitään.

Itsekin uskon Jeesukseen, mutta jos se tuntuu teille joillekin liian isolta hypyltä heti, niin se minullakin alussa oli. 

Lähinnä vain lähdin tutkimaan hengellisiä asioita ja tulin uskoon "vahingossa". 

Mutta tutkikaa. Ja katsokaa minne se tie vie.

Googlettakaa vaikka ensi alkuun, mitä tarkoittaa "sielun pimeä yö". 

On normaalia tuntea näitä tunteita tällaisessa maailmassa, ettekä ole siinä asiassa yksin. Itse asiassa on HYVÄ asia, että olette näin valveutuneita, ettekä kuin monet ihmiset jotka murehtivat vain välittömiä halujaan. 

Masennus on normaali reaktio sairaaseen yhteiskuntaan. 

Siunausta teille kaikille

Pettymys monelta osin, mutta osittain oma vikani, kun tutustuin vääriin ihmisiin. Olisi pitänyt uskoa varoituksia jo kauan sitten. Näitä sitkeästi perässä roikkuvia, rikoksia tehtailevia ja elämää sabotoivia narsisteja lukuun ottamatta elämäni on ollut varsin miellyttävää viime vuosina.

Neljästä kympistä se ankeus vähän niinkuin alkoi kun ei saa enää päästään sitä että sitä alkaa nyt vauhdilla menemään kohti hautaa ja vuodet vaan huitelee ohi. Vain harvakseen hetkittäin tulee sellaisia positiivisuuden tuntemuksia.

Jumala.

Ei todellakaan tunnu. Nyt nautitaan kaikista työn hedelmistä. Velat on maksettu, lapset on isoja, on aikaa itselle ja saa elää omannäköistä elämää. Mies tekee täysillä edelleen uraa, minä jo himmailen kun eipä se ikinä varsinaisesti lentoon lähtenyt. Mutta se ei haittaa, sillä eniten sisältöä omaan elämääni on tuonut perhe.