Onko järkeä yrittää lasta, jos esikoinen on 6 kk vanha?

ja ikäeroa tuli 1v3kk. Ja kun toinen vauva oli saman 6kk, aloin odottamaan kolmatta. Ikäeroa taas 1v3kk. Näin saimme aivan ihanan perheen ja onhan se tottakai ollut raskasta, mutta päivääkään en vaihtaisi.

kakkosen syntymän jälkeen, mutta helpottaa jo. Lapsilla ikäeroa 1v4kk, vanhempi täyttää talvella 4 ja nuorempi kohta 2,5.

esikoinen niin vauva että ei mustasukkaisuutta, ja häntä on kohdeltava vauvana myös, ovat parhaat kaverukset myöhemmin, seuraa toisilleen. Huonoja voi olla kaamea väsymys jne, mulla ei ollut. Ikäeroa 1v3kk ja lapset nyt jo 11 ja 10.

Toka sai alkunsa, kun vauva oli 9 kk, ikäeroa tuli 1,5 v. ja on ollut tosi ihana. Seuraaville tuli kolme vuotta ja seuraaville kaksi. Eli meille ei sitten enää tullutkaan muita lapsia noin pienellä ikäerolla.

Olen just viimeisillään odottamassa tätä toista.

Nähtäväksi jää mitkä ne kaikki hyvät ja huonot puolet tulee olemaan, sen voin kertoa että raskaana on PALJON raskaampaa!

Mulla ei ainakaan ehtunyt kunto palautua lainkaan tarpeeksi, että olisin hyvin jaksanut tämän raskauden, joten kannattaa ottaa pikku jumppakuuri etukäteen, ja pitää kunnosta huolta niin pitkälle kun raskaus antaa periksi.

Mulla vielä tuo kuuma kesä antoi hyvän tekosyyn lusmuilla ja olla liikkumatta, ja nyt se kostautuu, todella raskasta olla tuon 1v:n kanssa päivät, hieman kauhulla odotan mitä tulee sitten toipilaana kahden kanssa olosta!

mutta mieli muuttui nopeaan kun kiineteiden aloituksen yhteydessä unet meni tosi huonoiksi. Alle 6kk vauva on helppo hoitaa verrattuna konttaavaan tai kävelevään koko ajan vahdittavaan lapseen. Meillä tulee nyt eroa yli kaksi vuotta.

Hold your horses! Anna lapsen olla nuorin ja vauva tarpeeksi kauan. Ehtiihän sitä myöhemminkin, eikä ole niin rankkaa. Meillä on neljällä lapsella noin 4vuoden ikäerot jokaisen välillä, ja olen kokenut tosi hyväksi. Jokainen on saanut olla tarpeeksi pitkään kuopus.

Äh, haasteellista..... Mä juts mietin sitä, että meniskö "yksillä huudoilla". Meillä esikoinen ei ollut mitenkään helpoimmasta päästä (ei nukkunut päiväunia ennen 3 ikäkuukautta, ei pidä liikkuvista vaunuista ja ei viihdy autossakaan), joten nyt kun vauva on jo 6 kk niin tuntuu, että elämä on helpottunut todella paljon!



Mutta siitähän en tiedä mitään millaista on olla vilkkaasti liikkuvan lapsen kanssa ja siinä vielä vauva. Varsinkin, jos vauva sattuu olemaan vielä haasteellinen tapaus.

Mikset hoida sitä yksivuotiasta kuten vauvaa, mikä hän onkin. Tarvitsee sinua paljon enemmän kuin mihin uuden vauvan kanssa olisi aikaa. Kolme vuotta ja yli on sopiva ikäero.

Lapsillani on ikäeroa 1v1,5kk. Nyt he ovat 2v ja 1v vanhat ja leikkivät jo yhdessä kovasti. Olen jaksanut tosi hyvin koko ajan, kaikki on mennyt hienosti. Välillä tietenkin väsyttää, mutta niin vauvojen kanssa toki on aina.



Lapset ovat menneet yhdessä putkessa, ja ovat nyt toisilleen tärkeät. Nukkuvat samassa huoneessa, heräävät aamulla toisilleen höpötellen. Vauvavuodet tulivat putkeen, ja nyt todella helpottaa.



Huonoja puolia sitten on myös: jos esikoinen on todella pieni, ei hänelle voi selittää mitään. Esimerkiksi jos imetin pienempää (mikä on tietenkin pakko tehdä ja kestää minkä kestää), en voinut sanoa "odota hetki niin katson sitten kanssasi kirjaa" tms. Esikoinen ei myöskään osannut varoa pienempää sitten yhtään, ja pitkän aikaa piti olla todella varovainen ettei mitään vain käy. Myös jos kuopus olisi ollut kovin itkuinen vauva, olisi voinut olla vaikeat ajat - hän oli kuitenkin vain normaali vauva.



Toki myös on riskinsä, että esikoista alkaa kohdella liian isona vaikka hän on niin pieni. Olen yrittänyt ajatella että hän on oikeastaan samanlainen kuin veljensä, mutta kyllähän se vaikeaa on. Tyttö kun osaa jo kaikenlaista mitä veli ei. Kuitenkin tilanne on nyt jo tasoittunut niin paljon, ja samaa on edessä jatkossakin veljen saadessa uusia taitoja ja kasvaessa muutenkin.



OVat ne vaan niin ihania.. juuri tänään tyttö sanoi "minä kakastaa Emiliä, minä halaa näääiiin" :')

Meillä vähän sama tilanne. Itsellänni tosin todettiin synnytyksenjälkeinenmasennus (lievä sellainen) ja nyt haaveilen toisesta vauvasta kun esikoinen on 7 kk. Masennusoireet ovat hävinneet melkein kokonaan.

sitä kovinkaan raskaaksi. Kaikki mua varoitti siitä etten tule muistamaan tokan vauva-ajasta mitään, mutta minäpä kuitenkin muistan :) Mutta mä en olekaan perfektionisti, elettiin tilanteen mukaan. Jos ei jaksanut kotihommia niin sitten ne tehtiin seuraavana päivänä tai kun jaksoi. Pääasia oli että lapsilla ja itsellä oli asiat hyvin, pölypallerot ja lelut kyllä pysyi sohvan alla odottamassa. Ja oli mulla kyllä helpot lapsetkin :)

samaa luokkaa kuin ap suunnittelee..



Meillä myös alku esikoisen kanssa oli todella todella haasteellinen (en nyt tarkemmin ala ruotimaan, mutta usko ettei paljon pahemmaksi voi mennä jos toinenkin on vaikea).. Siksi oikeastaan uskalsin hommaan lähteä kun tiesin, ettei juuri pahemmaksi voi enää mennä. Mitä luultavimmin toinen lapsi on helpompi ja jos ei ole, tiedän mitä on edessä. Hengissä on selvitty ja ikääkin on jo. Olen monelta äidiltä myös kuullut joilla on ollut pieni ikäero, että hyvin se menee. Toki tietysti päinvastaistakin.. mutta ei sitä etukäteen voi tietää "kannattaako". Sen tietää sitten, kun tietää millaisia lapsia ne on. Onko koliikkia, allergioita, sairasteluita, keskonen, vammainen..? Se riippuu perhesuhteista, tukiverkoista ja vaikka mistä muusta. Ei ne ole vertailukelposia aina, että ei kannata/kannattaa.. koska se on niin hirveän yksilöllistä.



Mutta, Ap.. Sulle mä haluan sanoa, että jos todella haluatte sen lapsen, niin siitä vaan! Eihän sitä tiedä koska tärppää.. ehkä heti, ehkä ei.. elämä kantaa. Toiset eivät saa lapsia koskaan. Täytyykö sitäpaitsi aina kaikki suunnitella viimeisen päälle? Miksei koskaan voi vaan antaa mennä? Go for it!

Pieni vauvasi tarvitsee sinua vielä pitkään. Sitten kun alat odottaa toista olet väsynyt, huonovointinen jne ja tavallaan joudut vieroittamaan sitä "isoa" vauvan paikalta pois ennen aikojaan. Mun mielestä just raskain aika vauvojen kanssa on aina ekat kaks vuotta. 1-1,5v ikäinen on sellainen että kiipeää joka paikkaan ja pääsee, ehtii, osaa muttei ymmärrä yhtään mistään mitään ja voi tippua päälleen hetkessä kun selkäs käännät. Tai karata autotielle kikatellen kun on niin kivaa juosta äitiä karkuun.



Mulla kolme lasta vähän päälle kahden vuoden välein. Musta se on ollu ihan minimi. Isompi on ollut vauvan tullessa jo päiväkuiva ja osaa esim. syödä ja riisua itse. Aika pieni kyllä se 2-vuotiaskin on vielä ja kovin tarvitseva että en toki senkään ikäistä isona pidä. Nyt meillä kaikki kolme lasta kyllä leikkivät kovasti yhdessä kun nuorinkin on 2v että ei se ikäero ainakaan tässä mielessä meillä liian pitkäkään ole.



Neljäskin lapsi meille on suunnitteilla mutta nyt tuntuu että kolmen lapsen kanssa on kädet niin täynnä töitä että siihen jätämme kyllä suosiolla 3-4v ikäeroa.

enkä ole katunut kertaakaan, vaikka nuorempi olikin koliikkivauva. Ja vaikka eka vuosi olikin kohtuurankka, muistan silti paljonkin myös hänen vauva-ajastaan :) Mieheni teki vielä osittain reissuhommia ja silti jaksettiin hyvin. Lapset ovat tyttöjä molemmat ja heistä on ollut todella paljon seuraa toisilleen. Ei ollut minkäänlaista mustasukkaisuutta, mutta esikoinen olikin hyvin vilkas ja touhukas luonteeltaan. Se myös helpotti, että kun koliikki loppui, nuorempi nukkui heti läpi yön.



En kauheasti siis keksi huonoja puolia. Meillä on vielä yksi lapsi, joka on paljon nuorempi noita isompia ja tuossa pitkässäkin ikäerossa on etunsa :))

Eihän ipanasi edes kävele vielä! Eikä hampaita tullut. Et tiedä käytännössä mitään siitä, millaista on valvoa hampaiden takia ja juosta juuri kävelemään oppineen taaperon perässä, ja kun sekin vaihe kestää melkein vuoden..



ei herranjumala miten edes mietit moista! tekeekö hormonit sulle temput vai? anna nyt kroppasi palautua ja suuntaa energiasi esikoiseeesi, joka on täysi vauva vielä, ja on sitä vielä vuodenkin päästä.



kaksi vaippaikäistä.. huhhuh. kaikenlaisia hulluja sitä onkin.

En edes jaksa luetella kaikkia hyviä puolia, mutta nyt äkkiseltään tulee mieleen:

- ei mustasukkaisuutta yhtään

- tosi nopeesti yhteisiä leikkejä

- esikoinen sellaisessa iässä, et leikit aika yksinkertasia eli ei kauheesti tarvi viihtyäkseen

- esikoinen kiinnostunut myös auttamaan vauvan hoidossa kun ottaa siihen alusta asti mukaan



onhan noita hyviä puolia loputtomiin..

Huonoksi puoleksi lasken vaan väsymyksen, mikä ei sekään ihan mahdotonta itselläni ole. Toki tekemistä riittää kahden pienen kanssa vähän liikaakin kun on kaksi autettavaa.



Meillä ikäeroa tasan 13kk ja molemmat tyttöjä. Tykkäävät selkeästi jo toisistaan tosi paljon, vaikka toinen onkin alle 6kk vielä. Esikoinen ei ole koskaan yrittänyt tehdä mitään pahaa vauvalle, vahingossa jotain pientä,mutta ei ikinä ole lyönyt yms.

kyllä kenellä on :D eli se jo kertoo ;) Meillä muksuilla 1v2kk ikäeroa EIKÄ kaduta pätkääkään, ovat toistensa parhaat kaverit selvästi, leikkivät ja jakavat asioita, suht samalla aaltopituudella, samat vaatteet suunnilleen, lelut, ym. Minusta helpompaa kuin jos olisi esim joku 5v ikäeroa. Voisin ainakin kuvitella. Olen ylpeä lapsistani ja niiden pienestä ikäerosta :)

olemaan raskaana pientä vauvaa hoitaessa, oli se meinaan niin kamalaa. Siis se raskaus, ei pikkuvauva-aika! Vaikka oli koliikit ja valvomiset ja vilkas lapsi, jne jne jne, eli ei sekään helppoa ole ollut, mutta sitäkin antoisampaa! Kyllä mä varmaan kahden kanssa olisin selvinnyt (selvisinkin, kun oli hoitolapsikin, siis kaksi alle 1-vuotiasta arkipäivät), mutta raskaana oleminen ei tosiaan olis luonnistunut silloin. Nyt kun esikoinen on jo isompi ja omatoimisempi, niin voisin jopa sen puolesta kestää sen raskauden uudestaan. Mutta kannettavan lapsen kanssa en.

On ihan kiva kun lapset suunnilleen samanikäisiä, MUTTA ei olisi haitannut esim. puoli vuotta enemmän ikäeroakaan! Meillä useampi lapsi ja ei ne ikäKUUKAUDET merkitse sisarsuhteissa mitään. Isoimmat teini-iän jo voittaneita ja vaikka ikäeroa ei ole kun 1v3kk niin eivät ole kauheasti toistensa kanssa tekemisissä, omat harrastukset ja kaverit olleet siitä kun menivät kouluun.

Ainoa missä ne kuukaudet merkitsee onkin juuri siellä elämän ensimetreillä, siellä missä luodaan vanhempiin kiintymyssyhteita ja kehitytäään sitä vauhtia, ettei enää koskaan. Jos ei nyt ihan vahinkoa satu (kuten yleensä jos pieni ikäero, koska kuukautiskierto ei vielä alkanut ja kierukat yms vielä laittamatta) niin tulee sellainen olo, että ensimmäinen lapsi ei ollutkaan se toiveiden täyttymys, vaan pitää pian saada kokeilla uudestaan, josko sitten tulisi se täydellinen.