puran tänne pahanoloni):

en tiedä minne muuallekaan purkaisin tätä.. mutta pakko on jonnekin saada kertoa, en kestä tätä yksin itkeskelyä kotona enään. ystäväni, tuttuni, mieheni eivät käsitä mitä mä tunnen sisälläni.. olen, kännissä kylläkin, yrittänyt heille avautua ja saada puitua tätä jonkun kanssa mutta jokaiselta tulee sama kommentti 'ei se varmaan niin pahalta tunnu kun ette moneen vuoteen enään ollut missään tekemisissä'. se tuntuu silti todella pahalta): he eivät ymmärrä eikä halua ymmärtää.



eli.. ystäväni, tutustuin 6-vuotiaana häneen.. oltiin samalla luokalla koko ala-aste. kun olimme neljännellä luokalla niin meistä tuli naapureita, me muutimme pari kerrosta ylemmäksi heidän asunnostaan. tällöin aloin hengailla välillä heillä koulun jälkeen.



ylä-asteella olimme samassa koulussa yhä, eri luokilla. mentiin samaa matkaan kouluun(no hänellä oli mopo ja sen kyydillä), hengailtiin koulun jälkeen. oli yhteisiä ryyppyreissuja jne. aina kun oli himassa tylsää niin hänelle saattoi soittaa ja pyytää ulos. välillä käyteltiin koiria yhdessä ulkona.



emme kumminkaan joka päivä toistemme kanssa hengailtu mutta useasti. jos himassa ei ollut mitään 'hyvää' safkaa saatoin mennä heille syömään jne. jossain vaiheessa ylä-asteella muijat alko vihaa mua (panin varattua poikaa jne.) ja tää mun ystävä aina oli mun puolella, sitä ei kiinnostanu pskaakaa vaikka sen luokkalaiset puhu musta shittiä hänelle.



ylä-aste loppu, mä jäin niihin prosentteihin ketkä ei saaneet koulupaikkaa(ei huonon todistuksen takia mutta tää ei nyt ole aihe). jotenkin mä aloin suistua raiteilta, mä ryyppäsin yhden toisen kaverini kanssa, mä lainasin rahaa ja ryyppäsin, en voinut maksaa lainoja takaisin koska vanhemmat eivät antaneet mulle rahaa sillä tiesivät mihin se raha olisi mennyt..



olin täys ksipää. lainasin usein tältä mun naapuriltani rahaa.. en ikinä maksanut takaisin. mun naapurini myöskin keitteli kiljua häkkikellarissaan, ja erään toisen ystäväni kanssa murtauduttiin sinne ja ryöstettiin nämä kiljut ja täytettiin ämpärit vedellä.. vaan koska meillä ei ollut rahaa lokittaa kaljaa): vaan koska oli muka niin pakko päästä vetämään pää täyteen!): lopulta jäimme tästä teosta kiinni, ja se katkaisi lopullisesti välini tähän naapuriini. lupasin maksaa hänelle joskus takaisin, sovimme summaksi 100e.. mulle, jolla ei ollut koulupaikkaa eikä töitä niin se summa oli hiton iso, enhän mä saanut kun vanhemmilta 20e kuussa juurikin yllämainittujen syiden takia.



muutimme pois tästä talosta, ja velat vaan jäi. vaikka sain töitä niin se vaan jäi.. takaisin maksu. anteeks pyyntö. en nähnyt tätä naapuriani enään kertaakaan koska asuimme (samassa kaupungissa kylläkin) eripaikoissa. välillä kävi mielessä että pitäisi maksaa mutta aina ajattelin että on tässä aikaa.. ): vuodet vaan menivät ja se vaan jäi!! vaikka kävikin mielessä niin se vaan jostain syystä jäi):



no, tämä ystäväni, naapurini kuoli yllättäen toukokuussa): vaikka emme olleet nähneet 5vuoteen mulla on kauhea ikävä! mua vituttaa ja itkettää että olin niin helvetin kusipää todellista ystävää kohtaan, mua vituttaa että mä olin niin helvetin typerä!



tää mun naapuriystäväni oli yksi ihanimmista ihmisistä ketä tiedän, muistan aikoja kun istuttii heidän parvekkeella ja mä poltin hänen piippua koska mulla tupakat loppu ja syötii suklaata): muistan ku oli pimeä syksy ilta ja iha hiton kylmä ilma ja me mentii läheisen tarhan pihalle keinumaa ja juteltiin kaikesta mahdollisesta..



kuinka kerran kännissä mä menin niille yöks kun en himaa voinu mennä ja nukuin hänen äitinsä sängyssä ku hänen äitinsä oli töissä.. ja hän oli tehnyt mulle iltapalaa, paistettuja kananmunia ja nakkeja:D kuinka kun oltiin yhdessä jurrissa ja mä olin tosi huonossa kunnossa, laattasin vaan ja tää mun ystävä piti musta huolta.. pyyhki jopa mun laatat mun takilta omaan käteensä (kuulostaa ällöttävältä mut meni sit läheiseen vesikköön huuhtelee kätensä)



mä en tiedä miksi/miten mä pystyin olee niin idiootti. en mä sillon 15vuotiaana ikinä ajatellut että kukaan meistä lähtee 20vuotiaana tästä maailmasta): mä en ikinä ajatellut että tulevaisuudessa kadun sitä miten elämäni oli tyhjää silloin. kadu sitä miten typerä olin.



en kehdannut mennä tämän pojan hautajaisiin:( en tiedä missä hänen hautansa sijaitsee:( näin viime yönä unta hänestä, hän näytti aivan itseltään ja oli tosi vihanen mulle koska en ikinä täyttänyt mun lupauksia. unessa yritin pyytää anteeksi mutta ei hän enään mulle antanut:( siis ne silmät ja ulkomuoto.. mä en kestä:( mä olen niin pahoillani kaikesta!



anteeks timppa, jos mä voisin niin mä muuttaisin kaiken:( kiitos että olit aina mun tukena, en osannut arvostaa sitä sillon kun olisi pitänyt!



joo av-palsta ei ehkä oikee paikka ole tälle tekstille, mutta mulla on niin kauhea fiilis tästä kaikesta. kukaan jolle yritän puhua ei käsitä sitä että tää poika oli mulle tärkeä vaikka hänelle kusiset teinkin. ei käsitä sitä että mä oikeasti ikävöin häntä vaikka ei nähty 5vuoteen. :( ei jaksa kuunnella kun yritän puhua heille..