Mitä kaikkea kuuluu nousukasmaisuuteen?
Kommentit (14)
Ulkoiset releet, auto, kämppä jet set alueella, kledjut, lasten (jos on) urheiluharrastus jossa pääsee elvistelemään, joku oma poni, tenniksen lätkiminen, golfin peluu tai ainakin hengailu kentällä, vähintäin asiasta jauhaminen, iso suksiboksi auton katolla koko talven, sokerina pohjalla olemattomat käytöstavat, ei tervehditä ainakaan oman sosiaalisen genren ulkopuolisia, töykeys, tyhjä katse, muiden syyllistäminen, jne
Kuvitelma omasta erinomaisuudesta varmaan lähinnä. Kauneusleikkaukset, tyylitajuttomuus, huono itsetunto. Se on kyllä outoa, että varmasti myös hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset rikastuvat, mutta sitäpä ei välttämättä huomaa mistään. Nämä itsestään epävarmat levittelevät rahojaan ilmeisesti kuvitellen, että muut jotenkin pitävät heitä parempina tällä tavoin.
Suomi on nousukasmaa. Täällä ei ole vanhaa rahaa muilla kuin suomenruotsalaisilla.
Kuvitelma siutä, että rahalla voi ratkaista kaikki ingelmat ja sen käyttäminen oitää näkyä ja kuulua kaikille.
Olen kasvanyt sattumalta ympäristössä jossa on paljon miljoonaperijöitä ja sukunimiä, joita tunnistaa joko inivanhoista merkeistä tai löytäisi verotuslistan kärkikymmenistöstä. Sen perusteella voin väittää että oikeasti sikavarakkaat ihmiset ovat ulkoisesti tosi vaatimattomia eikä ulkopuolinen välttämättä edes huomaisi sitä että perheessä on rahaa. Kaikenlainen rahalla pröystäily on niissä suvuissa ehdittomasti no-go, niin ei kertakaikkiaan tehdä.
Siten sanon että nousukasmaista on kaikki sellainen jonka tarkoitus on saada muiden huomio kiinnittymään siihen että on rahaa.
Esim. Vuittonin 4k logolaukku jota luullaan "kalliiksi" sen Hermesin logottoman 40k laukun sijasta
Ei minkäänlaista arvostusta käsityöläisiä tai artesaaneja kohtaan jotka tekevät oikeaa laatua hitaasti (ja joka todella maksaa).
Pääasia että isot logot näkyvät.
En kehtaisi kanniskella feikkiä saatika aitoa "merkkilaukkua." Sehän on vain tyhmä LAUKKU. Eihän sellainen voi merkitä mitään kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Esim. Vuittonin 4k logolaukku jota luullaan "kalliiksi" sen Hermesin logottoman 40k laukun sijasta
Uudemmat Hermesin birkin-bagit on 70-150 tuhatta euroa ja jokaikinen pienikin saumaus on käsintehty Ranskassa. Eikä niitä noin vain osteta vaan niihin on listat ja kiintiöt per vuosi koska niitä tehdään 100-200 vuodessa.
Yhtä lailla nousukasmaisia nuo hifistelylaukut on hintaluokasta riippumatta. Tyhjää elämää viettävät ihmiset yrittävät rahalla ostaa elämäänsä jotain merkitystä, kun oma ego on hauras ja itsetunto usein hyvästä syystäkin huono.
Vierailija kirjoitti:
En kehtaisi kanniskella feikkiä saatika aitoa "merkkilaukkua." Sehän on vain tyhmä LAUKKU. Eihän sellainen voi merkitä mitään kenellekään.
Ehkä näin. Ja mitä se kertoo ihmisestä, jos hänelle oikeasti merkitsee jotain se, mitä hänen käsilaukkunsa maksaa? Ehkä siinä on nousukasmaisuuden yksi piirre. He tarvitsevat kovasti validointia koko ajan, niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Siksi kai heitä pidetään hiukan epämiellyttävinä.
Valokuituliittymä, 5G puhelin, pörssisähkösopimus ja robotti-imuri.
Vierailija kirjoitti:
Valokuituliittymä, 5G puhelin, pörssisähkösopimus ja robotti-imuri.
Talviasunto Portugalissa/Malagassa, vanhojen kavereiden dumppaus ja pyrkiminen "parempiin" piireihin. Itserakkaus ja oman ulkonäön tai jonkun turhanpäiväisen taidon hiominen täydelliseksi (joku välineurheilu, viskiasiantuntijuus tai muu rahaa vaativa "harrastus", joka ei oikeasti kiinnosta ketään).
Kampaaja- ja kynsikäynnit kerran kuukaudessa, ylipäätänsä ulkoisen korostaminen, ja se, että rahan pitää näkyä. Usein nousukasmaisuuteen kuuluu tyylitajuttomuus. Omistuksista myös puhutaan koko ajan. Usein näillä on Lapissa jotain, huoh.