Eikö itsemurhien syy ole aivan jossain muualla kuin siinä Jätkäsaaren rakennuksessa?
Kaipa nuo toisen paikan keksii, siinä on silta vieressä.
Kommentit (26)
Toki on, mutta joskus itsemurha on pahan olon vuoksi tehty harkitsematon teko, jonka kynnystä laskee se, jos ulottuvilla on helppo keino suorittaa teko. Siksi mm. aseen omistaminen nostaa itsemurhan todennäköisyyttä.
Ei se parkkihalli ole syy.
Tutkimusten mukaan itsemurhien ehkäisemisessä on täysin oleellista rakentaa suojakaiteita sekä säilyttää aseita ja myrkkyjä lukkojen takana. Ehkäisykeinot eivät tietenkään estä ihmisten pahoinvointia, ne vain hidastavat impulsiivisten ratkaisujen tekemistä ja saavat itsetuhoisen ihmisen ehkä lykkäämään lopullista päätöstään.
Tuo on nuorten hengailupaikka. Siksi sieltä hypitään, toisin kuin silloilta.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhayksiöt?
Sellaisissako sinun lapsesi asuvat?
Niinpä. Ihmiset voi todella huonosti tällä hetkellä. Mutta, kyllä ne löytää toisen paikan. Ei se siitä jää kiinni.
On toki. Mutta joku siinä rakennuksessa houkuttelee. Tarkoitan että kun ihmiset valitsee tuota varten paikkaa, lähes kukaan ei vaan hyppää jostain peruskerrostalosta, esim. ikkunasta. Tuo paikka koetaan jotenkin sopivaksi siihen. Nyt siitä on muodostunut oikein monumentti. Persoonallisen näköinenhän se oli jo alkuaankin.
Vai että on ihmisiä "pudonnut" katolta. Kyllä siinä on ihan itse hypätty katolta ja nyt syytellään muita kun tyhmät yksilöt karsivat itsensä pois maailmankartalta. Ei heru sääliä täältä. Ja tää kerrostalokyttääjä-nainen uhriutuu huomionkipeänä.
Siihen alas vois maalata pistetaulun, että osuuko napakymppiin vai meneekö huti.
maailmalla on paikkoja, joista on muodostunut yleisiä itsemurha paikkoja joku silta san francisco? on kuuluista jotkut vuoret jne.dokumentti läytyy amerikasta tästä ilmiöstä. ihmiset hyppii päivittäin.
olisi tärkeä että se alue verkotettaisiin ja tukittaisiin mahdollisimman pian ettei paikasta muodostu legendaa.suomen viranomaisilta nopeaa toimintaa ja kouluihin itsemurha ehkäisyä ja valitusta masennuksesta.
Olisko se merinäköala ja luonto mikä näkyy kun kääntää pään siitä betonilaatikkohelvetistä jotenkin vihjaava että palaa luontoon? Emt. outoa on. Vai onko sinne piilotettu 100k euroa johonkin mitä nämä yrittää poimia jostain reunan rakenteista?
Ei ihmisen tarvitse välttämättä matkustaa Jätkikseen tehdäkseen edes kerran elämässään jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vai että on ihmisiä "pudonnut" katolta. Kyllä siinä on ihan itse hypätty katolta ja nyt syytellään muita kun tyhmät yksilöt karsivat itsensä pois maailmankartalta. Ei heru sääliä täältä. Ja tää kerrostalokyttääjä-nainen uhriutuu huomionkipeänä.
Ironisesti kirjoitat tyhmistä, vaikka kaikki muut huomaavat viestistäsi, että sinä olet palstan yksinkertaisimpia ukkoja.
Vierailija kirjoitti:
maailmalla on paikkoja, joista on muodostunut yleisiä itsemurha paikkoja joku silta san francisco? on kuuluista jotkut vuoret jne.dokumentti läytyy amerikasta tästä ilmiöstä. ihmiset hyppii päivittäin.
olisi tärkeä että se alue verkotettaisiin ja tukittaisiin mahdollisimman pian ettei paikasta muodostu legendaa.suomen viranomaisilta nopeaa toimintaa ja kouluihin itsemurha ehkäisyä ja valitusta masennuksesta.
Golden Gate. Tukiverkosta puhuttiin vuosikausia, mutta sitä ei haluttu rakentaa, koska se olisi pilannut arkkitehtuurin. Yhdysvalloissa näillä silloilla on infotauluja joissa hätänumero.
Ihmisen paikka ei ole betonilähiössä. Harmaata, likaista ja rumaa. Ei ihme, että hypitte katoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vai että on ihmisiä "pudonnut" katolta. Kyllä siinä on ihan itse hypätty katolta ja nyt syytellään muita kun tyhmät yksilöt karsivat itsensä pois maailmankartalta. Ei heru sääliä täältä. Ja tää kerrostalokyttääjä-nainen uhriutuu huomionkipeänä.
Uutistoimittajien on pidettävä kieli keskellä suuta ja kirjoitettava kuolemasta aina mahdollisimman neutraalisti. Luulisi sinunkin sen ymmärtävän. Omasa postauksestasi taas huomaa ettei kukaan SINULLE tärkeä ihminen ole tehnyt itsemurhaa. Mutta oletko ihan varma ettei esim. oma lapsesi koskaan tapa itseään? You lucky bastard.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen paikka ei ole betonilähiössä. Harmaata, likaista ja rumaa. Ei ihme, että hypitte katoilta.
Missä on ihmisen paikka? Sielläkö missä sinä asut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
maailmalla on paikkoja, joista on muodostunut yleisiä itsemurha paikkoja joku silta san francisco? on kuuluista jotkut vuoret jne.dokumentti läytyy amerikasta tästä ilmiöstä. ihmiset hyppii päivittäin.
olisi tärkeä että se alue verkotettaisiin ja tukittaisiin mahdollisimman pian ettei paikasta muodostu legendaa.suomen viranomaisilta nopeaa toimintaa ja kouluihin itsemurha ehkäisyä ja valitusta masennuksesta.
Golden Gate. Tukiverkosta puhuttiin vuosikausia, mutta sitä ei haluttu rakentaa, koska se olisi pilannut arkkitehtuurin. Yhdysvalloissa näillä silloilla on infotauluja joissa hätänumero.
Elokuvissa hyppivät aina silloilta, ehkä se Larun silta on liian matala tähän hommaan..
Vierailija kirjoitti:
Toki on, mutta joskus itsemurha on pahan olon vuoksi tehty harkitsematon teko, jonka kynnystä laskee se, jos ulottuvilla on helppo keino suorittaa teko. Siksi mm. aseen omistaminen nostaa itsemurhan todennäköisyyttä.
Tai jos joutuu asumaan hyvin ankeassa ympäristössä, kuten Jätkäsaaressa. Kyllä ympäristö vaikuttaa mielialaan.
Itsemurhayksiöt?