Tajuaako ihmiset että Punahilkassa susi kuvastaa pedarisetää, ja satujen ketter jänis tai ovela kettu joka päihittää karhun, kuvastaa naista
Saduilla on yritetty opettaa lapsia selviämäån namusetien kourista ja muutenkin opetettu ettei iso massa ole aina voiton tae, pieni nainenkin voi viekkaudella päihittää kaapin kokoisen miehen. Jokaisella meillä on vaaramme, mutta myös kyky selviytyä, kokoon tai ikään katsomatta. Vanhat Sadut on hyvin mielenkiintoisia, kun tajuaa nämä merkitykset/opit niiden takana. Pedofiilejä ja naistenhakkaajia on ollut maailmansivu, ja niistä on varoiteltu saduilla.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole punahilkan susi pelkkä pedari, jos ensin hoiteli mummon. Taitaa kuvastaa Suomessa asuvaa muuhunmaattajaa. Hoitelee vanhainkodit ja päiväkodit samalla tyylillä.
Tuskinpa kuvastaa mitään Suomessa asuvaa kun satua ei edes kirjoitettu Suomessa.
Alkuperäisessä sadussa ennen siistimistä susi pukeutui isoäidiksi ja pyysi Punahilkan viereensä sänkyyn. Tuosta tulee aika selvät mielikuvat.
Niin, sillä lailla on kasvatettu lapsia ennen muinoin. Alkuperäiset Grimmin sadut ovat todella hurjia, harmi ettei sellaista (suomenkielistä) painosta löydy enää oikein mistään. Ihan itselleni haluaisin, en lapsille.

Aikuisillehan ne sadut alunperin kirjoitettiinkin.
Susi kokeilee siinä sanonnan todenperäisyyttä
Nuorta saa aina mutta harvoin kunnon vanhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole punahilkan susi pelkkä pedari, jos ensin hoiteli mummon. Taitaa kuvastaa Suomessa asuvaa muuhunmaattajaa. Hoitelee vanhainkodit ja päiväkodit samalla tyylillä.
Tuskinpa kuvastaa mitään Suomessa asuvaa kun satua ei edes kirjoitettu Suomessa.
Alkuperäisessä sadussa ennen siistimistä susi pukeutui isoäidiksi ja pyysi Punahilkan viereensä sänkyyn. Tuosta tulee aika selvät mielikuvat.
Juu, kyseessä on groomaaja, eli namusetä.