Lue keskustelun säännöt.
Tunteeko kukaan muu itseään ihan lapseksi vielä?
20.02.2026 |
Jatkuvasti yllätyn kun ikäisilläni tai jopa nuoremmilla on lapsia, avioliitot solmittuna, koulut käyty jo kymmenisen vuotta sitten ja nyt olleet jo pitkään vakiduunissa. Ja monella niistäkin, joilla ei ole elämä mennyt ihan "käsikirjoituksen mukaan", tuntuu pakka kuitenkin pysyvän kasassa ja elämänhallinta kunnossa. Luovivat aikuiselämästä läpi vain niillä eväillä mitä on annettu.
Itse taas tunnen olevani lähinnä 13-vuotias joka leikkii kolmekymppistä. Minkäänlaista "aikuisen itsevarmuutta" arjessa toimimiseen en ole löytänyt, vaan pelkään vähän kaikkea ja kaikkia. Yleissivistykseni on myöskin huono, enkä ymmärrä paljoakaan esim. yhteiskunnallisista asioista tai kulttuurista. Minua kiinnostavat lähinnä samat omat rajalliset harrastukset kuin jo teininäkin.
Ketään muuta samanlaista?
Kommentit (19)
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Oletko saanut mitään terapiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Oletko saanut mitään terapiaa?
En ole, sillä olen huomannut, että ns. vakavista aiheista jauhaminen saa oloni vain huonommaksi. Esim. it****rhaa olen koskaan miettinyt vain tuollaisten vakavien keskustelujen jälkeen (jos on esim. lääkärissä, tai vaikka työkkärissä :D, tullut puheeksi), vs. tavallisessa arjessa en mieti.
Mutta tämä menee nyt kaikki vähän ohi alkuperäisen aiheen... 😅
Ap
Kun erehtyy peiliin katsomaan niin eipä enää lapseksi itseään tunne. Lähinnä tulee tunne, että minne se elämä vilahti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun elämä oikein väsyttää ja litsareita antaa niin silloin haluaisi jonnekin lapsuuden kauniiseen fantasiaan
Vierailija kirjoitti:
Kun elämä oikein väsyttää ja litsareita antaa niin silloin haluaisi jonnekin lapsuuden kauniiseen fantasiaan
Onnellisuusbuumi teki ihmisistä onnettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun elämä oikein väsyttää ja litsareita antaa niin silloin haluaisi jonnekin lapsuuden kauniiseen fantasiaan
Onnellisuusbuumi teki ihmisistä onnettomia.
Mitä tarkoitat onnellisuusbuumilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Oletko saanut mitään terapiaa?
Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia muilta kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he ovat epäonnistuneet kanssa kulkijoina. Meistä on tullut neuroottisia, kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä, näitä kaikkia yhtä aikaa. Vanhempi saapumiserää pöyristyttää, mitä halvatun paskaa tämä nyt on? Kiitos vain vanhemmat, kun pilasitte elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, vaikka olen vielä paljon vanhempi kuin sinä. Usein on tunne, että en ole "oikea aikuinen" ja en vaan osaa tehdä kaikkia hienoja aikuis-juttuja, ainakaan täysin oikein. Olotila on pysyvästi vähän hämmentynyt.
Ja kyllä, olen korkeasti koulutettu ja joillain mittareilla mitaten älykäs. Ehkä hämmennys johtuu juuri siitä: jos osaisin olla ottamatta huomioon kaikkia astioihin liittyviä tekijöitä ja ajattelisin mustavalkoisemmin, ei maailma hämmentäisi niin paljoa?
Kirjoitat ap niin hyvin, että vähän epäilen, ettei yleissivistyksesi olekaan niin huono. Sanot ettet ymmärrä paljoa yhteiskunnasta, mutta ei ne muutkaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun elämä oikein väsyttää ja litsareita antaa niin silloin haluaisi jonnekin lapsuuden kauniiseen fantasiaan
Onnellisuusbuumi teki ihmisistä onnettomia.
Mitä tarkoitat onnellisuusbuumilla?
Sitä, että pakotetaan hymyilemään aikuisten tavoin vaikeuksien edessä ja sitä joka johtaa kulissi elämään. Elämän eteneminen keski-ikäisen tätien määrittelemällä tavalla tekee meistä onnellisia ja hyviä aikuisia. Ei kaikkien tarvitse kasvaa aikuiseksi, kuten edelliset sukupolvet teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Oletko saanut mitään terapiaa?
Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia muilta kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he ovat epäonnistuneet kanssa kulkijoina. Meistä on tullut neuroottisia, kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä, näitä kaikkia yhtä aikaa. Vanhempi saapumiserää pöyristyttää, mitä halvat
Et varmaan keski-ikäinen mies ole? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa osuu kyllä paljon kohdilleen, esim. kiusattu olin koko peruskoulun, eikä nuoruudessa tai aikuisuudessakaan kohdalle ole osunut juuri onnistumisen kokemuksia tmv. Tosin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen ruvennut "nojaamaan" omaan lapsellisuuteeni, saan siitä jonkinlaista outoa lohtua. Vs. johonkin 25v asti se vielä jossain määrin hävetti.
Ap
Oletko saanut mitään terapiaa?
En ole, sillä olen huomannut, että ns. vakavista aiheista jauhaminen saa oloni vain huonommaksi. Esim. it****rhaa olen koskaan miettinyt vain tuollaisten vakavien keskustelujen jälkeen (jos on esim. lääkärissä, tai vaikka työkkärissä :D, tullut puheeksi), vs. tavallisessa arjessa en mieti.
Mutta tämä menee nyt kaikki vähän ohi alkuperäisen aiheen... 😅
Ap
Siitä voisi olla sulle silti hyötyä, koska lapsen rooliin jääminen estää sua elämästä täysipainoista aikuisen elämää. Terapiasuuntauksia on monia ja sulle sopivampi voisi olla psykofyysinen terapia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et varmaan keski-ikäinen mies ole? :D
Hih hih hih
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun elämä oikein väsyttää ja litsareita antaa niin silloin haluaisi jonnekin lapsuuden kauniiseen fantasiaan
Onnellisuusbuumi teki ihmisistä onnettomia.
Mitä tarkoitat onnellisuusbuumilla?
Sitä, että järki on vaihtunut tunteisiin.
Olen 66, mutta aivojen kehitys pysähtyi ikävuoteen 18. Kaikki asiat mitä harrastan ja mitkä kiinnostavat, ovat jääneet tuohon ikävaiheeseen. Kun on jäänyt vanhaksipojaksi ja asuu edelleen synnyinkodissaan, niin asia ei ole mikään ongelma.
Tavallaan samaa mutta minulla se johtuu ehkä iästä. En ymmärrä nykyajan insinöörijuttuja enkä teknologiaa kuten tekoälyä ja digitalisaatiota yms. En ymmärtänyt sitä nuorenakaan, mutta iän myötä ero kehityksen ja ymmärrykseni välillä on jatkuvasti kasvanut. Olen vanha humanisti.
Jännä miten tunnistin itseni aloituksesta!
Olen 34-vuotias, lukio ja amk-käyty, muttei koskaan mitään koulutusta vastaavaa työtä, vaan lähinnä myyjänä putiikeissa yms mitä yleensä alle 20set tekee. Sitten kun menin naimisiin oon ollut lähinnä kotona vaikkei lapsia olekaan. Jotain freelancer juttuja teen saadakseni päivät kulumaan.
Harrastukset on samat kuin 15-vuotiaana eli vaatteet, ulkonäkö ja matkustelu. Lisää on tullut vaan some ja sisustaminen, mikä lähinnä tarkoittaa sisustusblogien lukemista ja shoppailua.
Mistään vaikeemmista asioista kuten politiikka ja talous en tiedä mitään. Varmaan lukiossa olin 100% fiksumpi kuin nyt koska siellä edes jotain jäi päähän.
Joo olen ihan täys teini mut ei se mua mitenkään häiritse.
Kasvuympäristö voi vaikuttaa aikuisuuden kokemukseen monella tavalla, koska lapsuudessa rakentuu käsitys omasta pärjäämisestä ja maailman turvallisuudesta. Jos koti on ollut ylisuojeleva tai kontrolloiva, lapsi ei välttämättä ole saanut harjoitella itsenäisiä päätöksiä, vastuunottoa ja epäonnistumisen sietämistä, jolloin aikuisena voi puuttua kokemus omasta selviytymiskyvystä. Turvaton tai emotionaalisesti kylmä ilmapiiri taas voi opettaa varomaan, miellyttämään tai pelkäämään, mikä heikentää itseluottamusta myöhemmin. Kiusaaminen tai ulkopuolisuuden kokemus voi jättää identiteetin kehityksen kesken, jolloin osa ihmisestä tuntuu jääneen nuoruusvaiheeseen. Toisaalta myös liian varhainen vastuu voi häiritä kehitystä, jos lapsi on joutunut olemaan aikuinen ennen aikojaan ilman että on itse saanut kasvaa rauhassa. Koska aikuisuus rakentuu kokemuksista, mallista ja vähitellen kertyvästä onnistumisen tunteesta, puutteet näissä voivat näkyä myöhemmin epävarmuutena ja tunteena siitä, ettei ole oikea aikuinen.